Quantcast
Channel: Uusimmat puheenvuorot
Viewing all articles
Browse latest Browse all 14310

Lomaltapaluun ahdistus - A-klinikat tukossa!

$
0
0

Suomalainen lomatodellisuus elää voimakkaasti mökeillä, joiden suojissa kolmen-neljän viikon jokapäiväinen alkoholin nautiskelu tarjoaa sopivasti välimatkaa työelämään.

Siihen kurimukseen, josta monet ovat paitsi ja josta ne loput ahdistuvat - lomallaan.

Mökillä on saunottava jokainen ilta, on grillattava jokainen päivä, on kestitettävä kutsuttuja, on skoolattava ennen ja jälkeen. On löydettävä se leppoinen Markku tai Marja. On löydettävä ne suloiset lapset, joille ei ole ollut aikaa. On nautittava lomasta.

Huomaamattaan kesäkansalainen on käyttänyt lomastaan melkoisen monta hetkeä juominkien hankintaan ja nautintaan. 

Armoton työarki on kuitenkin jo viimeisellä lomaviikolla kolkuttelemassa otsalohkossa. Sitä pahaa tunnelmaa on luonnollisesti katkaistava reippaalla juomisella. 

Suomalainen toimintamalli toistuu vuodesta toiseen. Vaikka olemme jo eurooppalaistuneet ruokakulttuurisesti, juomakulttuuri on edelleen humalahakuinen.

Olen vakuuttunut, että juomakulttuurikin muuttuu ennen pitkää, mutta sille on annettava aikaa.

Suomessa kielletyn houkutus toimii edelleen ihmisten aivoissa. Kielletyn hedelmän arvoa ei  vielä ymmärretä itselle vaarallisena.

 

 

 

 

 

 

 

0

Viewing all articles
Browse latest Browse all 14310

Trending Articles