Maailmalla tulee ajoittain esille tilanteita, että valtion halutaan pyytävän anteeksi aikaisempaa politiikkaansa jotain väestöryhmää kohtaan. Tällä kertaa tällaista haluavat Ruotsin meänkieltä puhuva Tornionlaakson väki. Tornionlaaksolaisten Keskusliitto on lähtenyt ajamaan asiaa pyytämällä kulttuuriministeriön aloittavan tutkimukset asiasta.
Suomessa meneteltiin saamelaisten kohdalla pitkälti Ruotsin mallin mukaisesti. Saamelaisilta koululaisilta oli oman kielen käyttö kielletty koulussa, vaikka monet tulivat ummikkona asuntolakouluihin. Saamenkielten hävittäminen ei kuitenkaan onnistunut, vaikka vielä 1970-luvun alussa kerrotaan koululaisten saaneen jälki-istuntoa välitunnillakin puhutusta saamesta.
Peruskoulun tulon voidaan sanoa pelastaneen saamelaiset lapset tästä ahdingosta. Jututin hiljattain erästä tuon ajan koululaista, joka ei liikutukseltaan pystynyt kaikkia yksityiskohtia kertomaan. Varsinkin kieliasioista hän halusi vaieta. Sanoi vain, että olisi parempi kun voisi pyyhkiä muistista kaikki tuon ajan kokemukset. Milloinkahan Suomen Tasavallassa on hallitus, jolla riittää nöyryyttä pyytää valtion puolesta anteeksi saamelaisten alkuperään ja kieleen kohdistuneet syrjintärikokset?
Yksityisesti esitetyt ministeritasonkin pahoittelut ovat tällaisissa tapauksissa kovin kevyttä tavaraa.
http://yle.fi/uutiset/3-9217987