Orlandon ampumistapaus on ollut viikon puheenaihe. Siksi vuodatankin asiasta, tarpeettoman pitkään tyyliini. On varmaan tarpeetonta muistuttaa tapahtuman sisällöstä ; Omar Mateen ampui useita kymmeniä ihmisiä homobaarissa. Aihe on siitä kiinnostava, että se on jotain jota moni konservatiivi pitää liberaalien pahimpana kognitiivisen dissonanssin hetkenä. Jos luonnonsuojelija on kriisissä nähdessään uhanalaisen eläimen syövän harvinaista kasvia, on liberaali tietenkin hämmentynyt kun islamilainen vastustaa homoja.
Itselleni islamin homoseksuaalisuusvastaisuus ei ole mikään uutinen. Mutta edellä mainittu kognitiivinen dissonanssi on tuntunut vaivaavan joitakuita. Toki iskut ovat nostaneet esiin myös toisen kognitiivisen dissonanssin. Sen, joka kumpuaa konservatiiveilla. Heiltä vaaditaan tarkkaa tasapainoilua sen kanssa että he itse ovat ideologialtaan homovastaisia, eivätkä he halua että iskut vaikuttaisivat niin että homoseksuaalejen elämää parannettaisiin ja heidän ongelmiaan korjattaisiin. He syyttävät iskuista islamia samalla kun joutuvat teeskentelemään kuin islamilaiset olisivat US:an ainut homofobinen ja aiheen tiimoilla väkivaltaa puheissaan lietsovia tahoja.
Orlandon ampumisessa on ollut mielenkiintoisia dilemmoja. Esimerkiksi se, että homoseksuaalit eivät saa luovuttaa verta herätti nopean ensireaktion. Tämä on mielestäni hyvä reagointitapa. Sillä se on käytännönläheinen. Ampumisessa haavoittui useita ihmisiä. Ja homoseksuaalien veri ei kelvannut, homoseksuaalit verenluovuttajat ohjattiin pois. Homot kelpasivat vain vuotamaan verta. Tämä keskustelu verensiirrosta oli hyvä asia. Jotain sellaista jota toivoisi kuulevan enemmänkin. Muissakin vastaavissa asioissa ja tapahtumissa.
Suuri osa huomiosta keskittyi tekijään, kuten yleensä.
Tässä kohden näyttää karkeasti siltä että aina kun tämänlainen isku tapahtuu, on tässä aina kaksi asiaa (a) on joko tuomittava tekijä ja demonisoitava jokin tämän viitekehys tai (b) on pestävä kädet niin että asialla ei ole mitään tekemistä tämän uskonnon kanssa. Valitettavasti tämä onkin sitten se johon keskitytään. Näin ratkaisua ei saada, korkeintaan kaipuu ideologisiin puhdistuksiin joka on naamioitu ratkaisun hakemiseksi.
1: Konservatiivipuolella oltiin melko valmiita päättelemään asioita nimestä ja uskonsuuntauksesta. Teko oli todiste islamin perusolemuksesta. (Tässä mielessä sävyt tuovat mieleen Suomen Jokelan ampumiset jonka jälkeen kristityt näyttivät että tässä oli demonstroitu jotain oleellista ateismista. Jostain systä samat ihmiset eivät näe että esimerkiksi Pride -kulkuetta vastaan tapahtuneet iskut olisivat jotain joka kertoisi mistään muusta kuin siitä että pride -kulkue on itsessään provokaatio.)
2: Liberaalit ja islamilainen oheisyhteisö korosti että islamilla ei ole mitään tekemistä tekojen kanssa. Esimerkiksi ampujan isä Mir Seddiqueon sanonut haastatteluissa, että hän ei tiennyt mitä hänen poikansa suunnitteli. Ja että hän oli järkyttynyt. Ja että islamilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa."We weren’t aware of any action he is taking. We are in shock like the whole country. This had nothing to do with religion.” He says his son got “very angry” when he saw two men kissing in downtown Miami a couple of months ago, and believes that was part of his son’s motive." (Mikä sekin on vakiintunut teema. Toki yleensä kristilliseen väkivaltaan kuuluu ajatus siitä että konservatiivit tiedostavat tämän asian. Islamin kohdalla tämä on ilmeisesti vaikeampaa heille tiedostaa.)
