Käytännössä vähätuloisen on vaikea nostaa ansiotasoa, koska tuet tippuvat mitä enemmän ansioita on. Toisaalta kokoaikatyö ei aina käy, eikä sitä onnistu saamaan, jos tarve, kyky ja halu.
Seuraus nykyisistä järjestelyistä on, että osa on täysin sosiaalituen varassa, osa jonkinasteisessa tuloloukussa, josta itsenäisyyteen pääsy voi olla vaikeaa, tai vaikeaksi koettua, ja osa täystyöllisenä vailla tukea, ellei yrityksille kuuluvia tukia lasketa.
Täystuettu elää usein kohtalaisesti, mikäli on kohtuutaloudellinen. Täystyöllinen elelee myös, mikäli kohtuuterve, eikä ole matalapalkkainen, eikä liian raskaaksi koetussa kuormituksessa. Matalapalkkaisuutta on, ja toisaalta työn kuormittavuudesta on kyllä puhuttu. Paljon tapahtuu simahtamisia, eikä täystyöläiset (jne) ole aina tuloksellisimpia pitkien työpäivien takia. Toisaalta työn tasaaminen on esteelliseksi koettu asia, eikä sen eteen olla tehty oleellisen vaikuttavasti asioita.
Suurin panostamisen arvoinen ongelmaryhmä on tuloloukkuun jäävä osuus, ja moni itsenäisempää taloudellista tilanneta tarvitseva ja siihen kykenevä on juuri tuloloukkuasemassa. Toisaalta tuloloukkuasemaan kuuluvia olisi enemmän, mikäli osa työttömistä tai täystuen piiriin kuuluvista saataisiin edes jonkin verran osallistumaan, mikä tosiaan lisää väliinputoavien tuloloukullisten määrää.
On kuitenkin yhteiskunnalle ja monelle yksittäiselle ihmiselle tärkeää, että osallistuminen lähtee edes jostakin työmäärästä. Työnteolla on nostavaa vaikutusta, kun työnteko on selkeässä yhteydessä koettuun hyvinvointiin, ja osallistuminen on mahdollista käsittää mielekkäänä, ja tulevaisuutta eteenpäinvievänä. Nousujohteisuus auttaa, ja portaattomasti toteutettu palkkiollisuus sen sijaan, että joutuu sinnittelemään taloudellisen toimeentulon rajoilla, eikä tulevaisuusnäkymät ole helposti ehkä koskaan paremminvietäviksi koettavissa.
Äänestäminen ei ole tuonut apua tuloloukkuongelmaan, joka on ollut pitkään ja laajasti tiedostettuna. Tutkitusti hankalassa asemassa olevat eivät äänestä vilkkaasti, ja jos äänestävät, niin nostava vaikutus ei ehkä ole kovin taattua tämän ryhmän osalta. Oma kokemukseni vaikuttamisesta mm netin kautta on se, että kansalaisaktiivisuuskin voi ola kielteisesti koettu, mikäli joku on siitä jotain viitsinyt sanoa.
Vaikuttavasti omaan toimintaan voi vaikuttaa joillain käytännön ratkaisuilla, kuten marjastuksella ja sienestyksellä, jotka kuuluvat toistaiseksi jokamiehen oikeuksiin. Toisaalta kuulee puhetta jokamiehen oikeuksien kaventamisesta.
Metsätulot ovat itsenäistä, konkreettista ja melko paljon ahkeruutta vaativaa toimintaa. Puhe mahdollisuuden eväämisestä kuulostaa oudolta, kun aiemmin on työttömiä ja vähätuloisia patisteltu metsään.
Vaikka metsätulot tai muut sen kaltaiset olisivat vähäiset, tuntiansiota tarkastellen, niin niillä on vaikutusta tuloloukkuun, joten asiaan voi yrittää edes jotenkin vaikuttaa. Hankalaa on, jos kaikki oman vaikuttamisen mahdollisuudet ovat ko ryhmältä tehty viimeisen päälle vaikeaksi.
