Olemme mitä ilmeisimmin saavuttaneet jo sen pisteen, ettei euroa voida enää pelastaa. Sitä ei haluta purkaa mahdollisimman sopuisasti, joten suomalaisillekin on tiedossa 1990-luvun alun toisinto. Tällä erää liikkumavaraa on jo syönyt vuosien eurokriisi. Tilanteita ei siksi voi verrata aivan sellaisenaan keskenään. Se on jo huonompi. Lisäksi 90-luvun eurokriisin jälkeen valittiin vielä parhain valuuttavaihtoehto, joten silläkään saralla ei voida takamatkaa kuroa umpeen.
Muutaman vuoden ajan tulin kirjoittaneeksi euron ongelmista tälle palstalle. Ratkaisuvaihtoehtoina esitin, että otetaan hatkat tai korjataan euro. Ehdotin ensisijaisesti ensimmäistä, koska toinen vaihtoehto ei ole yksin meidän käsissä. Isot euromaat tahtoivat potkia tyhjää tölkkiä, mutta Suomelle ja muutamalle muulle kriisimaalle tämä on merkinnyt kurjia aikoja.
Kävi juuri niin kuin pelkäsin: saamattomina nahjuksina tyydyimme vain keikkumaan uppoavissa pelastusveneissä. Velka on moninkertaistunut, pitkäaikaistyöttömyys on tullut vitsaukseksemme ja yhteiskuntamme on pirstautumassa hirmuista vauhtia.
Isot euromaat jatkoivat sillä välin nahisteluaan siitä, miten asiassa tulisi edetä. Ja mitä ilmeisimmin nyt on jo liian myöhäistä korjata tilannetta. Joko lähdemme yhteisvaluutasta nopeasti tai sitten jatkamme talousanemiassa ja odotamme rahaliiton hajoamista.
Ihmisten mitta on jo täyttynyt
Tilanne on jo niin pahoin tulehtunut, ettei korjaustoimille löydy enää demokraattisia muskeleita. Etsikkoaika käytettiin neppailuun, ja me suomalaiset tilanteen tarkkailuun hankittuamme "hyvät tarkkailuasetelmat".
Ensi sunnuntaina järjestetään Saksassa yhdet osavaltiovaalit. Eurovastaisena aloittanut AfD napsi INSA:n mielipidemittauksissa 29.8. mukavan 23 prosentin kannatuksen. Se ohitti jo Saksan liittokansleri Angela Merkelin luotsaaman CDU:n, joskin on vielä sosialidemokraattien takana.
Ranskassa presidentinvaalien toiselle kierrokselle yltää FN:n Marine Le Pen. Hänen presidenttiytensä tietäisi melkoisella varmuudella Ranskan euroeroa. Ranskalaisilla on vielä vuosi aikaa kypsyä Nizzan kaltaisiin hirmutekoihin ennen vaaleja.
Italiassa noin puolet paikoista menisi eurovastaisille tai -kriittisille. Itävallassa tiedetään 2.10. vaalien jälkeen maan liittokanslerin nimi. Norbert Hoferilla olisi voittaessaan valta hajoittaa parlamentti ja järjestää uudet vaalit, jotka menisivät sikäläisen vapauspuolue FPÖ:n laariin.
Eurobarometreissä ranskalaisilla on kielteisempi näkemys EU:sta kuin briteillä. Jälkimmäiset sentään jo tajusivat lähteä.
Tämän lisäksi Eurooppaa ravistelee maahanmuuttokriisi. Jos eurolle onkin olemassa jokunen politiikko puolustamassa euroa, niin hän on vielä varovaisempi liikkeissään. Euroa ei siksi voitane enää pelastaa.
EU voi jatkaa, muttei nykymuotoisena
Euron sijaan vähäiset voimavarat kannattaisi käyttää EU:n korjaamiseen. Moni taho vaatii päätäntävaltaa takaisin jäsenmaille. EU on instituutiona paisunut kuin pullataikina. Toisaalta se on ymmärrettävää, lisä jäsenmaita on – ainakin tähän asti – liittynyt enemmän kuin poistunut. Paisunta on ollut vain liian suurta.
Eräiden kriitikoiden mukaan EU yritti mahdotonta: tiivistyä ja laajentua yhtä aikaa. Samaiset kriitikot esittävät, että EU olisi voinut hyvinkin selvitä pienillä kivuilla ja nikottelulla jommastakummasta.
EU:n kohtaloksi voi toki koitua vielä se, että konsensushymistelijät ovat toistuvasti antaneet kansalaisille sellaisen assosiaation, että EU ja yhteisvaluutta euro ovat käsi kädessä. Tämä siis implisiittisesti tarkoittaa sitä, että jos lähtee eurosta, niin lähtee myös EU:sta. Tällainen valitettava virhetulkinta on johtamassa samalla myös EU:n hajoamiseen, koska lopulta eurosta halutaan eroon seurauksista piittaamatta.