Perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo vastasi Ylen A-studiossa toimittajan kysymykseen, miksi perussuomalaiset on miesten puolue, näin: ”Perussuomalaiset on aina ollut asialinjalla oleva puolue. Asiakeskeisyys erottaa meitä tunnepohjaisesta politikoinnista. Usein naisella tuntuu olevan se tunne vahva, jonka mukana mennään mieluummin, tai vahvemmin. Me ollaan ehkä kylmän tuntuisia, kun keskitymme asioihin.”
Facebookissa eräs arvostamani, politiikasta ja poliittisesta retoriikasta hyvin perillä oleva ystäväni ehdotti, että tässä kohtaa pelkän Slunga-Poutsalon kieltämättä älyttömälle päättelyketjulle naureskelun ohella itse kukin voisi miettiä vastausta kysymykseen.
Tämä analyysi on oma vastausyritykseni, jonka yritän perustella perussuomalaisten kannattajakunnan, asiakysymysten ja puheenjohtajan retoriikan perusteella.
1. Naisvaltaiset matalapalkka-alat ja hallituspolitiikka
Perussuomalaiset on oman määritelmänsä mukaan työväenpuolue ilman sosialismia, mutta tosiasiassa perussuomalaiset on työväenpuolue ilman työväenpuolueen aatetta. Vaikka puolue on kovasti halunnut profiloitua pienen ihmisen asian puolustajana, Sipilän hallituksessa se pieni ihminen oli ensimmäinen myyntiin mennyt periaate.
Monille puhe pienten ihmisten edun ajamisesta viitannee esimerkiksi pienituloisten ja heikoiten pärjäävien aseman parantamiseen. Pienituloisissa on paljon naisia, sillä matalapalkka-alat ovat naisvaltaisia. Samoin kiistatta yhteiskunnassa vähällä pärjäävät myös esimerkiksi kansaneläkkeellä sinnittelevät vanhukset, joissa niin ikään on paljon naisia.
Hallitus ei ole teettänyt sukupuolivaikutusten arviointeja, on riidoissa vanhemmuuden kustannusten jakamisen mallien suhteen ja heikentää matalapalkka-alojen työntekijöiden oikeuksia. Hoivavastuuta omaishoidossa ollaan sälyttämässä entistä enemmän kotitalouksien vastuulle.
On myös huomattava, että esimerkiksi hoitoalalla työskentelevät naiset todennäköisemmin löytävät poliittisen kotinsa juuri vasemmistopuolueista, kuten demareista ja Vasemmistoliitosta. Kun Perussuomalaiset on pudonnut ja SDP noussut, voikin hyvällä syyllä veikata, että myös työväenluokkaiset miehet ovat nyt palanneet takaisin vasemmiston kannattajiksi.
2. Soini puhuttelee miehiä
”Tässä maassa saa syödä lihaa, vastustaa homoliittoja, seurata Formuloita, kannattaa turkistarhausta, polttaa turvetta, ajaa yksityisautolla, lentää Kanarialle, tupakoida parvekkeella, ottaa kopsut, käydä kirkossa, kävellä bootseilla, vastustaa Guggenheimin rakentamista, vastustaa pakollista kasvisruokapäivää kouluissa, mennä armeijaan, pitää kaulassa ristiä tai leijonakorua, arvostella Yleä, olla tilaamatta hesaria…sitä kutsutaan sananvapaudeksi. Siitä emme tingi.”
Kävin läpi Timo Soinin Plokin noin vuoden ajalta. Edellä oleva lainaus viime maaliskuulta on paljonpuhuva. En tiedä, millaista dataa on olemassa Soinin luettelemista vapaa-ajanvietteistä, mutta niistä moni on leimallisen maskuliinisia (Formulat, nykytaidevastaisuus, armeija ja leijonakoru).
Tätäkin sinällään paljonpuhuvaa otetta merkittävämpi on kuitenkin naisten vähäinen puhuttelu Plokissa. Soini mainitsee naiset oikeastaan vain kahdessa tarkoituksessa, puhuessaan miehenä olemisesta ja perussuomalaisista naisista ja puhuessaan kotiäitivihasta.
Samassa kirjoituksessa Soini sanoo seuraavaa:
”On hienoa olla Perussuomalainen mies ja rakastaa Perussuomalaisia naisia. Sitä ei kukaan voi viedä meiltä pois.”
Nainen on objekti, jonkinlainen miehen jatke ja oikeastaan vain argumentti tasa-arvoista avioliittolakia vastaan (mihin ”kukaan ei voi viedä meiltä pois” mitä ilmeisimmin viittaa).
Kotiäitivihasta Soini kirjoittaa usean kirjoituksen verran, yleensä silloin, kun asia on pinnalla eduskuntakäsittelyissä tai julkisessa keskustelussa.