Tekemistä asian kanssa?
Nähdäkseni on ymmärrettävää että islamilaiset eivät halua olla tämänlaisen asian kanssa tekemisissä. Se on huonoa PR:ää eikä vastaa enemmistön muslimeiden asiaa. Toisaalta kun moni käyttää tämänlaisia tapahtumia demonisoidakseen koko ideologian, on tietenkin haluttavaa torjua aivan kaikki yhteys tälläisiin tekoihin. Kuitenkin tosiasiassa tämä taitaa olla harmaasävyisempi asia. Itselleni on selvää että pelkkä homojen läsnäolo ei ole homo-provokaatio joka synnyttää väkivaltaa. Homoseksuaalit eivät aktiivisesti kutsu pridekaasutuksia eivätkä luoteja pelkästään olemalla olemassa. Se, mikä tekee heistä provokatiivisia on se, että ideologioissa on opetettu että homoseksuaalisuus on paha asia.
Ja näin ollen lausunto siitä että islamilla ei ole mitään tekemistä asian kanssa on hieman sama kuin sanoisi että Mika Niikon näkemyksellä siitä että hän on eduskunnassa Jumalan tahdosta ei olisi mitään tekemistä kristinuskon kanssa. Harva kristitty jakaa juuri tätä mielipidettä hänen kanssaan. Mutta tämä marginaalisuus ei riitä. Sidos on olemassa samaan tapaan kuin ISISillä on yhteys islamiin ja väkivaltaan. On toki turhaa sanoa että koko islam olisi ISIS. Erikoista on, että Mateen oli iskujen aikana soittanut ja maininnut ISIS -järjestön sekä Bostonin maratonin pommituksen. (Jonka tekijät, Tsarnajevin veljekset, olivat ilmeisesti kääntyneet muslimeiksi.)
Turkkilainen, presidentti Recep Tayyip Erdoğania tukeva lehti piti otsikkoaan myöten tärkeänä mainittavana asiana "perverssit homot". Selvästi tässä on jotain tekemistä jonkin kanssa. Toki tämä jokin on jotain joka ei kuvaa pelkästään islamia. Kristillinen pastori Steven Andersonjuhli sitä että maailmassa on 50 pedofiilia vähemmän. Koska hänen maailmassaan asiat jostain syystä ovat näin. Ja muutenkin kun katsoo vaikka USA:ssa tapahtuneita LGBT -ihmisten kohtaamia väkivalta-aktioita, voidaan huomata että moni niistä on hyvin moderneja. Ja tekijöillä on usein kristillisiä nimiä. Ja joskus nimiä jotka viittaavat islamiin. Tämä kertoo että on hieman haasteellista demonisoida islamia Mateenin kaltaisten kautta. Sillä tässä käy helposti niin että asia iskee myös kristittyihin.
LGBT on jotain joka on itse asiassa arka aihe tällä hetkellä. Tuoreesti sukupuolineutraalit vessat olivat USA:ssa kova kiistan aihe. Ja tässä yhteydessä nähtiin kristillisen oikeiston puolelta sen tyylisiä lausuntoja kuin mitä James Dobson esitti. Hänestä menneinä aikoina miehet olisivat ampuneet tuollaisesta. Hän ei toki suoraan ottanut kantaa onko se eettinen vai epäeettinen asia. On hyvin tulkinnanvaraista nähdä tätä pelkkänä nostalgiana menneisyyttä kohtaan. Mutta se kuitenkin lietsoo tiettyä asenneilmapiiriä. Jossa on sitten aste-eroja. Esimerkiksi tässä yhteydessä kaipaillut erityisesti transsukupuolisia vastaan varatut itsepuolustutuliaseiden aseenkantoluvat vessoihin ovat jotain johon liittyy vahvempia viestejä. Chicagon Target:issa olikin räjäytetty naisten WC:ssä pommi. Oli selvää, että tämä liittyi tapahtumaan. Aiheen parissa kuitenkin on tupattu korostamaan, että kristillinen vakaumus ja kristilliset arvot eivät ole sama kuin nämä teot. Ne eivät vastaa kristittyjen enemmistön kantaa. Ja jopa tässä mainitussa aggressiivisessa puolessa kaikki eivät ole suoran väkivallan kannalta. Silti niillä kaikilla on jotain tekemistä kristinuskon kanssa.
