Yhteiskunnassamme on kaksi erillistä tapaa hyväksyä homoseksuaalisuus, joskin useimmiten nämä kaksi tapaa esiintyvät toisiinsa sekoittuneina. Kyseessä on kaksi eri periaatetta, jotka tekevät samansukupuolisen seksin hyväksyttäväksi ja toiset ihmiset käyttävät enimmäkseen toista, ja toiset taas toista hyväksymisprosessissa.
Vaihtoehdot ovat
1. Anomia
2. Homoseksuaalien määritteleminen vähemmistöksi.
Anomia on yleisempi tapa nuorten kaupunkilaisten joukossa ja yleisempi miehillä, kuin naisilla. Homoseksuaalien määritteleminen vähemmistöksi on taas tavallisempaa vanhempien ikäluokkien ja maaseudun asukkaiden joukossa, sekä naisilla.
Anomia termi on otettu suoraan sosiologiasta Durkheimilta, ja se kuvaa tilaa, jossa yhteisön moraali on kadonnut eikä ole selkeitä moraalisääntöjä, joihin yksilö voisi tukeutua. Anomiaa voisi kuvata tilaksi, jossa kaikki on sallittua, kaikki hyväksytään ja mikään ei ole pyhää. Seksuaalimoraalin alueella anomia merkitsee sitä, että kaikenlainen seksuaalisuus on sallittua, joskin siitä rajataan käytännössä pois seksi lasten kanssa ja raiskaukset. Mutta muuten kaikki on hyväksyttyä.
Selvimpänä esimerkkinä anomiasta ovat polyamoristit. Jos haluat sijoittaa itsesi anomian jatkumolle, niin kysymys polyamorian hyväksymisestä on tässä suhteessa hyvä testikysymys. Polyamorikothan ovat heittäneet viimeisenkin pyhän, parisuhteen, jota ennen edusti avioliitto ja perhe, arvojen tunkiolle ja pyhä rakkaussuhdekin on korvattu sopimuksilla. Jos polyamoria tuntuu sinusta jotenkin vastenmieliseltä, niin se on merkki siitä, että kannat sisälläsi perinteisiä perhearvoja, jotka nostivat miehen ja naisen rakkaussuhteen pyhään asemaan.
Anomia päässyt syntymään siten, että yhteiskunnassa on nykyisin niin paljon erilaisia ihmisiä, että yhtenäinen arvopohja on kadonnut jalkojen alta. Jos ajattelemme esimerkiksi sitä, että seksuaalimoraali on välittynyt paljolti uskonnollisen puheen kautta, niin tällainen puhe ei voi olla enää yhteinen arvopohja, sillä lapsesi luokalla voi olla viittä täysin eri uskontoa edustavaa oppilasta. Kaupungistumisen myötä yhteisö koostuu eri etnisistä ja uskonnollisista ryhmistä, ja näin yhtenäiskulttuurista moraalia ei pääse syntymään, vaan meidän on sopeuduttava siihen, että naapurimme noudattavat hyvin eri normeja, kuin mitä vanhempamme ovat meille opettaneet. Yhtenäiskulttuuri on kadonnut, ja tilalle on noussut erilaisten ryhmien tilkkutäkki, ja meidän on vain sopeuduttava ja suvaittava erilaisia moraalisia käsityksiä.
Kun anomia tuo toisille vapauden, niin toisille se tuo merkityksettömyyden tunteen ja ahdistuksen. Kun kaikki on sallittua, niin tuntuu että ei ole enää pysyviä arvoja elämän perustaksi ja tämän kestäminen on monille ihmisille vaikeaa. Siksi monet hakeutuvat esimerkiksi uskonnollisten ryhmien jäseniksi, jotka tarjoavat selkeät arvot ja moraalisäännöt, sillä nämä samalla tuovat elämään turvallisuuden ja merkityksen tunteita.
Koska kaikki ihmiset, etenkään naiset, eivät oikein hyväksy sitä, että eläisimme seksuaalianarkiassa, jollaiseksi anomia koetaan, niin on syntynyt myös toinen tapa hyväksyä homoseksuaalisuus. Se on 2. Homoseksuaalit ovat vähemmistö, ja vähemmistöjä ei saa syrjiä, ja siksi homoseksuaalisuus on hyväksyttävä. Tämä on hyvin yleinen peruste hyväksyä homoseksuaalisuus. Periaatteessa tämä ”homoseksuaalit ovat vähemmistö” –hyväksyminen perustuu aivan samaan vähemmistösuojaan, joka vallitsee esimerkiksi etnisten vähemmistöjen kohdalla. Juutalaisia, romaneita tai afrikkalaisperäisiä ei saa syrjiä, ja tätä samaa vähemmistösuojaa käytetään perustelemaan sitten homoseksuaalisuuden oikeutusta.
On huomattava, että homoseksuaalit itse hyväksyvät oman homoseksuaalisuutensa aivan samoin perustein, kuin valtaväestö. Oman homoseksuaalisuuden hyväksyminen perustuu joko anomiaan, ”kaikki on sallittua, paitsi raiskaus ja lapsiseksi”, tai sitten se perustuu ajatukseen ”kuulun vähemmistöön, siksi minua ja minun seksuaalisuuttani ei saa syrjiä, vaan ne pitää hyväksyä”.
Nyt, jos on hyväksynyt oman homoseksuaalisuutensa vähemmistösuojaperustein, niin tästä on seurauksena se, että koko ajatus itsensä hyväksytyksi tulemisesta perustuu siihen, että uskoo, että ihmiset eivät syrji vähemmistöjä. Samalla syntyy voimakas halu taistella kaikkea vähemmistöjen syrjintää vastaan. Tästä tulee myös kammo perussuomalaisia kohtaan, koska perussuomalaiset eivät arvosta samassa määrin vähemmistösuojaa, kuin muut kansalaiset.
