"Tulevaisuudessa meitä odottaa Tšernobylin filosofinen ymmärtäminen. On kaksi valtiota, joita erottaa piikkilanka: toinen on itse vyöhyke, toinen muu maailma. Vyöhykettä ympäröivillä mädäntyvillä tolpilla riippuu kuin ristillä kirjailtuja käspaikkoja... Sellainen on meillä tapana. Ihmiset tulevat tänne kuin hautausmaalle... Täällä on teknologian jälkeinen maailma." (Svetlana Aleksijevitš: Tšernobylista nousee rukous)
Luin vihdoin viime viikolla viime vuoden nobelistin Svetlana Aleksijevitšin teoksen Tšernobylista nousee rukous. Kirja on kuin sielunmessu, pohjattoman surullinen ja moniääninen. Se rakentuu sadoista haastatteluista. Materiaali on autenttista, nämä ihmiset ovat todella kokeneet sen mitä ydinvoimalan rähjähtäminen merkitsi. Nuoret ja terveet miehet, jotka tekivät onnettomuupaikalla raivaustöitä riittämättömissä suojavarusteissa, sairastuivat selittämättömästi ja kuolivat kauheita tuskia kärsien. Naiset tekivät abortteja tai synnyttivät lapsia jotka kuolivat lapsina. Neuvostoliittolaisten uhrivalmiudessa on jotain käsittämätöntä: kun isänmaa kutsuu, niin silloin lähdetään. Ihmishengillä ei ole väliä, ja länsimaisissa viestimissä julkaistut tiedot onnettomuuden koko laajuudesta olivat vain länsimaiden vihamielistä propagandaa.
On arvokasta, että tällainen kirja on tehty. Nämä ihmiset, jotka kirjassa kertovat tarinansa, eivät ole enää kauan keskuudessamme. Lieneekö moni enää nytkään.
Muistan miten tuo onnettomuus aikoinaan ravisteli minua. Suomessakin pelättiin radioaktiivista laskeumaa. Olin jonkin aikaa ydinvoiman vankkumaton vastustaja.
Enää en ole niin varma. Nykyiset voimalat ovat kuitenkin erittäin turvallisia, onnettomuusriski on olemattoman pieni. Ydinvoiman pelottavuus on siinä, etä jos jotain tapahtuu, seuraukset ovat mittasuhteiltaan katastrofaaliset. Näinhän kävi viimeksi Fukushimassa. Mutta meillä ei ole maanjäristyksiä eikä tsunameita. Kivihiilivoimalassa sattuva onnettomuus olisi mitätön tussaus, mutta toisaalta toimiessaan se pilaa ilmaa taukoamatta. Ydinvoima on kuitenkin saasteeton.
Fukushiman jälkeen Saksassa tehtiin poliittinen päätös ydinvoiman alasajosta. Oli siitä ainakin se hyöty, että tuulivoima ja muu uusiutuva energia sai siellä kovasti uutta puhtia. Vastaavasti on epäilty, että Suomen satsaukset uusiin ydinvoimaloihin ovat poissa uusiutuvilta.
Joku kirjassa haastateltu totesi, että Saksa ja Japani ovat jo tehneet rehellisesti tiliä menneisyydestään, mutta Venäjä ei ole. Näin siis silloin kun kirja ilmestyi, 1997. Valitettavasti tilanne ei tunnu muuttuneen itärajan takana ainakaan parempaan suuntaan.
Rosatom ei minussa herätä erityistä luottamusta. Fennovoiman emoyhtiö Voimaosakeyhtiö SF, joka rakennuttaa Pyhäjoelle ydinvoimalaa, antoi potkut johtajalleen Nils Merikannolle, joka ilmaisi turvallisuushuoliaan Säteilyturvakeskukselle. Tuuli käy idästä, ja se tuo mukanaan salailun ummehtunutta hajua.