Tässä kohden en pidä siitä että iskut on rakennettu siihen että ajetaan (1) joko sitä että islamofobiaa ei ole olemassa, vaan pelkästään rationaalista isamkritiikiä tai jossa (2) hyökkäys muuttuu siihen että ajetaan narratiivia jossa valitetaan siitä että vain islamilaisia ekstremistejä syytetään. Sillä kaikki tämä on oikeasti turhaa, toisin kuin verenluovutusasiasta valittaminen jossa on ongelma ja ratkaisu. Iskujen jälkikeskustelu on keskittynyt siihen että joko bashataan islamia tai valkopestään islamia ja kaiken jälkeen huomio keskittyy hyvin vähän niihin ongelmiin joita LGBT -ihmiset kohtaavat elämässään ja arjessaan.
Asialla on laajempikin merkitys.
Suomessa on tarvetta sen tyylisille järjestöille kuin Uskontojen Uhrien Tuki RY. Tämä on, valitettavasti, fakta. He eivät ole toimettomia. Erikoista tässä on tietenkin se,e ttä uskonnot ovat yleisesti ottaen hyväntahtoinen ilmiö joissa moraalisuus ja ei-pahan tekeminen ovat korkealla prioriteeteissa. Uskonnot ovat niitä joita voi pääasiassa kritisoida sitä kautta että se tuntuu monista liian heikosti perustellulta tai sisällöltään absurdilta.
Mutta silti niiden sisällä on ihmisiä jotka haluavat vahingoittaa toisia ihmisiä. Joko tarkoituksella tai sivutuotteena. Joko siksi että itse vahinko on tavoite. Tai koska moralistinen dogma on luonut heille hyvän tekemisen ajatuksen joka johtaa siihen että toisia ihmisiä tallautuu jalkoihin. Ja näistä ei välitetä koska tämä moralistinen periaate on tärkeämpi, Pyhempi ja arvokkaampi kuin yhdenkään ihmisen tai pienehkön ihmisjoukon elämä ja mielenterveys. Asiaa ei voi ilmaista mitenkään ytimekkäämmin tai kauniimmin.
Mutta mitä tehdä tälläisen kokemuksen jälkeen?
Valtaosalle uskovaisista nämä tilanteet ovat, kaikeksi onneksi, vieraita. He eivät samastu näitä tekoja tekeviin ihmisiin. He eivät suoraan aktiivisesti tee niitä. Asia tuntuu vieraalta ja kaukaiselta, jopa irrelevantilta. Ainoastaan Orlandon ampumisten tyyliset tilanteet muistuttavat että mitään ylipäätään on.
Tässä kontekstissa arjessa voidaan ajatella että sivustakatsominen ja passiivisuus on parasta suvaitsevaisuutta ; Ei-minkään-tekemistä pidetään ei-fundamentlismina ja maltillisuutena. Vaikenevat voivat kenties jopa nähdä toimintansa uskonnonvapauden kannattamisena ; He eivät puutu muiden uskontoihin ja uskomuksiin, toisten ideologioiden "sisäisiin asioihin". Ainakaan näihin asioihin ei tartuta ja niitä etsitä ja niihin puututa.
