”Tilapäinen, ohimenevä ärsytysoire” vai pysyvä terveyden ja työkyvyn menetys?
Kun puhutaan rakennusten sisäilmaongelmista, puhutaan samassa yhteydessä harvoin siitä, mitä nämä ongelmat voivat aiheuttaa tilojen käyttäjien terveydelle. Kun puhutaan oireiluista, todetaan useimmiten että ongelmat aiheuttavat ”vain ohimeneviä, tilapäisiä ärsytysoireita”, ei mitään pysyvää. Jostain syystä sitä ei haluta tuoda julki, että kaikki oireet eivät ole vain ohimeneviä ja tilapäisiä, vaan altistuminen sisäilman epäpuhtauksille, homeille, kosteusvauriomikrobeille tai kemikaaleille voi aiheuttaa vakavia terveyshaittoja, jopa terveyden ja työkyvyn menettämisen. Ehkä ei haluta herättää tilojen käyttäjissä pelkoja eikä ”lietsoa hysteriaa”, mutta toisaalta unohdetaan se, että Suomen lainsäädännössä pääperiaate on riskien tunnistuksessa ja terveyshaittojen ennaltaehkäisyssä, työturvallisuuslaki asettaa työnantajalle velvollisuuden huolehtia työtilojen terveellisyydestä ja turvallisuudesta ja korjaamaan havaitut riskit, terveydensuojelulaissa taas luetellaan terveydelle haitallisia sisäilmatekijöitä (kosteus, hajut ja mikrobit) joita ei saa esiintyä asunnossa siinä määrin, että niistä aiheutuu terveyshaittaa. Rakennusten terveellisyyttä käsitellään lukuisissa säädöksissä, joista keskeisiä ovat maankäyttö- ja rakennuslaki (132/1999), terveydensuojelulaki (763/ 1994) ja työsuojelulainsäädäntö (esim. työturvallisuuslaki 738/2002 ja työterveyshuoltolaki 1383/2001). Säädöksistä käy selkeästi ilmi, ettei rakennuksista saisi aiheutua ihmisille terveyshaittoja. Vaikka kaikki altistuvat eivät ala oireilla tai sairastu, kuitenkin useita tuhansia suomalaisia saa vuosittain vakavia oireita homealtistuksesta, ja osalla sairaus kroonistuu, ja potilas sairastuu esim. monikemikaaliyliherkkyyteen.
Tuula Putus listaa Home ja terveys- kirjassaan (2014), että kosteusvaurion jälkeen alkuvaiheessa ilmaantuu viihtyvyys- ja hajuhaittoja, vähitellen todetaan erilaisia epäspesifejä ärsytysoireita ja yleisoireita. Ärsytysoireiden jälkeen ilmaantuu toistuvia hengitystieinfektioita, tulehduskierrettä johon lääkehoito auttaa huonosti ja infektiot pitkittyvät. Putuksen mukaan oirekuvaan saattaa tulla astma- ja allergiaoireita, kuten allergista nuhaa, silmä- ja iho- oireita. Muut sairaustilat ja oireet, kuten hengitystieinfektiot, ärsytysoireet,silmä- ja iho- oireet sekä yleisoireet kuten kuumeilu, lihas-ja nivelkivut, samoin kuin neurologiset oireet, kuten väsymys, päänsärky ja muisti- ja keskittymishäiriöt ovat jääneet tutkimuksissa vähemmälle huomiolle kuin esim. astma tai alveoliitti. Putuksen mukaan yleisoireita ei voida pitää vähäpätöisenä oireryhmänä, koska niistä aiheutuu merkittävää työ- ja toimintakyvyn alenemista, poissaoloja ja lääkityksen tarvetta. Putuksen mukaan epidemiologisessa tutkimuksessa on aivan alustavaa näyttöä sarkoidoosin, kilpirauhassairauksien, diabeteksen ja tulehduksellisten suolistosairauksien mahdollisesta yhteydestä pitkäaikaiseen mikrobialtistukseen toksiineja tuottaville mikrobeille. WHO:n (2009, 88) mukaan mikrobit kykenevät tuottamaan solumyrkyllisiä yhdisteitä, ja ne saattavat aiheuttaa syöpäriskiä myös sekundäärisen mekanismin kautta esim. kroonista tulehdustilaa pahentamalla.
Ville Valtonen (2015) toteaa, että homesairaus alkaa yleensä hengitysteiden ja silmien ärsytysoireilla kuten nuhalla, yskällä tai silmien punoituksella ja rähmimisellä, seuraavassa vaiheessa mukaan tulevat yleensä hengitysteiden infektiot kuten poskiontelotulehdukset ja keuhkoputkentulehdukset, joita voi olla poikkeuksellisen paljon henkilöllä, jolla ei ole ollut ollut aikaisemmin yhtään varmaa poskiontelotulehdusta. Valtosen mukaan tässä vaiheessa potilaat kokevat usein myös poikkeavaa väsymystä, mikä ei helpota lepäämisellä, toistuvat päänsäryt ja erilaiset kiputilat lihaksissa ja nivelissä ovat myös yleisiä. Osa potilaista saa keskushermoston toiminnallisia oireita, heidän on vaikea keskittyä mihinkään asiaan, he unohtelevat asioita ja muisti pätkii.
