Jos Suosikki-lehteä vielä julkaistaisiin, en ihmettelisi jos sen Bees & Honey -palstalla esitettäisiin seuraava kysymys: ”mikä on tämä paljon puhuttu Nato-kiima, voiko se tarttua wc-istuimesta ja mistä sen tunnistaa?”
Nato-kiima on käsite, jota on helppo käyttää, mutta sitäkin vaikeampi määritellä. Käsitteestä tekee erityisen kiusallisen se, että sitä käytetään niin median kuin poliitikkojen keskuudessa varsin löysästi. Viimeisen havainnon tästä käsitteestä tein Maaseudun Tulevaisuudessa, jossa Pekka Ervasti laukoi puskista seuraavaa: ”helpompi on vahtia kapallinen kirppuja kuin instituutillinen Nato-kiimaisia ja russofobisia tutkijoita.” Tällä hän tietenkin viittasi UPI:n Venäjä-raporttiin.
Allekirjoittanut sai tuta termin alkukesästä, kun Satu Taavitsainen (sd.) ei tyytynyt kritisoimaan ainoastaan blogikirjoitustani ja osoittamaan siinä esitettyjen argumenttien heikkoudet, vaan tyytyi leimaamaan allekirjoittaneen Nato-kiimaiseksi. Twitter-viestissä asia puettiin seuraavaan asuun: ”kokoomuksen nato-kiiman haistaa kauas. Puoluekokous kuin nuori orilauma.” Näin jälkikäteen on helppo todeta, että jatkotwiitiksi olisi sopinut lainata Tuntemattoman sotilaan alikersantti Lehtoa: ”Ei täällä auta itku. Saatanallinen ralli päälle vaan. Se on raakaa peliä kun (...) siinä tanner jyskää ja aitaa kaatuu."
No, joka tapauksessa analyyttisempää vastinetta en ole tähän päivään mennessä saanut, ja koska termi on yhä varsin laajassa ja epämääräisessä käytössä, on nyt sopiva aika perehtyä Nato-kiiman anatomiaan ja ehkäpä jopa yrittää pohtia, että miten tällaisen Nato-kiimaisen henkilön voisi tunnistaa.
Koska en ole lääkäri enkä etenkään eläinlääkäri, jouduin ensin tekemään vähän taustatutkimusta. Googlaamalla päädyin erään oriaseman kotisivulle, jossa aiheesta todettiin mm. seuraavaa:
On tärkeää tuntea tammojen yksilöllinen käyttäytyminen ja reaktiot, jotta kiiman tunnistaisi käyttäytymisestä. (…) Osa tammoista on aivan kuin jatkuvasti kiimassa. Kiiman näköinen käyttäytyminen voi olla jokapäiväistä ja häiritä normaalia käyttöä. Syitä tähän on useita.
Sain myös tietää, että eräs tammanomistaja oli oppinut tunnistamaan kiiman siitä, että ”tamma katseli veräjälle päin”. Tämän havainnon jälkeen mies tiesi soittaa oriasemalla ja saattoi sopi tamman tuomisesta. Seuraavaksi eksyin elainlaakari.fi -sivustolle, josta selvisi, että kiimalla voi olla jopa neljä vaihetta. Näin siis ainakin narttukissoilla:
Kissan kiimassa on neljä vaihetta: esikiima, varsinainen kiima, jälkikiima ja kiimojen välinen aika. Esikiimaan ei liity mitään erityisiä oireita, se kestää muutaman päivän. Varsinaisessa kiimassa nartun käytös muuttuu. Kissa on selkä köyryssä, ja kääntää häntäänsä sivulle. Ruokahalu saattaa heiketä. Varsinaisen kiiman pituus vaihtelee muutamasta päivästä kahteen viikkoon.
Pelkästään tämän luettuani saatoin kuulla korvissani kissan mouruamista. Kaikesta informatiivisuudesta huolimatta jouduin toteamaan, ettei Maaningan oriaseman tietopaketti tai elainlaakari.fi -sivustot auttaneet Nato-kiiman ymmärtämisessä; potentiaaliset Nato-kiimaiset eivät ole tammoja eivätkä häntäänsä sivulle kääntäviä kissoja. Vielä mahdottomammaksi asia muuttuisi jos vielä pitäisi tietää, missä vaiheessa kenenkin Nato-kiima olisi.
Sitten aivan sattumalta kuulin aihetta sivuavan kaskun, joka tuntui tarjoavan yhden selitysmallin. Kaskun mukaan ”hurmioituneen” porvarin tunnisti ainoastaan ”jäykistyneestä katseesta”. Tämän kuultuani palasin mielessäni tammoihin. Jäin miettimään: onko sittenkin niin, että sama kuvio päti myös Nato-kiimaisten kohdalla? Olisiko Nato-kiimainen henkilö tunnistettavissa vain Natoon päin suunnatusta jäykistyneestä katseesta? Jos näin on, niin sitten meni vaikeaksi tämä homma.
Riku Keski-Rauska