1: Syyt voivat olla ties mitä muitakin kuin sanomiani, eikä minun tehtäväni oikeastaan ole niiden arvailu. Ei minun tehtäväni ole etsiä tekosyitä ja oikeutuksia miksi hyvä ihminen tekee tämänlaisia. Näyttää siltä että hyväntahtoiset ihmiset tekevät tämänlaista. Ja oletuksenani on että heillä on jokin oikeutus toimilleen. (Paree olisi.) Tämä oikeutus on kuitenkin lähinnä tekosyy. Tekosyy sille miksi juuri hän ei yksilönä ole käärinyt hihojaan ja tehnyt jotain. Mutta kuvittelisin että valtaosa ihmisistä on enemmän laiskoja kuin tahallaan pahoja, joten oletukseni on että jotain syitä on. Luultavasti ne vaihtelevat eri henkilöillä.
Itse asiassa moni ehdottaakin, että tulisi välttää tilanteita joissa ollaan uskontojen kanssa tekemisissä. Minua itseäni on jopa moitittu siitä, että jos uskontoihin liittyvät asiat ahdistavat niin paljon kuin ne tekevät, niin niitä tulisi välttää. Tämä ehdotus on periaatteessa hyvä. Joskus kaikista järkevintä on vain leikata yhteys, totaalisi ja raa'asti ja kyseenalaistamattomasti, niihin jotka tuovat elämään tuskaa.
Kellariin meneminen ei siis ole oikeasti mikään vaihtoehto. Ei ole mahdollista säätää elämäänsä niin että uhkaavia tilanteita ei lainkaan syntyisi. (Uskonto voi tulla homobaariinkin.) Eräs toistuvista haasteista joita uskonnottomien ryhmissä on, onkin se että miten luoda alue jossa ei oltaisi liian vahvasti yheteisöllisiä mutta jossa olisi kuitenkin turvallinen tunnelma. Sellainen jossa voisi puhua asioista. Yleensä tätä sotkemaan tulee erilaisia hyväntahtoisia uskovaisia. Joskus jopa pahantahtoisia uskovaisia. Tämä hämmentävän yleinen uskovaisten into tunkeutua häiriköimään uskonnottomia ja uskontojen uhreja vihjaa siihen että mitään välttelyä ei tosiasiassa ole edes mahdollista tehdä.
Reagoiminenkin on rutiini, ja enemmänkin syntienpesurituaali.
Ja sitten kun reagoidaan, niin reagointi on helposti kauhistelua. Sillä niistä on tullut rutiini. Teen tätä itsekin. Voin kirjoittaa, helposti, vaikka joka ikinen viikko jotain tuskaista aiheesta. Ja aivan yhtä helposti moni voi ohittaa kaiken. Koska jos esitän näitä asioita, edustan väärää maailmankuvaa ja sitten jotenkin ihmeellisesti näillä tapahtumilla ei ole mitään väliä.
Toisto itsessään viittaa, että systeemi jota nyt harjoitamme ei toimi. Hyvä tahto, ajatukset ja rukoukset eivät ole tarpeeksi. Blogitekti viikossa ei tee tiedostamista. Se ei ole tarpeeksi. Se ei ole riittävän hyvä. Se ei nimittäin korjaa yhtään ongelmaa käytännössä. Ennaltaehkäise mitään. Mikä tarkoittaa sitä että käsittelytapa ei onnistu taltioimaan, tuottamaan ymmärrystä ja torjumaan vastaavia tapahtumia jatkossa. Se ei käsittele tilanteeseen tuottamaa tuskaa riittävästi, emmekä siksi koe riittävästi vihaa tai jotain muuta aktivoivaa negatiivista tunnetta tarpeeksi. Prosessi ei estä vastaavien tapahtumien tapahtumista uudestaan jossain muualla. Tai samassa paikassa.
