Vuokralla-asumisen kummallisuus kiteytyy Suomessa vuokra-asuntojen pienten ja kohtuuhintaisten asuntojen vähyyteen. Tätä toitottavat vuodesta toiseen media ja yleinen ilmapiiri.
Ensinnäkin, kukaan ei ole määritellyt 'kohtuuhintaisuutta' saati asuntojen 'pienuutta'. Vuokramarkkinat, kuten Oikotie, Vuokraovi etc. ovat täynnä vuokrattavia pieniä asuntoja, jotka pääkaupunkiseudulla eivät välttämättä ole kohtuuhintaisia suhteessa kansalaisten tuloihin. Niitä kuitenkin on, toisin, kuin väitetään.
Vuokramarkkinoilla käydyn tutkimusmatkani mukaan, pieniä, kohtuuhintaisia vapaita asuntoja on paljon. Kohtuuhintaisuus onkin tässä isoin kysymys.
Mikä on kohtuuhinta?
Ylimalkainen kieli pelastanee myös poliitikot konkretiasta. On helppo heitellä sinne tänne viestintää, että puollamme kohtuuhintaisia asuntoja - totuus - kohtuus ei kerro mitään.
Vuokra ei saisi olla enemmän kuin 40 % nettotuloista.
Miten tähän on tultu?
Valtio subventoi asumiskuluja kansalaislle, jotka eivät itse kykene asumisensa maksajiksi.
Edellisessä puheenvuorossani kerroin, miten minut nostettiin suurennuslasin nokkaan, kun uskallan käydä eläkkeeni ohella työssä, maksaa veroja enemmän kuin asumistukeni on ja joutua siitä tilivelvolliseksi.
Entisenä yrittäjänä, kaiken 90 -luvun laman menettäneenä, olen kuitenkin yrittänyt pitää pääni pinnalla. Tehdä työtä ja tuottaa yhteiskunnalle sen tarvitsemaa.
Vuokra-asuntomarkkinoilla hyötyjiä ovat olleet pitkään mm. VVO, SATO, Asumisoikeussäätiö ja monet muut alan yrittäjät. yrittäjät ovat käyttäneet korkeimman hyödyn valtion asumistukijärjestelmän mahdollistamisista.