Oletko koskaan ihmetellyt, miksi ravintolat ovat kiinni sunnuntaisin - päivänä, jolloin ihmisillä olisi eniten aikaa käydä niissä syömässä? Vastaus on ilmeinen: sunnuntain kaksinkertainen palkka tekee liiketoiminnasta helposti kannattamatonta ja sen vuoksi monet ovet pysyvät säpissä.
Sunnuntaista moni työntekijä saa itselleen välttämättömän lisäansion, jota ilman tulot jäisivät auttamatta liian pieniksi. Sunnuntailisien leikkaaminen saattaakin kuulostaa siltä, että tässä halutaan kyykyttää muutoinkin pienituloista ja ahtaalla olevaa palkansaajaa. Asia on kuitenkin päinvastoin. Sunnuntailisällä tarkoitetaan hyvää, mutta tosiasiassa se estää uusia työtilaisuuksia syntymästä ja siten toimii erityisesti työttömiä vastaan. Monet ovat huolissaan ravintolan plokkarista, kun meidän tulisi olla myös huolissamme siitä työttömästä, joka kaipaa mahdollisuuksia työskennellä plokkarina.
Kun puhumme uusien työpaikkojen luomisesta, niin tässä se kaikista tärkein lähtökohta: yksityiselle sektorille ei uutta työpaikkaa synny, jos työllistäminen ei ole taloudellisesti kannattavaa. Tämä ei muuksi muutu, vaikka minustakin tuntuu toisinaan kohtuuttomalta, että kovaa tulosta tekevät yritykset eivät pelkästään jätä rekrytoimatta, vaan myös irtisanovat ihmisiä.
Sama lähtökohta on ymmärrettävä myös sunnuntailisän kohdalla: jos ravintolan avaaminen tuottaa suuremmat tappiot kuin ovien suljettuna pitäminen, ovet pysyvät kiinni. Suljetuista ovista ei hyödy kukaan. Siinä jäävät palvelut tarjoamatta, tulokset tekemättä ja ennen kaikkea työntekijän palkka sunnuntailisineen saamatta.
Pyhäpäivistä ja poikkeuksellisista työajoista on täysin perusteltua vaatia ja maksaa korkeampaa palkkaa. Kysymys kuuluu, miksi lainsäätäjä on päättänyt, että nimenomaan sunnuntaista pitää maksaa juuri kaksinkertaista palkkaa? Eikö esimerkiksi poliisin työssä kaksinkertainen palkka olisi paljon perustellumpaa maksaa lauantailta, jolloin työ on todennäköisesti haastavampaa?
Sunnuntailisät eivät myöskään jakaudu oikeudenmukaisesti. Sunnuntain kaksinkertaisesta palkasta hyötyvät vain ne, jotka sattuvat sunnuntaivuoron saamaan. Näin tuottoisia vuoroja ei jaeta jokaisella työpaikalla tasapuolisesti. On myös perusteltua kysyä, onko oikeudenmukaista, että lähinnä viikonloppuisin työtä tekevät opiskelijat saavat samasta työpanoksesta huomattavasti suuremman korvauksen kuin ne, jotka tekevät töitä viitenä päivänä viikossa. Vähiten sunnuntaivuoroja jaetaan työttömille, jotka tarvitsisivat niitä kaikista eniten.
Miten toteuttaa muutos?
Sunnuntain lakisääteisestä kaksinkertaisesta palkasta tulisi luopua. Se olisi myös toteutettavissa niin, että nykyisiltä työntekijöiltä ei keskimäärin leikata yhtään. Tässäkin kannattaa luottaa markkinoihin ja erityisesti ammattiyhdistysliikkeen neuvotteluvoimaan. Jos sunnuntaikorvausta vähennetään, peruspalkkaa nostetaan kompensoimaan menetys. Sunnuntaikorvauksen lakisääteisestä pakosta luopuminen ei myöskään poista sunnuntaikorvauksia työehtosopimuksista; se antaisi lähinnä tilaa järkevämmille ratkaisuille.
Ennen kuin laki ajettaisiin läpi, olisi ehdottomasti tehtävä kunnolliset vaikuttavuusarvioinnit siitä, miten muutos kohtelisi eri ihmisryhmiä. Kyse on pienestä lakimuutoksesta, mutta monien elämässä hyvin merkittävästä asiasta.
Työpaikkoja syntyisi muuallekin
Sunnuntailisän pienentäminen loisi työpaikkoja muillekin aloille, sillä jos työllistäminen on kannattavaa, työtä yleensä myös tarjotaan. Toki voidaan perustellusti sanoa, että hyvässä yhteiskunnassa tarvitaan yhteisiä vapaapäiviä. Olen tästä samaa mieltä, mutta sen hinta on mielestäni kohtuuttoman kova työttömyyden ollessa näin korkealla. Esimerkiksi perheiden yhteinen aika voidaan turvata myös sillä, että työntekijällä on yksipuolinen oikeus kieltäytyä sunnuntaityöstä niin halutessaan. Joka tapauksessa ne, jotka haluavat, että sunnuntai on yhteistä vapaa-aikaa, sanovat samalla, että he eivät halua ihmisten tekevän töitä sunnuntaisin, edes työttömien.
Mahdollisesti valtaosa tämän kirjoituksen lukeneista on yhä sitä mieltä, että lakisääteisestä sunnuntailisästä ei tule luopua, sillä se on heikossa asemassa olevan etu. Teiltä kysyn Heikki Pursiaisen sanoin: jos lakisääteiset päiväkohtaiset lisät ovat fiksu tapa auttaa köyhiä, niin miksi emme ota käyttöön keskiviikkolisää?