Uusi tupakkalaki nyt sitten tulee voimaan maanantaina. Ja siinä onkin painittavaa, tulkittavaa, selitettävää ja selvitettävää. Noin vuoden verran nyt on tuon lain sisältö ollut julkinen, eikä se ole oikeastaan olennaisesti muuttunut, huolimatta useista yrityksistä korjata sen ilmiselviä virheitä ja perusteita.
Varsin suuri ongelmahan tässä kyseisessä laissa on kylmä totuus, että se yrittää väkisin pakottaa sähkösavukkeet muottiin, johon nämä tuotteet ja niiden markkinat eivät missään nimessä sovi. Tupakkalain sääntely on suunniteltu pääasiallisesti savukkeita ja niiden myyntikanavia silmälläpitäen, mutta sähkösavukkeiden kohdalla tarvittava neuvonta, tuotevalikoiman monipuolisuus, pääasialliset myyntikanavat ja moni muu asia on aivan täysin erilainen. Ainoa yhdistävä tekijä onkin oikeastaan nikotiini ja sekin käyttäytyy merkittävästi eri tavalla ilman savukkeiden tusinaa muuta psykoaktiivista kemikaalia.
Henkilökohtaisesti jopa hieman ärsyttää se, että lain nimi säilyi tupakkalakina, kun selvästikkään ei ole enää kyse tupakasta vaan nikotiinituotteista yleisesti.
Lain valmisteluun ja sen tulkintaan liittyy nyt huomattavan paljon aika merkittäviäkin epäkohtia, jotka alkavat perustuslakivaliokunnasta. He nimittäin jättivät täysin huomioimatta sähkösavukesääntelyn lausunnossaan, vaikka olisi ehdottomasti ollut tarpeellista arvioida täyttyykö perusoikeuksien rajoittamiseen tarvittava "painava yhteiskunnallinen tarve" höyryttelyn kohdalla, se kuitenkin on erittäin merkittävästi eri asia kuin savukkeiden polttaminen. Arvostettu Royal College of Physicians julkaisi jokin aika sitten heidän arvionsa sähkösavukkeista, joka tässä yhteydessä voidaan kiteyttää pariin lainaukseen:
"Kansanterveyden edun kannalta on tärkeää edistää mahdollisimman laajasti sähkösavukkeiden, nikotiininkorvaushoidon ja muiden tupakattomien nikotiinituotteiden käyttöä tupakoinnin korvikkeena"
ja
"Vaikka ei ole mahdollista tarkasti määritellä sähkösavukkeisiin liittyviä pitkäaikaisriskejä, saatavilla oleva tieto viittaa siihen, että on epätodennäköistä, että ne ylittävät 5% haitoista jotka ovat yhdistettävissä tupakan polttoon ja voivat hyvinkin olla vielä tätä lukua huomattavasti pienempiä"
On siis kiistaton fakta, että sähkösavukkeiden sääntelyn arvioinnissa "painava yhteiskunnallinen tarve" ei voi olla sama kuin tupakoinnin kohdalla. Tämä tarkoittaa sitä, että ei voi olla perusteltua rajoittaa höyryttelijöiden ja sähkösavukeyrityksien perusoikeuksia yhtä voimakkaasti kuin savukkeiden kohdalla tehdään.
Olisi ollut myös asianmukaista nostaa esiin yhdenvertaisuusperiaate, jossa sanotaan näin:
"Yleisesti ottaen yhdenvertaisuusperiaate edellyttää, ettei toisiinsa rinnastettavia tapauksia kohdella eri tavalla ja erilaisia tapauksia samalla tavalla, ellei tällaista kohtelua voida objektiivisesti perustella."
Koska tupakoinnin sääntelyn tiukkuus johtuu nimenomaan tupakoinnin aiheuttamista haitoista, on erittäin kyseenalaista voidaanko kahta näin täysin erilaista tuotetta rinnastaa toisiinsa.
Kun otetaan huomioon lisäksi myös direktiivin vaatimat erittäin tiukat laatu- ja turvallisuusvaatimukset, joiden perusteella kaikki markkinoilla olevat nesteet ovat puhtaita eivätkä sisällä haitallisia ainesosia, on täysin suhteetonta kohdistaa haitallisimman mahdollisen nikotiinin kulutuksen muodon sääntelyä sähkösavukkeille. Käytännössä vaatimukset sähkösavukenesteiden sisällöstä, valmistuksesta ja seurannasta ovat lähes yhtä tiukkoja kuin lääkkeiden vastaavat (sillä erotuksella että sähkösavukkeilta ei vaadita tehon osoittamista), jolloin on asianmukaista tarkastella myös lääkkeiksi luokiteltujen nikotiinituotteiden lainsäädännön perusteita. Nikotiininkorvaushoidon myynnin vapauttamisen yhteydessä arvioitiin näin:
"Jotkut tupakoitsijat käyttävät valmistetta ohjeiden vastaisesti pitkäaikaisesti, mikä on kuitenkin tupakoinnin jatkamista parempi vaihtoehto. Tupakoinnin terveyshaitat aiheutuvat muista aineista kuin nikotiinista eikä kliinisissä kokeissa nikotiinikorvaushoidon ole havaittu aiheuttavan merkittäviä haittavaikutuksia. Lasten nikotiinivalmisteista johtuvat myrkytykset ovat harvinaisia ja valtaosa lasten nikotiinimyrkytyksistä syntyy lapsen syötyä tupakkatuotteita. Esimerkiksi Yhdysvalloissa nikotiinivalmisteiden siirto vapaaseen myyntiin ei ole johtanut väärinkäyttöön, turvallisuusongelmiin tai valmisteen käyttöön muiden kuin tupakoitsijoiden keskuudessa."
