Yle kirjoittaa tänään Digiloikka taaksepäin? Koulujen digitalisoinnin työkalut saavat opettajilta huutia Helsingissä. Nopea ePortfolion esittelyvideon ja käyttöohjeiden läpikäynti kertoo, että pajatson tarkoitus ei näytä olevan opiskelijoiden päivittäisen opiskelun helpottaminen, vaan enemmänkin opiskelun suunnittelun nostaminen ylemmälle (meta)tasolle (kts. kuvaliite).
Leipätyössäni vastaan erään suomalaisen teollisuusyrityksen verkkoviestintäkanavista, ja uskon että koulutussektorilla olisi paljon opittavaa yksityiseltä sektorilta, erityisesti Enterprise Collaborationin osalta:
"Sharing activities and data across a network of allies, enterprise collaboration codifies the knowledge that a company creates and efficiently disseminates it to the people who need it — when they need it."
Jos korvaamme muutaman sanan, niin olemme aika lähellä yhteisöllistä oppimistapahtumaa:
"Sharing activities and information across a network of students, e-learning codifies the knowledge that a educational organization creates and efficiently disseminates it to the people who need it — when they need it."
Korporaatioympäristössä tasapainoillaan jatkuvasti kahden välillä - miten saadaan mahdollisimman paljon hiljaista tietoa siirtymään organisaatiorajojen tekemättä kompromisseja yksilön tietotyön tuottavuuden suhteen. Markkinoilla on ongelmaan montakin erilaista lähestymistapaa, kuten esim. Yammer ja Slack.
Kun olin mukana perustamassa ensimmäistä yritystäni, Collaboration Objectsia, lähdimme ratkaisemaan samaa problematiikkaa kurssimuotoisen opiskelun näkökulmasta - lähtöasetelma on selkeä:
Jokainen opiskelija suorittaa useita kursseja, osallistuu useisin ryhmätöihin, sekä seuraa tiedotuista useista kanavista (esim. rehtorin kanslia, oppilaskunnan hallitus, erilaiset kerhot) - millaisella työkalulla opiskelija näkee yhdellä vilkaisulla kaiken hänelle relevantin uuden informaation, ja toisaalta kykenee halutessaan viestimään itse valitsemalleen yleisölle.
Käytännössä tämä tarkoittaa esim. kurssin vetäjän viestiä harjoitustehtävästä, johon opiskelija vastaa kysymyksellä, johon toinen opiskelija esittää jatkokysymyksen, ja opettaja viimein vastauksen - nämä kysymykset ovat lyhyellä aikavälillä tiedonsiirtoa kaikille kurssin opiskelijoille, ja pitkällä aikavälillä ne muodostavat kurssin oppimismuistin - jokainen esitetty kysymys ja vastaus ovat tulevien opiskelijoiden löydettävissä.
Sen sijaan että opettajat vastaavat kaikkiin kysymyksiin, vastaaminen voidaan myös insentivisoida kurssin muille oppilaille esim. pisteyttämällä, jolloin oppimistapahtumasta voidaan tehdä aidosti yhteisöllinen.
Tämän lisäksi verkkokurssit poistavat maantieteelliset ja määrälliset rajoitteet, eli mikään ei estäisi jokaista lukiolaista osallistumasta samalle kurssille jos niin halutaan. Puhumattakaan siitä, että aamun ensimmäisen tunnin peruuntumisesta kuulisi jotain muuta kautta kuin lapusta luokan ovessa.
Tämä kaikki tietysti niin, että verkossa tapahtuva oppiminen ei tunnu koiranruuan syömiseltä, vaan siltä tietotyöltä jota moni meistä tulee valmistuttuaan tekemään.
Jos nämä ajatukset herättävät ajatuksia tai kysymyksiä, vastaan mielelläni kommenteissa tai sähköpostilla: amos.ahola@collaborationobjects.com - hyvin pienellä vaivalla ratkaisumme taipuu halutunlaiseksi oppimisympäristöksi, jos kysyntää vaan on.