Kultaa ja hopeaa on käytetty rahana tuhansien vuosien ajan. Edelleen molemmat ovat arvostettuja koru- ja koriste-esineissä käytettyjä metalleja. Etenkin hopealla on monia käyttökohteita teollisuusmetallina, kullalla vähemmän vaikka sitäkin käytetään esimerkiksi liittimissä. Joidenkin mielestä ne ovat rahana menneisyyden barbaarisia reliikkejä. Kuitenkin etenkin kultaa pidetään edelleen turvasatamana ja arvon säilyttäjänä. Jotkut puhuvat jopa ainoasta oikeasta rahasta. FIAT rahan ja keskuspankkijärjestelmän menettäessä uskottavuuttaan finanssikriisin myötä on herännyt uudelleen kysymys pitäisikö rahan takana olla jälleen kokonaan tai osittain jotain todellista. Ainakin arvometallien kauppiaat vakuuttavat näin. Kuitenkin ainakin jotkut maat ovat lisänneet omistamansa kullan määrää huomattavasti viime vuosina.
Kultaa ja hopeaa on käytetty maksuvälineinä jo tuhansien vuosien ajan, ensin punnittavina kappaleina, myöhemmin tietyn kokoisina ja leimattuina. Näistä ensimmäinen oli noin 600 vuotta ennen ajanlaskua Lyydiassa, nykyisen Turkin alueella lyöty kullan ja hopean seoksesta (elektrumista) oleva kolikko. Sen jälkeen kullasta, hopeasta tai metalliseoksista olevia kolikoita on ollut käytössä. Varsinaisena rahana toimimisen sijaan kulta ja hopea ovat myös olleet paperirahan takana. Esimerkiksi punta vastasi paunaa hopeaa. Monessa maassa hopea oli rahajärjestelmän perusta 1800-luvulle asti, jonka jälkeen siirryttiin yleisemmin kultakantaan. Ensimmäistä maailmansotaa rahoitettiin osittain luopumalla kultakannassa, jolloin kustannuksia voitiin kattaa rahan määrää lisäämällä. Tämä johti voimakkaaseen inflaatioon mm. Britanniassa ja hyperinflaatioon Weimarin tasavallassa. Kultakantaan palattiin osittain ennen toista maailmansotaa. Bretton Woodsissa 1944 sovittiin uudesta talousjärjestelmästä jossa muut valuutat olivat sidoksissa Yhdysvaltojen dollariin joka oli kiinteään kurssiin sidoksissa kultaan, mutta enää keskuspankkien vaihdettavissa. Tätä suhdetta oli jo muutettu aikaisemmin vuonna 1933. Yhdysvallat eivät kuitenkaan rajoittaneet dollarien määrää kultakannan mukaisesti, ja etenkin Vietnamin sodan kustannusten myötä tämä tuli selvemmäksi. Kun keskuspankit alkoivat vaihtaa dollareitaan kultaan, oli Nixonin ilmoitettava tämän keskeytyksestä. Tämän jälkeen valuutat ovat olleet kelluvia eli fiat rahaa, jonka jälkeen rahan määrä onkin kasvanut huomattavasti ja esimerkiksi dollari on menettänyt yli 90 % arvostaan verrattuna vuoden 1913 dollariin, jolloin nykyinen keskuspankki FED perustettiin. Edelleen kullasta ja hopeasta valmistetaan juhlarahoja tai kolikkoja joilla osalla on nimellinen arvokin, tosin yleensä metallin arvo on tätä suurempi.
Paperiraha oli ensimmäisen kerran käytössä Kiinassa 700-luvulla. Euroopassa paperisia vaihdantavälineitä oli osittain käytössä 1400–1600 luvuilla. Kuitenkin ensimmäisen varsinaisen setelin, eli taalerin laski liikkeelle Ruotsin pankki 1661. Niin Kiinan kuin Ruotsinkin kohdalla kävi kuitenkin niin kuin monen muun paperirahan kohdalla joka on vaihdettavissa kultaan tai muuhun. Rahaa laskettiin liikkeelle liikaa eikä sitä vastaavaa määrää enää pystytty lunastamaan. Näin kävi Ruotsin kohdalla, Kiinassa liian suuri paperirahan määrä aiheutti luottamuksen menetyksen. Voltaire onkin todennut jo 1700-luvulla, että paperiraha palaa aina lopulta sen luontaiseen arvoon – nollaan. Historiallisesti kun katsotaan satoja valuuttoja ja niiden kehitys- ja elinkaaria, tai nykyisiä fiat-valuuttoja niin tämä näyttäisi pitävän paikkaansa ainakin pidemmällä aikavälillä. Suurin osa valuutoista onkin tuhoutunut hyperinflaation, sodan tai rahauudistusten myötä. Selvästi edellisiä pienempi osa on lakannut olemasta valtion itsenäistymisen vuoksi. Historiallisesti on myös huomioitava kullan virtaus lännestä itään, ja sen suurempi arvostus siellä.