Tämä arvio pätee pitkälti myös sähkösavukkeisiin. Tutkimuksia on kertynyt varsin merkittävä määrä, eikä höyryttelyn ole haivaittu aiheuttavan merkittäviä haittavaikutuksia, kuten käy ilmi RCPn raportista. Päinvastoin, sähkösavukkeilla on suuri potentiaali parantaa tupakoitsijoiden terveyttä, aivan kuten nikotiininkorvaushoidoilla jopa pitkäaikaiskäytössä. Jopa korvaushoitotuotteista löydetyt epäpuhtaudet ovat niitä samoja, joista näkee sähkösavukkeiden kohdalla pelottavan kuuloisia uutisia.
"Ei me tiedetä", "Ei olla tutkittu" ynnä muut eivät ole olleet enää pitkään aikaan tarkastelua kestäviä vastalauseita, koska tiedämme varsin hyvin, että on fyysisesti mahdotonta, että sähkösavukkeen haitat olisivat edes samassa mittakaavassa kuin polttamisen, koska savukkeiden haittoja aiheuttavat pääasiallisesti terva ja häkä, mutta kumpaakaan sähkösavukkeissa ei esiinny ollenkaan. Kuitenkin lain valmistelussa mukana olleet vetosivat varovaisuusperiaatteeseen, siitä huolimatta, että sen soveltuvuus tilanteessa on myös kyseenalaista.
Terveyskirjaston artikkeli valaisee tämäntapaisen toiminnan ongelmallisuutta hyvin:
"Tällöin siis halutaan unohtaa se, että edellä kuvattu YK:n määritelmä edellyttää tieteellistä näyttöä (tai ainakin perusteltua todennäköisyyttä) vakavasta tai palautumattomasta vahingosta, vaikkakaan ei sitovaa näyttöä.
Halutaan myös unohtaa se, että turvallisuuden osoittaminen, eli kaiken haitan puuttumisen osoittaminen, on loogisesti mahdotonta. Tällöin toimenpiteet tulisivat mielivaltaisiksi: kaikki, minkä joku ottaa erityisesti vastustettavakseen, tulee kielletyksi, koska sitä ei voida sitovasti osoittaa turvalliseksi. Tällöin siirryttäisiin tieteeseen perustuvasta riskinhallinnasta sattumanvaraiseen asenteisiin perustuvaan riskinhallintaan."
Ollennaisena kysymyksenä onkin nyt esitettävä, että missä kulkee raja terveyden suojelussa?
Kuinka paljon voidaan "painavalla yhteiskunnan tarpeella" perustella, ennen kuin on pakko ryhtyä jo miettimään, että kuinka painava tämä tarve nyt oikeasti edes on kunkin eri tuotteen kohdalla ja kuinka oikeutettuja perusoikeuksien rajoitukset ovat suhteessa saavutettavaan hyötyyn?
Kuinka pitkään voidaan vain todeta, että sääntelyn tarkoitus on hyväksyttävä kysymättä onko sääntelyn toimenpide alunperinkään tarpeellista, hyödyllistä, toimivaa ja oikeutettua vai onko siitä peräti haittaa?
Kuinka paljon voidaan oikeasti tehdä ennen kuin suhteellisuusperiaatteen tarkoitus "Toteutettavan toimenpiteen vaikutukset eivät periaatteen mukaan saa ylittää sitä, mikä on tarpeen asetetun tavoitteen saavuttamiseksi. " tulee vastaan, kun tavoitteena on terveyden suojelu tilanteessa, jossa terveyshaitat ovat saatavissa olevan tieteellisen tiedon mukaan varsin pienet?
Ja tietysti, miksi perustuslakivaliokunta ei ottanut kantaa sähkösavukesääntelyn oikeasuhtaisuuteen tai edes sen arvioinnista kieltäytymiseen, kun on selvää tieteellisen tiedon perusteella, että höyryttelyn rinnastaminen tupakointiin on perusteetonta?