Seuraavassa vaiheessa noin puolelle homepotilaista kehittyy Valtosen mukaan homesairauden liitännäissairautena niin sanottu monikemikaaliyliherkkyys, jolloin monet kemikaalit, etenkin voimakastuoksuiset aineet alkavat ärsyttää. Tupakansavu, maalit, lakat, liimat, tuoreiden painotuotteiden muste, erilaiset pölyt, auton tuulilasin pesuneste, liikennesaasteet ja monet muut kemikaalit voivat ärsyttää homepotilasta. Joskus monikemikaaliyliherkkyys voi puhjeta ilman homesairauttakin. Valtosen mukaan myös lihas- ja nivelkivut ovat yleisiä homepotilailla ja usein niitä on vaikea erottaa pehmytosareuman oireista. Valtonen toteaa, että homepotilaiden sairaus tunnetaan huonosti lääkärikunnan keskuudessa ja potilaat saavat helposti psykiatrisen potilaan leiman. Masennus ja ahdistus voivat johtua siitä että potilaan oireita ei uskota, ja siitä että sairauteen ei ole tällä hetkellä olemassa hyvää hoitoa, eivätkä potilaat saa asianmukaista kohtelua ja hoitoa terveydenhuollossa.
Sisäilmasta sairastunut voi pudota suoraan turvaverkkojen läpi, ja jäädä sairautensa vuoksi vaille sairaspäivärahaa, sosiaaliturvaa ja kuntoutusta. Vuonna 2014 ympäristösairaudelle annettu diagnoosikoodi R68,81 ei oikeuta sosiaaliturvaan. Näin iso joukko suomalaisia jää vaille oikeuksia ja heitteille omassa maassaan, jossa kuitenkin perustuslain 19 §:n pohjalta julkisen vallan olisi turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut sekä edistettävä väestön terveyttä. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon. Miten tämä käytännössä toteutuu, jää hämärän peittoon.
Lakeja on, mutta noudatetaanko niitä riittävästi? Miten monen työntekijän, vuokra- asunnossa asuvan tai julkisia palveluja käyttävän terveyttä vaarannetaan kaikkialla maassa, joka ikinen päivä, ilman että asiaan riittävällä tavalla puututaan? Milloin myönnetään sisäilmasta sairastuneille samat perusoikeudet kuin muille sairastuneille Suomessa?
Sisäilmauutiset.fi- sivustolla kyseltiin, vaaditaanko muilta kuin sisäilman aiheuttamien terveysongelmien kohdalla täyttä varmuutta ja tietoa siitä, mikä aine sairastuttaa, ja millä mekanismilla se sairastuttaa, kenet se sairastuttaa ja miten se saadaan mitattua?
Samalla sivustolla todetaan, että toisin kuin monet muut tuntemattomat sairastumisen syyt, sisäilmasta sairastuminen olisi estettävissä. Terveysongelmaa ei olisi, jos rakennusten kuntoon kiinnitettäisiin huomiota jo ennen kuin ihmiset ehtivät sairastua.
Jostain syystä Suomessa halutaan vetää sellaista linjaa, että sisäilmasta ei voi sairastua, ja jos joku siitä sairastuu, vika on yksilössä itsessään, ei rakennuksissa jotka ovat hänet sairastuttaneet. Ammattitautidiagnoosin saaminen on kuin neulan etsimistä heinäsuovasta, eikä senkään saaminen vielä takaa mitään oikeuksia. Niin kauan kuin tuhansia kansalaisia jätetään vaille oikeuksia ja sosiaaliturvaa, kuntoutuksia tai uudelleen koulutuksia, tulemme menettämään valtavan määrän työvuosia, työtuloista saatuja veroja ja osaavaa työvoimaa. Yksilön kohdalla sisäilmasta sairastumisen seuraukset voivat olla jotakin aivan muuta kuin ”ohimeneviä, lieviä ärsytysoireita”. Pahimmillaan terveyden ja työkyvyn menetys, tuloja vaille jääminen sekä eristäytyminen yhteiskunnan ulkopuolelle, välttämään altisteita, jotka heikentävät terveyttä yhä uudelleen ja vaikeammin. Osa muuttaa pois maasta, osa elää asunnottomana, osa yrittää kituutella miten pystyy, osa ottaa vastaan mielenterveysdiagnoosin saadakseen edes jonkinlaista sosiaaliturvaa.
Onko tämä oikein, kohtuullista ja inhimillistä, ja miten sisäilmasta oireilu voidaan aina vain kuitata ohimenevänä ärsytysoireiluna, tai sairastuneen korvien välissä olevana kuvitteluna?
Elina Seitz
Lähteet:
Putus, Tuula. Home ja terveys – kosteusvauriohomeiden, hiivojen ja sädesienten esiintyminen sekä terveyshaitat. 2014.
Valtonen, Ville. Teoksessa Homeloukku – mistä saa apua? (toim. Annamaija Perkiömäki). 2015.
Sisäilmauutiset.fi/?p=934
Hallituksen esitys 2013.