Suomalaiset ovat perinteisesti olleet skeptisiä ymmärretävästikin uudistusten tai muutosten edessä. Suomalaisessa kansalaisajattelussa on tutunomaista kansanradion läpitunkema itsensä pahoittajan spiritti. Miksi näin.
Yritysmaailmassa guruttiin 2000 -luvun alkupuolelta lähtien muutosten tarpeellisuutta ja siitä aukenevaa mahdollisuutta. Kaikessa asiat esitettiin positiivisuuden taikaviitasta, vaikka tarkoitti loppupelissä että supistetetaan tai karsitaan, lisäksi poispotkitaan, ulkoistetaan, outsorsataan. Vähemmän tekijöitä ja enemmän jäljellejääville työtä. Osa yksinkertaisesti jätetään vielä tekemättä ja palvelut menettävät inhimillisen kanssakäymisen tai läheisyyden vähäisenkin elementin.
Olen ollut aistivani hallituksen viimeaikojen päätöksenteossa samaa virallista optimismia. Sote nähdään soteministerin kannaotoissa aina positiivisena, laatua parantavana , yhdenmukaistavana. Lopputulema kuitenkin on että tehdään juuri samoja toimenpiteitä, joita yritysmaailmassa vuosikymmennet tehty . Voittajana ovat vain poliittisen järjestelmän valtaapitävät päätöksentekijät uusvallanjaossa , ulkoistuksia hoitavat yritykset , ei koskaan palveluiden laatu tai loppukäyttäjän tarpeet. Hyvästäkin siirrytään tasaisen huonoon. Priorisointi tehdään maakuntatasolla entistä kauempana tavallisen kansalaisen vaikutuspiirissä ja viedään läpi osakeyhtiöissä, joita ei voi valvoa tai rakenteen vuoksi edes teknisesti olis mahdollista. Annetaan suoraan sanottuna pihvi syöjän suusta businestä pyörittävälle taholle.