Turvapaikanhakijakriisin myötä maahanmuuttokeskustelu on nykyään aktiivista. Toinen ääripää vaatii, ettei Suomen tule ottaa vastaan ainuttakaan turvapaikanhakijaa. Toinen taas asuttaisi lähes kaikki Suomeen saapuvat turvapaikanhakijat. Ehkä yli 90 % meistä suomalaisista ei kuulu kumpaankaan joukkoon, mutta meilläkin on mielipiteemme nykyisestä maahanmuutosta.
Tosiasia on, että pääosa Suomeen turvapaikkaa hakemaan tulleista ei tule saamaan turvapaikkaa, koska he eivät täytä turvapaikan saamisen edellytyksiä. He ovat tulleet Suomeen paremman elämän toivossa epävakailta alueilta, joilla yhteiskunta ei toimi kunnolla ja elintaso on matala. Jos joku kutsuu ilmiötä elintasopakolaisuudeksi, se ei ole vihapuhetta, vaikka kuulostaakin ikävältä ja asenteelliselta. Pienenevien taloudellisten resurssien ja kantaväestön etuihin ja palveluihin kohdistuvien leikkausten valossa asenne on paitsi inhimillisesti ymmärrettävä myös yhteiskuntapoliittisesti johdonmukainen. Jos ymmärrystä näkemykselle meiltä poliitikoilta ei löydy, synnytämme ajan kuluessa maahan paineen, joka purkautuu laajempana ja monimuotoisempana poliittisena liikehdintänä kuin ”vain” perussuomalaisten äänestämisenä.
On kummallista, ettei yhteiskunnallisessa keskustelussa saisi nykyään arvottaa asioita ja ilmiöitä, koska se voi loukata jota kuta yksilöä. Tällainen vaatimus tekee yhteiskunnasta yksinkertaisesti typerän. On arvokasta, että ihmiset filosofoivat ja ottavat osaa keskusteluun omalla nimellä ja naamalla. Näin he avoimesti rakentavat yhteiskuntaa omien kykyjensä ja motiiviensa perusteella. Ei yhteiskuntaa välinpitämättömyydellä rakenneta, ja pääosa yhteiskuntamme ongelmista johtuu juuri välinpitämättömyydestä, puuttumattomuudesta ja turhasta sensitiivisyydestä, vaikenemisesta mahdolliseen loukkaantumiskokemukseen vedoten. En näe järjen hiventä vaatimuksissa, että poliitikkona minun pitäisi vaieta – tai olla hiljaa siksi, että jotkut asioista kanssani samaan lopputulemaan päässeet ovat ehkä oikoneet mutkia suoriksi ajattelussaan ja ilmaisussaan.
Sensitiivisyys on itse asiassa nykytodellisuudessa piiloviesti siitä, että mikäli poikkeat joiltakin ominaisuuksiltasi keskimääräisestä, sinulla on ongelma ja ratkaisu ongelmaan olisi sitten se, että tasapäistetään kaikki eli yritetään yhteiskunnallisin järjestelyin tehdä eroavaisuus keskimääräisestä näkymättömäksi. Tällaisella maton alle lakaisemisella kasvatamme lapsista ja nuorista lopulta pinnallisia ja täydellisyyshakuisia muka-sivistyneitä idoleja ja tosi-tv-tähtiä elämään itseään parempaa esittäen.
Aikaamme vaivaa varmuus epävarmuudesta, minkä seurauksena ei uskalleta asettaa rajoja. Sopeutuminen ja mukautuminen tähän ajan suuntaan on ollut toistaiseksi itsestäänselvyys, mutta kun rahat yhteiskunnalta ovat lopussa, seuraa suurella varmuudella muutos. Idealistit putoavat – tai heidät pudotetaan kansakunnan kaapin päältä. Mitä he sitten tekevät ja miten pätevät? Siitä parku. Sekin inhimillistä.