"Fissiilien materiaalien tuotanto ja ydinaseiden keksiminen veivät ihmiskunnan uuteen aikakauteen, joka toi mukanaan maailmanlaajuisen katastrofin mahdollisuuden". (Harold A. Feiveson, Alexander Glaser, Zia Mian ja Frank N. von Hippel)
Plutoniumin syntyminen Suomenkin ydinvoimaloissa sitoo meidät faktuaalisesti ydinasetuotannon ongelmaan, vaikka eihän tästä juurikaan puhuta. Loviisan ja Olkiluodon ydinreaktorit ovat tuottaneet fissiiliä jätettä vuosi kymmenet. Tässä jätteessä erityisesti plutonium muodostaa ikävällä tavalla suoran yhteyden likaiseen (tai puhtaampaankin) ydinaseeseen: Yhdysvaltain suorittamat kaksi ensimmäistä varsinaista ydinaseen koekäyttöä Hiroshimassa ja Nagasakissa (6. ja 9.8.1945) antavat tästä ikävällä tavalla vakuuttavan näytteen vielä nytkin. Erityisesti siviilivoimaloiden (mm. kevytvesireaktoreiden) matalarikasteisen uraanin (U-235/ LEU < 6%) lämpöenergian tuotanto neutronisäteilytyksessä tuotta U-238 neutroniabsorption kautta jatkuvasti uutta plutoniumia Pu-239, joka on samalla sopivan fissiiliä ainetta tuottamaan haluttaessa räjähdysmäisenkin ketjureaktion. Tämänhän tuo Nagasakin plutoniumpommi osoitti aukottomasti: kymmenien tuhansien ihmisten ruumiit kertovat asian koruttomalla tavalla.
On hyvä muistaa, että plutoniumia tuottavien ydinreaktoreiden rakentaminen nousi nopeasti Yhdysvaltojen Manhattan-projektin tärkeäksi haaraksi. Viimeisten kuudenkymmenen vuoden aikana ydinvoimaloiden siviiliohjelmatkin ovat tuottaneet maailmanperinnöksemme 260 tonnia erotettua siviiliplutoniumia: miten sitten estää aineen käyttö ydinaseisiin ja miten siitä päästään turvallisesti eroon?
Suomen ydinvoimalatkin ovat tässä asetelmassa sidoksissa tuohon "maailmanperintöön", vaikka tietääkseni meillä ei eroteta plutoniumia muusta syntyneestä ydinjätteestä. Mutta nyt kun Suomi puuhastelee kovin ikävällä tavalla aktiivisesti Naton ja erityisesti USA:n kanssa sotilaallisten asioiden parissa puolustusyhteistyön nimikkeen suojassa, ydinvoimaloittemme jäteasiat nousevat erityisesti tuon plutoniumin osalta hankalasti esiin. Voidaan varsin perustellusti kysyä, onko USA:n ja Naton kiinnostus Suomea kohtaan noussut entisten ja erityisesti uusien ydinvoimaloiden rakennushankkeiden myötä astetta korkeammaksi? Plutoniumin tuotanto esimerkiksi OL3:ssa tulee olemaan mitä ilmeisimmin astetta reippaampaa nykyisiin reaktoreihin nähden.
Jotta Suomi osoittaisi olevansa kaikkiin suuntiin naapureihinsakin nähden vilpittömästi rauhan, ystävyyden ja luottamuksen arvoinen, on näiden meidän olevien ja tulevien ydinvoimaloiden osalta voitava tehdä ratkaisuja, jotka aukottomasti tekevät lopun mm. plutoniumin tuotannolle minkään maan tai sotilasliiton mahdollisiin tarpeisiin. On oikeastaan tehtävä loppu koko pulutoniumin tuotannolle. Se merkitsee viime kädessä sitä, että Suomi luopuu uraanivoimaloistaan ja sulkee ne mahdollisimman pian. Eikä meillä ole varaa rakentaa uusia uraanivoimaloita tai muitakaan vastaavia fissiilivoimaloita, joiden jätteet voivat toimia fissiiliaseiden raaka-ainelähteinä.