Ja miksipä vaikuttaisi kun päätarkoitus on irtautua tekijän ideologiasta. Jos tekijä edustaa eri ideologiaa kuin itse, reagointina on ideologian demonisointi joka ei varmasti helpota asioiden korjaamista. Ja jos se on omaa ideologiaa ja liippaa läheltä, reagointina on torjuva irtautuminen. Kysymys ei olekaan uhreista vaan siitä että asiaan kuulumattomien on suojeltava omaa egoaan ja identiteettiään demonisoinnilta. Eikä tästä päästä omaa napaa kauemmas. Jonne pitäisi mennä jso aiotaan ratkaista yhtään ongelmaa missään.
Ei tämä tietysti ole tunteettomuutta uhreja kohtaan. Kenties jotain tunnemme, kun reagoimme. (Mahdollisesti syyllisyyttäkin, mutta uskoisin että ällistyttävän harvoin.) Sillä kun uskonnollinen väkivalta nousee puheenaiheeksi, tapahtumaan liittyvä tärkein keskustelunaihe näyttää olevan se, miten normaali maltillinen järkevä kristitty, muslimi tai muu uskovainen ei ole syyllinen. Ja tässä ollaan aivan oikeassa! Ongelmana on vain se, että tämä näkökulma ja lähestymistapa siirtää aiheen pois oleellisesta. ; Oleellinen on se, että uskontojen uhrien kokemat asiat ovat perseestä. Emmekä me tee yhtään mitään estääksemme niitä tapahtumasta uudestaan.
Ja jotenkin, matkan varrella, tästä on tullut rutiinia. Status quo ratkaisee asian tällä tavalla. Jotain tapahtuu ja yht'äkkiä uhri onkin asiasta pahastunut uskovainen, yleensä kristitty tai muslimi, joka sanoo "en minä". Se, että joku tekee jotain on rutiinia. (Ja myös se, että kirjoitan siitä on rutiinia.) Ja se miten asioihin reagoidaan? Se on etenkin rutiinia. Tavalla jota voisi pitää itseään suojelevana systeeminä joka vastustaa muutosta. Jälkipyykki on rutiinia, jossa tärkeintä on että hyvät kristityt saavat synninpäästön jota he eivät oikeastaan edes tarvitse.
Onko meistä tullut tunnottomia tälle kaikelle? Vai mikä onkaan se syy, jonka vuoksi emme mieti sitä, että yksittäisen hullun joka haluaa vaikuttaa toisiin ihmisiin kuin itseensä, voi saada itselleen vapauksia viedä toisilta ihmisiltä niin paljon vapauksia pois? Sen ei pitäisi olla niin helppoa. Siitä pitäisi tehdä mahdollisimman vaikeaa. Onko syynä tähän varovaisuuteen syyllisyys? Se, että kristityt häpeävät identifiointiryhmässään olevia ihmisiä ja sitä mitä he tekevät mutta jotka suuntaavat tämän, sinänsä omalla kohdallaan tarpeettoman, syyllisyydentunteen väärin? Sitä minä en tiedä.
Sen minä tiedän, että olemme maa jossa ei ole mahdollista muuttaa uskontojen vallankäyttösysteemejä senkään jälkeen kun niiden sisällä ollaan jääty kiinni siitä että siellä on tehty pahoja tekoja ja käytetty systeemiä joko tekemään mahdolliseksi tai ainakin helpommaksi kyseisen teon. Tai joita on käytetty piilottelemaan tekoja tai vaikeuttamaan kiinnijäämistä tekojen jälkeen. Tämän minä tiedän. Puhe siirtyy siihen miten näistä tiedottavat "vihaavat uskontoa" ja ovat asenteellisia. Kenties he ovatkin. Mutta ideologinsena propagandistina toimiminen on (a) vähemmän pahaa kuin nämä pahanteot uskontojen sisällä ja (b) yleensä on järkevää se että oma systeemi ei ole niin läpimätä että sen sisältä tarjotaan helposti ammuskasoja tämänlaisille demagogeille.
