Lapseni aloittaa torstaina alakoulun. Keväällä hänet ilmoitettiin kouluun normaaliin tapaan paikanpäällä. Oli tehtävä valintoja muun muassa siitä, osallistuuko lapsi uskonnonopetukseen vai elämänkatsomustietoon. Ajatus oli, että uskonnon sijasta lapsi voi osallistua elämänkatsomustietoon.
Ennen kouluun ilmoittautumista selvisi kuitenkin, ettei lapsi voi osallistua elämänkatsomustietoon, koska hän on kirkon jäsen. Erotammeko siis lapsemme kirkosta, jotta vaihtoehtoja on enemmän kuin yksi? Eipä tullut edes mieleen, miten tällainen ”bugi” voi olla olemassa.
Lapsi kuuluu valtauskontoon Suomessa ja näin ollen valinnan mahdollisuuksia on yksi, uskonnonopetus.
Ainoa vaihtoehto elämänkatsomustiedon tunneille pääsyyn on erottaa lapsi kirkosta tai vaihtaa uskontokuntaa esim. ortodokseihin, hinduihin tms. Mainittakoon, että näillä esimerkeiksi nostamillani uskonnoilla vaihtoehtoja Helsingissä on usein kolme. Elämänkatsomustieto, kristinuskonopetus ja oman vähemmistöuskonnon opetus.
Soitin Helsingin yliopistoon eräälle teologian dosentille ja haastoin häntä keskustelemaan. Noin tunnin mittaisen puhelun aikana minulle selvisi uskonnonopetuksen historia ja nykytila. Ja ensimmäinen yleinen kysymys – voiko vuonna 2016 toteuttaa lainsäädäntöä, joka on lähes sama kuin 1920-luvulla? Äkkiseltään tuntuisi, että ei voi.
Vuonna 1919 Suomessa kaikkien tuli olla kirkon jäseniä ja kaikkien tuli osallistua uskonnonopetukseen. Kirkot pitivät kiertokoulua, jossa opetusta annettiin. 1919 Suomeen säädettiin laki uskonnonvapaudesta, joka astui myöhemmin voimaan. Tällöin siis ihmisillä oli mahdollisuus erota kirkosta. 1920-luvun alussa käytiin vilkas keskustelu siitä, miten ja mitä uskontoja perusopetuksessa opetetaan. Tällöin päätettiin, että opetusta annetaan oppilaiden uskonnollisen enemmistön mukaisesti. Tämä peruslinja on vieläkin voimassa. Samalla säädettiin, että voidaan toteuttaa uskonnollisen historian ja siveysopin opetus (nykyinen ET eli elämänkatsomustieto) tai muun uskontokunnan uskonnonopetus, jos oppilaita on riittävä määrä. Riittävä määrä on kolme oppilasta. Tällä hetkellä Suomessa/Helsingissä annetaan opetusta noin 13 eri uskonnosta.
Sekä uskonnonopetuksen että elämänkatsomustiedon voisi nykymuodoissaan lopettaa. Tilalle tulisi ottaa eri uskontokuntien ja elämänkatsomustiedon yhteisopetus. Näin osassa helsinkiläisistä kouluista on toimittukin ja kokemukset ovat olleet rohkaisevia. Tällöin jokainen voisi harjoittaa sitä uskontoa, jota edustaa tai on edustamatta. Tämä auttaisi ymmärtämään oman ”valtauskonnon” lisäksi myös muita uskontoja. Lähtökohtana tulisi edistää filosofista ajattelua, yleistä suvaitsevaisuutta ja etiikkaa. Laajemmin ajateltuna tällä muutoksella voisi olla vaikutusta suhtautumiseen eri uskontojen välillä.
Lastemme on nyt entistä tärkeämpää oppia ymmärtämään eri uskontoja. Globalisaation myötä eri uskontojen ymmärrys on noussut merkittävään asemaan. Laaja käsitys uskonnoista on nyt ja tulevaisuudessa merkittävä taito niin henkilökohtaisesti kuin yhteiskunnallistenkin ilmiöiden ymmärtämisen kannalta.
Tarvitsemme globaalia tietoa uskonnosta ja elämänkatsomuksesta.