Jo ennen finanssikriisiä oli selvästi havaittavissa rahan määrän selvä ja kiihtyvä kasvaminen. Finanssikriisin myötä sitä lisättiin kuitenkin huomattavan paljon, jotta vältyttiin koko järjestelmän kaatumiselta ja uhkaavalta likviditeettikriisiltä. Tähän asti keskuspankit ja pankkijärjestelmä ovat onnistuneet tästä huolimatta pitämään tilanteen hallinnassa inflaation kasvamisen ja karkaamisen suhteen. Edelleen paine on ollut deflaation suuntaan yksityisen sektorin vähentäessä velkaantumisen astettaan tai sen nopeutumista, mikä nykyisessä rahajärjestelmässä johtaa rahamäärän vähenemiseen ja sen myötä uusiin ongelmiin. Kuitenkin edelleen on olemassa vaara, että tilanne saattaa muuttua toiseen suuntaan ja isoon inflaatioon keskuspankkien kasvatettua tasettaan ja rahan määrää. Monissa välttämättömyyshyödykkeissä ja pakollisissa menoissa inflaatio on jo ollut virallista lukua suurempi useissa maissa, mutta vielä se ei ole suurien valuuttojen kohdalla karannut täysin käsistä. Dollarin kohdalla tätä on hillinnyt sen asema reservivaluuttana ja pakollinen kysyntä öljy- ja raaka-ainekaupan valuuttana. Tätä asemaa on kuitenkin entistä suuremmassa määrin asetettu kyseenalaiseksi, mutta vielä sille ei ole ilmaantunut todellista haastajaa.
Osittain edellisistä ja osittain historiallisista syistä on kullan ja hopean mainostaminen ja markkinointi myös lisääntynyt finanssikriisin myötä. Kuten on myös lisääntynyt kullan ostajien ilmoitukset ja tarjoukset. Kultaa on kaupiteltu sijoituksena ja suojauksena nykytilanteen ja tulevaisuuden varalle. Eikä tilanne rajoitu pelkästään yksityishenkilöihin, Kiina ja muut BRICS-maat ovat lisänneet joko omaa tuotantoaan tai ostoja markkinoilta. Kiina on ilmoittanut jo selvästi kasvaneesta reservistään, vaikka monien arvioiden mukaan todellisuudessa Kiinan kultavarannot olisivat vielä selvästi suuremmat, koska sen ei ole pakko ilmoittaa kotimaisen tuotannon mukaan kasvaneita varantoja. Lisäksi on huomioita vielä tiettyjen maiden halusta kotiuttaa ulkomailla sijaitsevia kultavarantojaan kokonaan tai osittain jolloin kyse on perehtymisen arvoisesta asiasta. Onko kyse vain normaalista suojautumisesta ja varautumisesta tulevaan, mahdollisesta siirtymäajan arvonsäilyttäjästä vai jostain suuremmasta on jokaisen pohdittavissa oleva asia. Huomioitavaa on myös kullan historiallisen arvostuksen erilaisuus eri maissa ja kulttuureissa, sekä miten esimerkiksi kiinalaisille ihmisille tietyt sijoittamisen ja säästämisen muodot ovat olleet rajoitetumpia kuin meille täällä lännessä.
Tuskin kukaan ehdottaa tai odottaa täydellistä paluuta kultakantaan sen poliitikoille ja maiden johtajille asettamien rajoitusten vuoksi, mutta historiallisesti katsoen moni asia on aaltoliikettä ja monesti reagointi johonkin asiaan aiheuttaa liian suuren siirtymän vastakkaiseen suuntaan. Eli mikäli luottamus fiat-valuuttoihin menee liian suureksi kasvaneen rahamäärän vuoksi saattaa paine saada rahan taakse jotain todellista kasvaa yllättävänkin suureksi. Silloin saattaa kullan tai hopean asema tuhansien vuosien ajan rahana nousta uudelleen esiin joko yksinään tai osana jotain koria antamaan jälleen rahalle uskottavuutta. Ehdotuksissa on vilahtanut kansainvälisen valuuttarahaston ja SDR (Special Drawing Rights) asema, mutta sen kohdalla on kysyttävä onko fiat rahan takaamisen toiselle luottamusta herättävä asia.
Rationaalisia perusteita on esitetty rahametallina toimimisen lisäksi etenkin hopean osalta, koska sitä käytetään monessa yhteydessä teollisuudessa, mikä on pienentänyt se varastoja suhteessa kultaan josta suurin osa on edelleen tallessa muodossa tai toisessa. Kullan ja hopean hinnan suhde on vaihdellut läpi historian ja vaikka molempien arvojen liikkeet yleensä korreloivat keskenään on hopean liikkeet monesti rajumpia kuin kullan vastaavat. Tämä yhdessä halvemman hinnan kera asettaa hopean ainakin osittain varteenotettavaksi vaihtoehdoksi mahdolliselle arvometallisijoittajalle.
Kullan asemaa ei kuitenkaan kokonaan voi sivuuttaa. Se on kiehtonut ihmisiä tuhansia vuosia, säilyttänyt aina jonkinlaisen ja läpi historian yllättävän vakaana pysyneen arvonsa sekä saanut ihmiset ryntäämään sen perässä ympäri maailman eri kultaryntäysten muodossa. Sen kauneus ja säilyvyys kiehtoo edelleen ihmisiä jotka saavat sitä koskea tai katsoa, jonka johdosta sitä edelleen käytetään koristamaan ihmisiä tai esineitä, tai merkitsemään arvokkaita asioita tai liittoja. Eikä liene sattumaa miten arvokisoissa voittaja saa kultaa ja toiseksi tullut hopeaa. Se missä määrin se tai hopea toimii jatkossa rahallisena sijoituksena, arvon säilyttäjänä, vakuutena tai turvana jää nähtäväksi. Varmaa on kuitenkin että se tulee kiinnostamaan ihmisiä jatkossakin.