Kun puhutaan vaikka lestadiolaisten tai katolisen kirkon harjoittamasta pedofiilien piilottelussa, muistetaan hienosti että tekijät ovat sairaita ihmisiä. Samoin muistetaan hienosti että kaikissa ihmisryhmissä on sairata ihmisiä. Ja on ihan oleellisen totuudellista sanoa että jokainen ihminen joka tekee jotain tämänlaista on jotenin harvinaislaatuisella tavalla sairas, poikkeavalla tavalla paha. Riippumatta siitä millä tavalla tai millä ideologialla he oikeuttavat toimiaan.
Mutta toisaalta monissa muissa ihmisryhmissä tilanteita ei käsitellä samalla tavalla.
Emme voi katsoa vain harvinaisuutta vaan sitä miten esteettömästi nämä uskonnollisesti viisaat ja hengellisesti yliluonnolliset erityislaatuiset ainutlaatuiset lumihiutaleet pääsevät käyttämään valtaa. Ja miten heitä suojellaan tai ei suojella sen jälkeen kun he tekevät tekojaan. Siksi voimme nähdä että lestadiolaisten pedofiliakeskustelussa ei ole kysymys siitä onko keskimääräinen lestadiolainen pedofiili. Vaan siitä miten järjestelmä ei kannusta, vaan pikemminkin rajoittaa, pedofiilien ilmoittamista poliisille. Kaikki tähän liittyvät järjestelmät, kuten rippisalaisuus ja anteeksiannon konsepti jossa se uhri joka ei anna anteeksi on huono uskova, ovat osana tätä rakenteellista pahantekijän suosimista. Jonka jälkeen onkin puhuttava ihan muista asioista.
Siksi valtionkirkossakaan ei voida vedota keskimääräiseen uskovaisen kantaan tai keskimääräisen uskovaisen maltillisuuteen. On katsottava että mitkä ideologiset ryhmittymät saavat tilastollisia yliedustuksia ja aliedustuksia vallankäyttöön. Ja koska sääntöjen muuttamiseen tarvitaan 2/3 edustus, on katsottava sitä mitä järjestelmiä, olivatpa he miten marginaalisia tahansa, systeemi tukee.
1: Aivan kuten uudessa lukiojärjestelmässä on huomattava että systeemi on kuin tehty kreationisteille. Sillä lukion voi käydä läpi ilman ainuttakaan biologian kurssia. Mutta uskontoa tai ET:tä on pakko käydä. Toki järjestelmää ei ole tehty kreationistit ensi sijaisesti mielessä. Mutta tällä ei ole merkitystä koska he hyötyvät eniten. Peli pelataan heidän puolestaan ja tämä ei ole irrelevanttia. On itse asiassa erikoista että tuollainen pieni vähemmistö saa asiat toimimaan noin laajasti omaksi edukseen ilman runsasta yrittämistä. Tämä kertoo jotain oleellista taustalla olevista rakenteista. Jotka eivät ole uskonnollisesti neutraaleja.
Me tiedämme että uskovaisten johdossa on yliedustus eri tavalla luonnehäiriöisiä, esimerkiksi psykopaatteja. Ei siksi että uskovainen keskimäärin on sellainen, vaan sen vuoksi että mikä tahansa ihmisryhmä on heille houkutteleva. Ja uskonnon kohdalla puhutaan usein asioista ja kokemuksista joita voi väittää ilman että niitä voi testata ja tätä kautta kyseenalaistaa millään kovin helpolla tavalla. Voidaan sanoa että kun "narsisti ymmärtää uskonnon", alkaa tapahtumaan asiota jotka eivät ole kovin toivottavia. ; Lisäksi voidaan jopa nähdä että tässä on takana se, että uskonto tarjoaa, tai ainakin yrittää tarjota, arvokasta apua. (Moni taho taas ei edes yritä tai lupaa tai välitä.) Ja jos etsit mielenrauhaa, sinulla ei ole sitä. Joten mielenrauhaa tarjoavat uskonnot tuppaavat houkuttelemaan nimenomaan häiriintyneitä ihmisiä. Jotka ovat uskontojensa hyveiden antiteesejä.
