Olen melko usein heittänyt lyhyttä määritelmää sofistikoituneesta teologiasta."Sofistikoitunut teologi on ihminen jonka mukaan ateistin on kehitettävä käytännöllinen ja tehokas määritelmä Jumalasta." Asenne on se, että vaikka teisteillä on ollut asian kanssa filosofisia ongelmia eikä yksimielisyyteen asiasta ole päästy, on heillä kuitenkin jotenkin sellainen asenne että jos on vaikkapa ateisti niin joutuisi sitten jotenkin ehdottomasti luomaan sen määritelmän jossa ei ole.
Tilanne on kieltämättä hyvin erikoinen. Esimerkiksi oma uskonnottomuuteni on enemmän sitä sorttia että en käytä teistisiä määritelmiä koska en ole törmännyt sellaiseen joka ei olisi turha. (Tämänlaisen asetelman voi falsifioida yhdellä vastaesimerkillä.) Mutta se tuntuu olevan osana suurempaakin linjaa. Linjaa joka näkyy esimerkiksi piispa Jari Jolkkosen lausunnoissa. Hän ikävoi "vanhoja ateisteja" jotka auttoivat "leikkaamaan läskiä" uskonnoista."Se auttaa leikkaamaan läskiä, siis välttämään kelvottomia argumentteja, elämään hurskaammin ja perustelemaan uskoaan paremmin." Eli vanha ateismi oikeuttuu sillä mitä se antaa kristityille. Tämä on hyvin sosiaalista ja kaunista kunnes muistaa että jostain syystä en ole löytänyt ainuttakaan sellaista teististä argumenttia jolla olisi jotain annettavaa minulle.
Vallalla on siis asenne jossa ateistien - ja laajemmin uskonnottomien, eli mukaan lasketaan esimerkiksi agnostikot ja igteistit - on oltava alisteisessa suhteessa uskontoon. Kristytyille kerrotaan että usko riittää. Eikä ole laatuvaatimuksia teologian osaamisesta. Ateistilla olisi kuitenkin velvollisuus tutustua kristinuskoon jotta voisi siitä rationaalisesti irtautua. Tämä on hyvin erikoista. Koska ainakin itse olen "irrallani" siksi että ne eivät kiinnosta tai ovat turhia. (Uskonto on tässä toki poikkeus. Minulla on siitä hyvin ikäviä omakohtaisia kokemuksia. Tämän pohjalta koen hyvin rationaalisena pysyä irrallani tästä ihmisryhmästä.)
Voidaan sanoa että jostain syystä kristittyjen näkökulma on se, että ateistit ovat inhoja koska he eivät eliminoi Jumalakonseptia tavalla joka sopii kristilliseen vaatimuskenttään. Ja unohtavat että moni uskonnoton itse asiassa lähestyy asiaa toisella tavalla. He ovat esimerkiksi empiristejä ja toteavat että heille ei ole tuotu esiin yhtään ainutta sellaista Jumalakonseptia joka olisi heidän perusteluvaatimustensa mukaisia. Ja että tämä puute on heille varsin pätevä argumentti olla välittämättä konseptista. Ateistien taustavaatimuksista enemmänkin valitetaan kuin yritetään tehdä se mikä pitäisi. Eli tuoda esiin Jumala joka sopisi ateistien maailmankuvaan ja sen taustavaatimuksiin. Tällöinhän he joutuisivat joko hyväksymään Jumalan tai olemaan sisäisesti ristiriitaisia. Sen sijaan kristityt yrittävät torjua ateismia sitä kautta että sovittavat ateismiin teistien omia muutoksia näihin perustelukenttiin.
Tilannetta kannattaa ehkä demonstroida toista kautta.
Kun katsoo internetkeskusteluja, joissa on ateismikritiikkiä, on aika vahva teema siitä miten ateismi näyttäytyy uskovaisten silmissä pääasiassa kahdessa päänäkökulmassa;
1: Hyvin suosittuna on ajatus siitä että ateisti vihaa Jumalaa. Oikeita ateisteja ei siis edes ole. C.S. Lewisin tyylisiä tyyppejä. Joiden kantana on se, että ihminen on homo religiosus, eli aitoja ateisteja ei ole. Ateisti on heille itsepetoksessa elävä, sisäisesti ristiriitainen olento, joka perimmiltään tietää että kristitty on oikeassa. Tässä mallissa ei ajatella että onko rakkauden vastakohta välinpitämättömyys vai viha. Eikä välitetä siitä onko väite koherentti ateistien muiden väitteiden kanssa. Koska heille tämä filosofinen epäjohdonmukaisuus on vain todiste siitä että ateismi on myös älyllisesti tyhmää...
