Otsikon alkuosan huutomerkin sävy on juhlistava. Neljännesvuosisata sitten loppukesästä 1991 toteutui pieni ihme ihan geopoliittisessa naapurustossamme, pienessä rohkeassa silloisessa "lähiulkomaassa", jonka olemassaolostakaan meillä ei oltu vuosikymmeniin juuri tiedetty tai ainakaan tietävinämme. Otsikon loppusosan kysymysmerkki taas kuvaa sitä, että Suomessa vastaavaa luonnollista kehitystä eli itänaapurimme miehityshallinnon vetäyttämistä alueeltamme ei tapahtunut, ei vieläkään, toistaiseksi. Viipurin lääni, Petsamo, Sallan itäosat ja muut meiltä oikeudettomasti väkivalloin 1939-47 anastetut itsenäisen Suomineidon alkuperäiset osat odottavat vielä palautumistaan, vaikka neuvostovalta poistui Baltian maista...
Syksyllä 1991 käytiin myös ajankohtaisia mutta mediassa valitettavan vähälle huomiolle jääneitä neuvotteluja YYA-sopimuksen jatkosta itänaapurimme kanssa (hetken aikaa vielä Neuvostoliitto-nimisen). Vain harvat politiikan ja median kellokkaat esittivät todella relevantteja näkökohtia siitä, miten generalissimus Stalinin isovenäläismperialismin sanelema maittemme kahdenvälisten suhteiden peruskivenä vuodesta 1949 toiminut alisteisuussopimus tulisi uusia, korvata tai siirtää historiaan.
Yksityinen kansalaisaktivismi ja NGO-järjestöt verkostoineen olivat toki aktiivisempia. Olivathan ne paljolti hoitaneet myös Suomen suunnalta julkisesti ja varsinkin ei-julkisesti järjestettyä tukea Viron uudelleenitsenäistymiskehitykselle. Valtiovallan suhtautumista kuvastivat pitkälle presidentti Mauno Koiviston neuvostovastisuudesta varoittelevat lausunnot kuten myös tuomio Helsingin Sanomien provosoivalle uutisoinnille Vilnan tv-tornin verilöylystä tammikuussa 1991 "jopa värikuvin".
Vapaan kansalaistoimintaverkosto Res Cordis Ystävyysseuran ensi askeleita syksyllä 1991 oli julkaista valtakunnallisissa lehdissä muutamissa pienissä ilmoituksissa myös evästyksiä uusille 'YYA-neuvottelijoille'. Samalla muistutettiin mainostetun hopeisen rintamerkin/pinssin ja riipuksen ennennäkemättömän rohkean "puhtaasti kaupallisen ja ei-poliittisen" muotoilun avulla itsenäisen maamme alkuperäisistä rajoista eli kokonaisesta Suomineidosta (1920 vahvistetuin rajoin) Tarton Rauha ry:n sanomaa tukien. Hauska yksityiskohta kuvaa ruohonjuuritason sponaania reagointivalmiutta: yhdessä Uuden Suomen paperilehden viimeisimmistä numeroista 1.11.1991 sivulla 9 olleessa ilmoituksessa ei ilmoittajalla ollut vielä käytössään kunnon valokuvaa stanssaustuoreesta pinssistä, vaan se korvattiin tuotesuunnittelijan luonnospiirroksella.
"Koko kansan presidenttimme Manu" ei näyttäanyt antavan kovinkaan paljon arvoa kansan suunnalta esitetyille näkökohdille ja itänaapurille osoitetulle oikeudenmukaisuusvetoomukselle. Enempää ymmärrystä ei häneltä ollut herunut Viron ja muiden Baltian maiden alueellisille itsehallintopyrkimyksille. Hanen kerrottiin jopa kieltäytyneen neuvottelemasta tarjotusta Karjalan palautuksesta jossain vaiheessa, kun se oli mahdollista. Varmaan juuri tästä syystä 'Manu' onkin saanut rinnalleen toisenkin lempinimen: 'Mauno Primorsk, entinen Koivisto'.
Mainittakoon, että samaa puoluetta edustanut myöhempi presidenttimme Mara suhtautui kenties Viipurin-pakolaistaustansa johdosta selvästi myötämielisemmin Karjala-keskusteluun pitäen sitä sopivana ja jopa velvollisuutenamme: http://www.luovutettukarjala.fi/tiedotteet/ahtisaari.htm - Mäntyniemeen myös tilattiin mainitunlainen hopeatuote hänen virkakaudellaan. Nobel-komitea on sittemmin palkinnut Maran kaiketi Manua ansiokkaammasta rauhantyöstä.
Nykyisin rauhanneuvottelujen lähtökohtaisena edellytyksenä pidetään sotavoimin tms. väkivalloin haltuun otetun alueen palauttamista lailliselle omistajalleen. Näin myös Ukrainan Krimin tapauksessa, vaikka se toki on tässä suhteessa jossain määrin vähemmän selvä kuin Neuvostoliiton meiltä riistämien alueiden yksiselitteinen kuuluminen itsenäisen Suomen alkuperäiseen alueeseen.
Suomen suuren isänmaallisen puolustussodan 1939-44 aikana rintamalinjat vaihtuivat ja vuoroon kummankin osapuolen hallussa oli toisen alueita. Suomen miehitysvaiheessa hallussaanpitämää Itä-Karjalaa ei koskaan liitetty edes väliaikaisesti osaksi Suomineitoa, vaan ainoastaan omat 1940 naapurinryöstämät alueet palautettiin vuonna 1941 laillisiin aluerajoihimme - ks. https://kotisivukone.fi/files/viestihopeat.tarjoaa.fi/kuvat/suomenkartta... - Toisin teki miehittämilleen naapurien maille Neuvostoliitto kaikkialla, missä se sai muiden maita haltuunsa heti Puolan itäosan miehityksestä syyskuussa 1939 ja Baltian maiden sekä meidän Karjalamme anneksoimisesta 1940 alkaen. Tähän pyrki myös Stalinin suomalaisliittolainen Otto Wille Kuusinen-Quisling punaisine Suur-Suomineen, ks. http://www.hs.fi/kuukausiliite/a1414555952183
Lue myös:
Paljon on muuttunut
Karttoja 1921-42
Suomineito täyttää pian 100 vuotta - olemmekohan valmiit?