”Kotiäitiys laukaisee erikoista naisvihaa. Siis kotiäitiä kohtaan. Sekä miehiltä että naisilta. Kotiäiti ei ole loinen. Hän on päättänyt hoitaa lapsiaan kotona. Tuen kotiäitejä ja arvostan ja kunnioitan heitä. Ja puolustan myös jatkossa sekä maksan veroja mielelläni kotihoidontukeen.
Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että jotkut vievät lapsensa päivähoitoon. Sitä vastaan sen sijaan on, että kotiäitejä morkataan. Vastasin jokaiseen viestiin suoraan soinimaisella tavalla. Kaikki eivät pitäneet siitäkään.”
Kotiäitivihalla Soini viittaa pääasiassa vihreiden ja vasemmiston vaatimuksiin kotihoidontuen lakkauttamisesta ja sen muuttamisesta 6+6+6-malliin, jossa sekä ädiillä ja isällä olisi kuusi kuukautta vanhempainvapaata ja loput kuusi kuukautta vanhemmat voisivat jakaa. Nykyään kotihoidontukea käyttävistä jopa 94 prosenttia on äitejä, eikä isien osuus ole tällä vuosituhannella kasvanut, vaikka asenteet isien kotiin jäämistä kohtaan ovat jonkin verran muuttuneet.
Vaikka Soini muuta väittää, kotihoidontuen muuttaminen on naisten aseman puolustamista, ei minkään sortin naisvihaa. Nykytilanteessa naiset eivät etene yhtä helposti urallaan, vanhempien välinen palkkakuilu tekee taloudellisesti perheelle kannattavammaksi sen, että isä palaa nopeasti työelämään ja äiti jää pitemmäksi aikaa lapsen kanssa kotiin.
”Perussuomalaisten linja hallitusohjelmaneuvotteluissa oli valinnanvapauden toteuttaminenen päivähoidon ja kotihoidon välillä. Se tuli hallituksen linjaksi ja sitä toteutetaan. Punavihreään perhepolitiikkaan, joka ei kunnioita perheen autonomiaa, ei pidä mennä takaisin. Eikä tämä hallitus mene.”
”Jokainen perhe on omansa, eikä sinne kaivata ulkopuolista kaapinpäältä huutelua. Tämän vuoksi kannatamme perheen oikeutta jakaa perhevapaat itse haluamallaan tavalla. Kaukovarjostimen kontrollia ei tarvita, emmekä sitä hyväksy. Tämä on myös hallituksen linja.”
Osa äideistä haluaa jäädä kotiin, eikä siinä sinällään ole mitään pahaa. Nykyisin perheen valinnalta tuntuva äidin kotiin jääminen on kuitenkin pitkälti rakenteellisesti ohjautuvaa, eikä se rakenne ole äitejä suosiva. Valinta ei ole siis useinkaan aito valinta, vaan suoranainen taloudellinen pakko. Kotihoidotuen muutos 6+6+6-mallin mukaiseksi tasoittaisi tilannetta ja antaisi enemmän aitoa valinnanvaraa perheille pitkällä jänteellä.
Soini myös istuu puolueineen hallituksessa, joka vain ”punavihreän perhepolitiikan” pakottamana luopui päivähoitomaksujen korotuksista. Tämä liike ei olisi ollut kovinkaan hyvin perheiden autonomiaa tai perheitä kunnioittavaa politiikkaa. Soinin vain on helpompaa leimata feminismi naisvihaksi kuin sanoa yhtä ja tehdä samaa.
3. Naiset tekevät päätöksiä järkisyistä
Vuoden 2011 jytkyvaaleissa naisista vain 16% valitsi Perussuomalaiset, kun taas miehistä yli viidennes, 22%, äänesti Perussuomalaisia. Perussuomalaiset ei ollut edes jytkyn aikaan naisten mieleen. Tämän hetken eduskuntaryhmästä 26 on miehiä ja 11 naisia. Tänä kesänä yksi naispuolinen kansanedustaja, Maria Tolppanen, loikkasi demareihin. Eduskuntaryhmän kokoonpano kertookin osaltaan, että puolue kiinnostaa juuri miespuolisia äänestäjiä.
Vielä vuosi sitten Slunga-Poutsalo sanoi samassa studiossa: ”Onko tarina tosi tai ei, se on toinen juttu. Näin nämä asiat koetaan.” Slunga-Poutsalon uusimman kommentin valossa vuodenvanha toteamus näyttää vähintäänkin koomiselta. Mutta se voi ehkä kertoa myös siitä, ettei Perussuomalaisissa (ainakaan ulospäin) olla tehty kovin hyvää analyysia katoavasta suosiosta.
Slunga-Poutsalon päättelyketju oli itsessään jo stereotyyppinen: miehet ovat rationaalisia ja naiset emotionaalisia. Tämä on kohtalaisen käsittämätön väite edes siinä tilanteessa, että Slunga-Poutsalolla ei ollut parempaakaan vastausta.