1: Tähän voisi liittää vitsejä "rauhan uskonnosta" ja "rakkauden uskonnosta" ja huomata jotain. Mutta kenties tämä värittää asioita väärin, antaen kuvaa että vika on keskiverrossa uskovaisessa. Vaikka tosiasiassa vika on siinä miten uskonto systeeminä käsittelee poikkeavia uskovaisia.
Uskonnot eivät ole ainoita paikkoja joissa on ihmisryhmiä. Ja niissä on usein tehty ankariakin tarkistelutoimia. Voidaan itse asiassa kysyä että miksi uskonnollisilta johtajilta ei vaadita vaikkapa sitä että heidän olisi läpäistävä psykologiset testit jossa selviää että heillä ei ole mitään luonnehäiriötä kuten narsistista persoonallisuushäiriötä tai psykopatiaa.. Tämänlaisia rajoituksia voidaan vaatia muissakin tekemisissä joissa on valtaa toisiin ihmisiin.
1: Joskin tiedän että etenkin vanhoillisten uskonnollisten skene näyttäisi tämän lakivaatimuksen jälkeen oleellisesti erilaiselta. Sitä voisi moni harras kristitty hämmentyä miten moni uskonnollinen saarnamies ja hyvän ihmisen maineessa oleva lähtisi toisiin hommiin välittömästi.
Tai ehkä tuo minun ehdotukseni psykologisista testeistä ei toimi. Onhan mielenterveysongelmien luokittelu kuitenkin hankala aihe, jossa diagnoosi muuttuu helposti tuomioksi ennen tekoa. Se on kuitenkin yksi ehdotus. Jokin sellainen miten asiaa voisi lähteä korjaamaan. Monesti se on se mitä ensin vaaditaan ja sitten kun oikeasti ehdottaa jotain, tämän torjuminen on sitten se uusi aihe josta puhutaan.
Moni hyvä uskovainen varmasti haluaa että näitä tapahtumia ei tapahdu. Torjuminen vaan jää, koska täytyy sotia omaa ideologista sotaa jossa on tärkeää päihittää oman ideologian viholliset (yleensä liberaali-konservatiivi -linjamalla). Ja lisäksi on suojattava omaa ideologiaa sen viholliselta. (Katso edellinen.) Uhreista välitetään varmasti jossain määrin, mutta tähän liittyvät ongelmat jätetään vähälle. Koska on tärkeämpää tuijotaa omaan napaan ja siihen mitä uskontoa itse pitääkin niin tärkeänä että se nousee kaikkien pienten yksityistapahtumien kuten oikeisiin ihmisiin tapahtuvan oikean väkivallan yläpuolelle.
Ennen kaikkea he eivät halua että nämä teot loisivat mielikuvia heidän omaan identiteettiinsä. Ja se, että jos asioille tehdään jotain niin sen tekee joku muu kuin hän itse. Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä että uskontojen uhrien olisi käytännössä tehtävä valtaosa itse ja keskenään. Ja rehellisesti sanoen, tämä ei tule koskaan johtamaan yhtään mihinkään. Jos heillä olisi valta he eivät olisi niin ankaran vallankäytön kohteita.
Se mitä ei voida kysyä on se ovatko kaikki uskovaset pahoja. Sitä ei voida estää että pahoja ja sairaita ihmisiä on kaikissa paikoissa joissa on ihmisjoukkoja, rahaa ja valtaa. Sitä ei voida estää että pahat ja sairaat ihmiset tekevät rahallaan ja vallallaan pahoja asioita. Se mitä voidaan kysyä onko pahoihin tekoihin nollatoleranssi ja suojellaanko heitä. Sitä mitä voidaan kysyä on se, mitä paljonmainostettujen hyvien ja humaanien kristittyjen parissa on tehty. Se mitä voidaan kysyä on se, mitä sinä olet tehnyt asian eteen vaikka tällä viikolla. Kenties tämä viimeisin on se kysymys joka jokaisen pitäisi kysyä itseltään joka ikinen viikko.