Harvoin sitä tuntee itseänsä yhtä hölmistyneeksi, kuin pohdiskellessaan suomalaisen anarkismin syitä ja seuraamuksia. Ottakaamme tarkastelun alle vaikkapa kaksi viimeisintä julkisuutta saanutta kotoperäisten anarkistiemme saavutusta; Hanhikivenniemen ydinvoimalatyömaalla harjoitetut tuhotyöt ja väkivalta, sekä Pohjolan Matkan varikolle tehty tuhopolttoisku. Ydinvoimalatyömaalla harjoitettua toimintaa aktivistit ovat perustelleet ydinvoiman luontoa tuhoavilla vaikutuksilla, linja-autovarikolle tehtyä tuhopolttoiskua taas eläinten oikeuksien puolustamisella. Molemmissa voimme todeta jo pikaisellakin tarkastelulla älyllisesti epärehellisiä ja virheellisiä perusteita ja johtopäätöksiä.
Ydinvoimalatyömaalla tai siihen liittyvissä iskuissa on esimerkiksi poltettu vartiointiliikkeen sekä poliisin ajoneuvoja ja tuhottu paikalla työtä tekevien maarakennusyritysten kaivinkoneita mm. laskemalla niistä öljyt maastoon. Autojen polttamista ja öljyjen luontoon laskemista voidaan pitää vähintäänkin ympäristölle haitallisena toimintana. Ydinvoimalatyömaan aktivistit siis hyväksyvät omasta näkökulmastaan itseltään pienen ympäristöä kohtaan tehdyn rikoksen suojellessaan sitä suuremmalta. Tämän saman näkökulman takia yleensä ympäristöihmiset hyväksyvät esimerkiksi tuuli- tai aurinkovoimaloiden rakentamisen, mitkä täysin kiistatta kuluttavat ja vaurioittavat luontoa jossakin määrin, mutta ovat suuremmassa mittakaavassa parempia vaihtoehtoja kuin esimerkiksi hiilivoimalat. Pieni paha siis hyväksytään, mikäli se estää suuremman pahan.
Ja tällä täysin samalla perusteella voidaan myöskin hyväksyä ydinvoiman rakentaminen. Millä tahansa mittapuulla tarkasteltuna ja kaikki seurannaisvaikutuksensa koko elinkaarensa aikana Fukushimat ja Tshernobylit mukaan lukien ydinvoima on huomattavasti turvallisempaa ja päästöttömämpää, kuin yksikään muu sähköä tuottava voimalaitosteknologia tällä hetkellä. Globaalilla mittakaavalla ydinvoima on siis se pienempi paha kahdesta suuresta, eikä sen vastustaminen perustu mihinkään loogiseen päättelyketjuun. Se vaikuttaakin lähinnä nimbyilyltä.
Toinen silmiinpistävä piirre, mikä näkyy erityisemmin juuri viimeisimmässä, eli linja-autoja kohtaan tehdyssä iskussa on usko oman toimintansa hyvyyteen ja erinomaisuuteen. Koska aktivistit itse uskovat olevansa hyvällä asialla ja oikeassa, ovat kaikki muut luonnollisesti pahan puolella ja väärässä. Tämähän piirre on hyvin tuttu mm. uskonnollisessa fanatismissa. Uskonnollinen fanatismi uskoo omaan erinomaisuuteensa, mikä käy perusteena mille tahansa hirmuteolle väärässä olevia kohtaan. Mikään ei ole niin paha ihminen, kuin henkilö joka ilman kykyä tarkastella omaa toimintaansa kriittisesti uskoo olevansa oikeassa ja tekevänsä hyvää.
Tämä piirre voitaneen todennäköisesti myöskin liittää jonkinlaiseen kyvyttömyyteen tehdä henkistä kasvua. Normaali ihminen kun vähintäänkin satunnaisesti tiedostaa sen tosiasian, että hän saattaa olla väärässä. Tämän myötä hän siis pyrkiikin ainakin silloin tällöin tarkastelemaan omaa toimintaansa kriittisesti. Ja koska normaali ihminen tiedostaa ainakin joskus aivojensa tuottavan soopaa, ei hän ainakaan kovin vakavissaan suunnittele tekoja, jotka vaarantavat muiden ihmisten elannon tai terveyden. Yleensä ihminen kehittää tämän kaltaisia henkisiä kykyjä uhmaikänsä jälkeen, noin kolmevuotiaana.
Se etteivät aktivistit pysty tarkastelemaan omaa toimintaansa kriittisesti, näkyy myöskin heidän kyvyssään tunnistaa oman toimintansa motiiveja ja määreitä. Kysehän ei mitä suuremmissa määrin ole esimerkiksi anarkismista, joksi nämä aktivistit kovasti tuntuvat haluavan toimintansa määritellä. Anarkismiinhan kuuluu niin arvovapauksien kuin yksilönvapauksienkin vahva tunnistaminen ja ajaminen. Mutta mitä arvo- tai yksilönvapautta he oikeastaan ajavat, kun he nimen omaan pyrkivät väkivalloin, terrorismin avulla ajamaan juurikin omien pienten klikkiensä näkökulmia näissä seikoissa?
Kysehän on autoritarismista, despotismista, tyranniasta; väkivaltaisesta pyrkimyksestä ajaa harvojen mielivaltaa.