Suurempi haitta siitä, että hyväksyy oman homoseksuaalisuutensa vähemmistöjen syrjimättömyyteen perustuen, tulee kuitenkin siitä, että voidakseen olla syrjityn vähemmistön edustaja, toiseutuu väistämättä. Syntyy jaottelu ”meihin” ja ”heihin”, valtaväestöön ja vähemmistöön, ja tämän jaottelun täytyy olla selkeä, jotta vähemmistön jäsen voidaan tunnistaa vähemmistön jäseneksi, ja vähemmistön jäsen tunnistaa itsensä vähemmistön jäseneksi. Ilman toiseutumista ei ole vähemmistöä, ja ilman vähemmistöä ei voi olla vähemmistön syrjintäsuojaa. Jos oman homoseksuaalisuuden hyväksyminen tapahtuu vähemmistösuojan kautta, niin se vaatii voimakasta samaistumista homoseksuaaleihin tai lesboihin ryhmänä. Itsensä toiseuttaminen on tällöin hyväksynnän hintana.
Voi tuntua omituiselta, että se, kokeeko jonkun seksuaalisuuden muodon myönteisenä ja toivottavana, perustuu käsitykseen siitä, että vähemmistöjä ei saa syrjiä. Jos ajatellaan, että oma seksuaalisuus on hyvin intiimi alue ja siihen liittyvät tunteet hyvin herkkiä, niin silti siis yhteiskunta vaikuttaisi tunteisiin oman seksuaalisuuden hyväksymisestä ja tämä hyväksyminen tapahtuisi vähemmistösuojan kautta. Yhteiskunta kuitenkin vaikuttaa myös näihin sisäisiin ja herkkiin tunteisiin. Myös herkät sisäiset tuntemuksemme ovat yhteiskunnan vaikutusten alaisia.
Suvaitsevaisuus kuuluu osana vähemmistösuojaan, ja vähemmistön edustaja voi vaatia, että vaikka enemmistö ihmisistä pitäisi seksiä samaa sukupuolta olevan ihmisen kanssa vastenmielisenä, niin suvaitsevaisuuden periaatteiden mukaan hän ei saa ilmaista tätä tuntemustaan. Valtaenemmistö noudattaakin tätä periaatetta, ja seksuaalivähemmistöjä kohdellaan suvaitsevaisesti, joskin suvaitsevaisuus voi välillä rakoilla esimerkiksi vitseissä tai esimerkiksi jalkapalloyleisön huudoissa.
Jos ajatellaan seksuaalimoraalin muutoksia, niin 1900-luvun alusta lähtien on ollut havaittavissa moraalin liberalisoitumisen suuntaus. Ennen liberalisoitumista oli vain yksi ja oikea seksuaalisuuden muoto ja se oli lisääntymistarkoituksessa harjoitettu miehen ja naisen välinen seksi avioliitossa. Asteittain tämä yksi ja ainoa seksuaalisuuden muoto on menettänyt yksinvalta-asemansa, ja seksuaalisuuden moninaisemmat muodot ovat tulleet hyväksyttävimmäksi. Joidenkin mielestä yhteiskunnassa onkin jo tapahtunut täydellinen romahdus seksuaalimoraalin alueella. Käsitteellä anomia viitataankin sosiologiassa tilaan, jossa perinteinen moraali on romahtanut, ja ihmiset joutuvat vaikeuksiin, koska heidän on vaikea käyttäytyä normittomassa tilanteessa. Mutta moraali ei ole romahtanut, josta on osoituksena se, että esimerkiksi useat uskonnolliset piirit ovat halunneet nostaa perinteiset seksuaalimoraalin arvot jälleen kunniaansa. Vaikka kyse on uskonnollisista ryhmittymistä, niin uskonnolliset ryhmittymätkin ovat osa yhteiskuntaa ja niiden sisäiset kannanotot heijastelevat koko yhteiskunnan tilaa. Tilannetta voisi kuvata myös siten, että vaikka ihmiset eivät enää ajattele, että ”lisääntymistarkoituksessa harjoitettu heteroseksi avioliitossa” on ainoa oikea seksin muoto ja muut seksuaalisuuden ilmenemismuodot on kiellettävä, niin ihmiset silti ajattelevat, että rakkaussuhteessa harjoitettu heteroseksi on parempaa seksiä. Ja muita seksin muotoja on suvaittava lähinnä sen vuoksi, että kaikilla ei ole mahdollisuutta tähän parhaaseen seksuaalisuuden muotoon. Moraali ei merkitse sitä, että yhteiskunnassa joku asia määritellään kielletyksi tai sallituksi, vaan myös sitä, että joku asia määritellään paremmaksi ja joku huonommaksi.
Seksuaalimoraali lopulta ankkuroituu parisuhteisiin, ja kun ihmiset useimmiten haluaisivat elää parisuhteissa, niin enemmistö nojaa vielä tänäkin päivänä vankasti seksuaalimoraaliin, joskin joukossamme elää huomattavan paljon ihmisiä, joiden seksuaalimoraalia voisi kuvata parhaiten sanalla seksuaalianarkistinen. Mutta vaikka seksuaalimoraalisen anomian kannattajia on paljon, niin silti myös vähemmistöjen syrjimättömyyden puolustajillakin on vielä tärkeä osa yhteiskuntamme seksuaalimoraalin pyörteissä.