Perustulo sopivasti säädettynä, ja jatkuva-aikaisesti säätövalmiina työkaluna on mielestäni hyvä juuri portaattomasti toteutettuna. On pelätty, että osa voisi jäädä perustulon varaan, ja kieltäytyä töistä. Itse ajattelen, että jos noin tekee, niin täytyy ansioksi jäädä todella vähän, jossa ei paljoa tarvitse nauttia lepäilystä, mikäli kykenee muuhunkin. Kyseessä on säätöön liittyvä asia, ja siihen on oltava hyvä valmius, jolloin asiasta ei muodostu ongelmaa.
Omasta mielestäni parasta olisi se, että yhteiskunta eläisi kilpailutaloutta laajasti lähes kaikkien osallistujien kesken. Kilpailun ei tule koskea vain yrityksiä, vaan myös palkansaajien on saatava tuoda tasapainoa kilpailun keinoin, kun kilpailussa on arvokkaaksi koettua.
Jokainen (nykyisin) tavallinen työntekijä, siis ei-yrittäjä, myy jotain siinä missä yrittäjäkin. Silti työntekijällä ei ole yhtenäistä ja selkeää mahdollisuutta käyttää kilpailullisia keinoja. Yhteiskunnallista tai jotain laajempialaisempaa sopimusperäistä hinnoittelua ei ole useimmiten yritysten suorittamilla myynneillä. Samaa ei tulisi olla myöskään tällä hetkellä työläiseksi katsottujen ihmisten suorittamilla työpanos- tai osallistumis-myynneillä.
Kun jokainen on yrittäjä, myy mitä myy, niin tuet voidaan hyvin laittaa samalla viivalle. Jotain perustoimeentuloa tarvitsee jokainen. Kun haluaa antaa panosta, ja onnistuu siinä, voi saada ansaittua palkkiota tuloksesta, kannustavasti, ja samalla tavalla helposti mitaten, suhteessa muihin.
Hyvä yhtenäisessä myyntipainotteisessa osallistumisessa on myös parempi kytkentä tuloksellisuuteen ja tarpeenmukaiseen, eli palkkiot tulee selkeämmin ansaita, kun on tarvitseva ostaja, eikä yhteiskunnallinen tmv säätelijä, joka mukamas tietää asiakasta olevaa ja myyjää enemmän tilanteista.
Työtätekevä yrittäminen ei saa toisaalta olla elämän ja kuoleman kysymys tai sinne suuntaan. Ahdistus ei ole huono asia, mutta perusturvattomuuteen sitä ei tule liittää.
Työhön liittyvä olotila on oltava riittävän turvattu, eikä siihen saa liittyä liian suurta pakollista riskien ottamista, eikä yrittäjät saa olla uhkapelureita, joiden takia moni asia horjuu. Riskipakko, ja mahdollinen hankala ahdinko eivät ole tasapainoisen, tuloksellisen ja antoisan työelämän eduksi. Onnistumisten perässä juokseminen lottoperiaatteella ei saa olla se, jonka päälle vakaa työelämä rakentuu.
Aktiivisesta, sujuvasta ja mielekkäästä osallistumismahdollisuudesta on tehtävä käytännössä totta. Jokaisella on oltava käytännön oikeus osallistua yrittäjyyteen ilman suuria kynnyksiä. Tekemisen täytyy olla tulosvastuullista, ja se toteutuu vain, jos laittaa jotain likoon. Likoon voi laittaa kuka tahansa mitä haluaa, mutta ei toisten kustannuksella, kuten pitkäaikaisissa opinnoissa, erilaisissa valmistautumissa, ..., tai kyseenalaisuuksissa, joiden tulosperäisyys tai anti ei ole selkeä, tai ei niin selkeä, että joku on valmis tällaista ostamaan, omaa kukkaroa käyttäen.