Verohallinnon ja poliisinkin johto on usein tuonut julkisuudessa esiin arvionsa miljardien veromenetyksistä yhteiskunnalle veronkiertona, harmaalla taloudella, veroparatiiseina ja muina mahdollisina tapoina, joilla on puijattu yhteiskuntaa. Tähän täkyyn ovat menneet monet puolueet, etenkin vihervasemmisto, joiden edustajat ovat vuosikymmenen hokeneet tätä samaa jargonia tarkoituksenaan saada vaaleissa ääniä leimaamalla niitä, joilla olisi mahdollisuuksia pimittää varojaan.
Näiden miljardien palauttamiseksi yhteiskunnalle on laitettu paljon energiaa. Melkoisesti on satsattu verovaroja taloudellisen rikollisuuden torjuntaan pestaamalla sankoin joukoin mitä erilaisempia tutkijoita sekä poliisiin että verottajalle. Lisäksi verohallinnolla ja poliisilla on vihjepuhelimia, jonne kademieliset voivat ilmiantaa toisiaan.
Pankitkin on velvoitettu vahtimaan asiakkaidensa varoja ja ilmoittamaan niistä poliisille. Tälläinen poliisina toimiminen on kaukana pankkien aidosta liiketoiminnasta. Jos on rikoksella saatu taloudellista hyötyä, niin asian selvittäminen kuuluu poliisille eikä pankille. Kaikenlaisia paljastuksiakin on tullut ympäri maailmaa veroparatiisiyhtiöistä ja niiden asiakkaista.
Paljon on siis keinoja tarjolla rötöstelyn paljastamiseksi.
Siispä me kaikki odotamme innolla niitä miljardeja, jotka pelastavat meidän hyvinvointiyhteiskunnan. Mitään vain ei ole vielä kuulunut. Missä ne miljardit oikein ovat? Vai eikö niitä olekaan? Ainakin meille on korkealta taholta säännöllisesti tuputettu oletuksia suurista rötöksistä.
Pitäisihän jotain alkaa tapahtua, me tavalliset kansalaiset haluamme näyttöä suurista rahoista, eikä jostain pienen yrityksen unohtuneista konkurssiperinnöistä.
Miksi kuitenkin korkeat virkamiehet verohallinnossa, poliisin johdossa ja niitä vastaavissa vastaavissa ministeriöissä pitävät yllä mielikuvaa kadonneista miljardeista, jos mitään ei tunnu löytyvän. Poliitikot eivät itse pysty näitä juttuja keksimään vaan saavat tietonsa jostain muualta. Jos he tässäkin onnistuvat syöttämään epärehellistä tietoa äänestäjille, ei siitä voi heitä syyttää; suulla suuremmalla puhuminen kuuluu poliitikkojen toimenkuvaan. Mutta virkamiesten tulisi olla rehellisiksi, nuhteettomiksi ja vastuuntuntoisiksi tiedettyjä kansalaisia. Saa nähdä kuinka käy. Miljardeja pitäisi tulla, että reippaat puheet pitäisivät paikkansa. Kuka sitten valvoo virkamiehiä? Lehdistökö? Tuskimpa. Tämä valvonta on siirtynyt tosin kyllä, kuten moni muukin asia, sosiaaliseen mediaan.
Olemme täällä Suomessakin virnuilleet entisen Itä-Saksan kansalaisten valvonnalle valtiollisen poliisin Stasin toimesta, joka valjasti kaikki kansalaisensa ilmiantamaan toisiaan. Ollaanko menossa samaan, ovatko korkeat virkamiehet ottaneet ohjenuorakseen kontrollin ja kyttäyksen tuomisen suomalaisten arkipäivään? Näinhän on käynyt jo liikenteessä.