Lukiessani Keskisuomalaisesta Pekka Halttusen kertomusta isänsä etsimisestä muistui mieleeni vanha ihmettelyn aiheeni: Miksi sukututkijoiden käyttämää DNA-testausta, esim. Family Tree DNA, ei käytetä oikeaa isää etsittäessä ja ilmeisesti ei myöskään poliisitutkinnassa? Isyystestithän vaativat isäehdokkaan ja suostumuksen, joiden puuttuessa nykyisin käytettyä testaustapaa ei voida hyödyntää.
Sukututkijoiden käyttämä testaustapa toimii toisella tapaa. Tämä testi tosin toimii vain miehillä. Naiset eivät voi tällä tavoin löytää isäänsä. Joten kun mies etsii isäänsä, tarvitsee hänen ottaa vain näytteet pumpulipuikkoon poskistaan ja lähettää ne tutkittavaksi. Isäehdokkaita ei tarvitse olla, eikä suostumuksia hankkia. Tuloksien saavuttua niitä verrataan rekistereihin, jotka suurimmassa osaa tapauksista ovat nykyään riittävän kattavia osoittamaan, mistä suvusta isä on. Aivan tarkkaa vastausta se ei anna, mutta rajaa suvuista suurimman osan ulkopuolelle. Osa isäehdokkaista voidaan sulkea pois ja jäljelle jääneestä suppeasta joukosta jäljitystä muilla konsteilla on helpompi jatkaa.
Samaa ihmettelen poliisitutkinnan osalta. Epäiltyjen rajaaminen murto-osaan alkuperäisestä olisi tehokas työkalu. Vai onko niin, että rikospaikan DNA-näytteet eivät ole riittäviä kyseiseen testaustapaan?