Oikeusministeriön teettämässä demokratiaindikaattoreissa mitattuna Perussuomalaisten äänestäjät vuoden 2015 ek-vaaleissa jakautuivat seuraavasti koulutustaustan mukaan: kansa-, keski- tai peruskoulu 19%, ammatillinen koulutus 32%, keskiasteen koulutus 30%, AMK-tutkinto 12% ja yliopisto 7%. AMK ja yliopisto ovat muutamaa alaa lukuun ottamatta naisvaltaisia. Kouluttautumattomissa, ammatillisen tutkinnon ja keskiasteen tutkinnon suorittaneissa taas miehet ovat enemmistössä.
Korkeastikoulutetuilla ihmisillä on todennäköisemmin enemmän mahdollisuuksia punnita tiedon todenperäisyyttä ja suhtautua kriittisesti populistien tarjoamiin ratkaisuihin. Jos lukee Soinin Plokia tai perussuomalaisten avauksia, niissä vedotaan juurikin tunteisiin: pelkoon, vihaan, huoleen ja yksinkertaistuksiin. Faktoja tai viittauksia tutkimuksiin ei juuri näy.
Perussuomalaisten talouspoliittisessa ohjelmassa pääosin ratkaisut kiertyvät yksityisautoilun säilyttämisen, EU:iin käytettävien rahojen ja kehitysavun ympärille. Ohjelman voisi sanoa sisältävän paljon tavoitteita ja vähän keinoja. Populismi ei rajoitu Soinin älähdyksiin, vaan myös ohjelmien tasolle.
Osa on etsinyt selitystä Perussuomalaisten pääteemojen maskuliinisuudesta. Maahanmuuttokriittisyyden tai EU-vastaisuuden on katsottu olevan etenkin miesäänestäjiä puhuttelevia aiheita. Puolueen nuivan siiven kovimmat arkkitehdit ovatkin miehiä, mutta puolueeseen mahtuu myös kovan luokan naispuolisia rasisteja, kuten Terhi Kiemunki.
Toki tutkimusten mukaan konservatiiviset arvot ovat miehille tyypillisempiä. Vuoden 2011 vaalien tiedon perusteella Perussuomalaisten äänestäjille toiseksi läheisin puolue oli SDP. Samaan aikaan arvoiltaan lähimpänä oli Kokoomus. Jos näin on, yhdistyy Perussuomalaisissa juuri konservatiiviset arvot ja työväenluokkaisuus.
Äänestäjät noudattavat jossain määrin sukupuolistereotypioita. Niissä miehille uskottaviksi kysymyksiksi käsitetään usein mm. ulko- ja turvallisuuspolitiikka, rikollisuus ja työllisyys. Näihin sopivat hyvin EU ja maahanmuutto. Sen sijaan naisille uskottaviksi teemoiksi on katsottu sosiaali- ja terveyspolitiikka, köyhyys ja vanhukset. Näitä asioita painottavat naispuoliset äänestäjät ovat todennäköisesti pettyneet Perussuomalaisiin. Vaikka puolueessa on merkittävässä asemassa Hanna Mäntylän ja Lea Mäkipään kaltaisia poliitikkoja, nämä pitävät vähemmän meteliä kuin saman puolueen rasistit.
Jo viime marraskuun gallup-tulosten myötä Taloustutkimuksen tutkimusjohtaja huomautti, että Perussuomalaiset ovat naisäänestäjien keskuudessa epäsuosiossa. Samassa tutkimuksessa huomautettiin, että naisäänestäjiä oli siirtynyt SDP:n taakse myös Vasemmistoliitosta ja vihreistä. Naisäänestäjät siis mitä ilmeisimmin ovat helposti liikkuvia – eli tekevät järkevää pohdintaa siitä, mitä puoluetta äänestämällä voivat pitää puoliaan.
Samaan hengenvetoon on sanottava, että sote-uudistus tai köyhyyden torjunta ovat huomattavan vähemmän affektiivisia aiheita kuin maahanmuutto. Jos naiset äänestävät sitä poliitikkoa, joka on uskottava köyhyyden torjunnassa, voi vain kysyä, kumpi äänestäjä tekee päätöksiä tunteen perusteella.
Vastaukset siihen, miksi Perussuomalaiset ovat miesten puolue, perustuvat turhankin paljon mutuiluun. Kun etsin yllä esittämieni väitteiden tueksi perusteluja, törmäsin Anna Stiina Forsbergin pro gradu -tutkielmaan”Naiset, miehet ja perussuomalaiset. Sukupuolikuilu, sukupuolenmukainen äänestäminen ja sukupuolistereotypiat perussuomalaisten äänestäjissä” (2013). Tätä hyödynsin etenkin kolmannen osion argumenteissa. En kuitenkaan ajan puutteen vuoksi ehtinyt kuin silmäillä pro gradua. Se vaikutti kuitenkin kattavalta ja pätevältä, vaikkakin aineisto on vuoden 2011 vaaleista.
