En katso Miss Suomen kilpailuja enkä muitakaan kauneuskilpailuja. Olen siis ”kauneus on sisäistä” -hokeman kannattaja. Nyt kuitenkin alkoi missiuutisointia kiinnostua.
Kiinnostukseni lähti yhden kaverini Facebookin päivityksestä, jossa hän toteaa ”pettyneenä”, että hänestä ei voisi koskaan olla sopiva Miss Suomi, koska hän supisuomalaisuudesta huolimatta ei ole vaalea ja sinisilmäinen. Päivitys liittyy Iltasanomien uutiseen, jonka mukaan Miss Suomeksi kruunatun Shirly Karvisen tausta on ollut kielteistenkin kommenttien kohteena.
Ei uutta auringon alla ja surullista on, että ajan myötä moni jatkaa asiatonta kommentointia. Tavat eivät ole siis parantuneet. Silloin kun Lola Odusoga osallistui kyseiseen kilpailuun vuonna 1996, Porin torilla kuulin yhtä ja toista Lolan ulkonäöstä ja sopivuudesta Miss Suomeksi. Myöhemmin Odusoga itse on kertonut mitä hän joutui kuulemaan ja miten hän sen kesti. Aiheesta on kirja olemassa.
Luin Shirly Karvisen elämästä ja kyllä hän oiva esimerkki monille kansainvälisille nuorille naisille ja miehille. Karvisen ja Odusogan valinnat kertovat muusta ajattelutavasta. Suomi ei ole kokonaan syrjinnälle menetetty valtakunta. Hienoa!
Kaverilleni vain tiedoksi, että ulkokuoren muokkaamiselle on tarjoilla erilaisia konsteja. Eri asia on se, että ovatko rintojen suurentaminen, silmien värien vaihtaminen vaikkapa värilisillä linsseillä ja hiusten värien värjääminen kilpailua varten eettisesti oikein?
Ja mitä se kauneus loppujen lopuksi on?