2: Toinen tapa katsoa asiaa on korostaa merkitystä ja merkityksettömyyttä. Tästä on seurauksena se, että C. S. Lewisin ajatusta pidetään hupsuna. Ideologioiden nähdään olevan kokemuksuia ja tässä sen väittäminen, että ateistit "vihaavat Jumalaa/jumalia" on näille ihmisille yhtä älykästä kuin väittää japanilaisten vihaavan Godzillaa. He kysyvät että "miksi kukaan "vihaisi" entiteettiä, jonka olemassaoloon ei edes usko?" Tässä korostuu usein se, että C.S.Lewis -teistit eivät ymmärrä, että rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys. Tai itsekkyys. Ateisti onkin siksi enemmän merkityksettömyydessä, välinpitämättömyydessä ja itsekkyydessä.
Kummassakin tilanteessa ateismi näyttäytyy aika negatiivisena. Tämä antaa tietenkin aika johdonmukaisen kuvan kristityille. Kristillisestä näkökulmast ateistit ovat tietynlaisia. Valitettavasti tämänlainen näkökulmajumi ei ole sellaisenaan kovin vakuuttava. Samantapaisesta tilanteesta saa nimittäin suhteellisen erikoisen esimerkin.
Tämä tuo mieleeni uusimpaan "Tieteen Kuvalehti - historia" -lehdessä ollut katsanto eri aikojen näkemykseen naisten seksuaalisuudesta ja raskaudesta. Koska euroopassa oli hyvin pitkään vallalla katolinen teologia jonka perustalla on ajatus siitä että seksi on jotain joka liittyy lähinnä vain lisääntymiseen ja kaikki muut seksiin liittyvät asiat ovat jotain jotka voivat johtaa sukupuolielinten väärinkäyttöön. Tästä on seurannut se, että näkemys naisen orgasmista ja raskaudesta muuttuivat merkittäviksi;
1: Keskiajalla oli ajatus siitä että tullaksen raskaaksi naisen tulee saada orgasmi. Tästä seurasi se, että naiset saivat korostaa omaa seksuaalisuuttaan yllättävänkin vahvasti. He voivat vaatia myös mieheltä laatua suoritukseen. Sivutuotteena tästä tuli se, että syntyi vahva teoria siitä että jos nainen tuli raiskauksessa raskaaksi, kyseessä ei ollut raiskaus.
2: Myöhemmin tiedostettiin että edellinen väite naisten orgasmista oli luonnontieteellinen kysymys ja että tosiasiassa naisen orgasmia ei vaadittu raskauteen. Tämä johti siihen että naisten siveyttä kontrolloitiin vahvasti ja naisia alettiin pitämään seksuaalisessa tietämättömyydessä. Koska vain lisääntymisessä oli väliä, nähtiin tieto naisten sukuelimien rakenteesta ja muusta vastaavasta sellaiseksi että siitä ei pitänyt neitoja liiaksi valistaman. Koska tieto voisi johtaa uteliaisuuteen eli stimulointiin eli sukuelinten väärinkäyttämiseen.
Toisin sanoen naiset ovat tässä näkökulmassa aina loukussa, tekevät mitä tahansa. Ainut tie heille on hylätä kokonaan tämä lokero. Modernina aikana onkin syytä irtautua ajatuksesta että seksillä on vain yksi funktio ja että tämä ainut funktio on lisääntyminen. Samoin ateisti ei voi jäädä jumiin siihen että katsoisi omaa ideologiaansa kristityn näkökulmasta. Tässä mielessä teistien tulkinnat ovat molemmat ateisteille kahlitsevia, enemmän ongelma kuin jotain jota pitäisi katsoa kunnioittaen. Sillä tavoitteena on vapautuminen niista kahleista joita "oikeiksi päätetyt" näkökulmat pakottavat.
Ehkä se on enemmänkin niin että kun lähetyskäsky kehottaa kristittyjä julistamaan, heidän tulisi mielellään perustella ateisteille että mitä he saavat keskustelusta. Miksi heidän pitäisi olla motivoituneita kuuntelemaan syytöksiä jotka kertovat mitä kristillinen teologia sanoo heistä. Ja joka ei tunnu osuvan heihin. Ja miten vaikka järkevä ihminen näkisi tästä väistämättä sen että jos teoria ei osu niin teoria ja sen tausta-asenne ovat epätosia ja vääriä ja humpuukia, niin tästä pitäisi jotenkin muuttaa maailmankuvaa ja ryhtyä kristityksi.