(Vanha raapustus = hieman toistoa, mutta lopussa uusi ehdotus)
Se on kovin helppoa täällä turvallisessa ja vauraassa maassa ja ylipäätään maailmankolkassa olla kaikenlaista kurjempien (lue: kurjistetumpien) maiden kansojen auttamista vastaan. (Varmaankin jokaisella maalla itselläänkin olisi kylliksi vaurautta saada asiansa kuntoon, mutta kun aina se pieni osa kansasta – poliittinen “eliitti” ja sitä ympäröivä pääosin talouselämän “kerma” – ryöstävät suuren osan itselleen tavallisen kansan siihen puuttumatta muutoin kuin vaimeasti räkyttämällä – tosin lampaat eivät räkytä - niin tilanne on ja tulee olemaan nykyisenlainen.)
Omalle reviirille vieraita ei tietenkään ihan jo geneettisistä lähtökohdista tahdota. Se, oma reviiri pyritään pitämään hallinnassa ja kaikki uhat, jotka sen rauhaa saattaisivat häiritä, pyritään tietenkin poistamaan. Luonnollista.
Ihminen on tottunut elämään pienissä yhteisöissä ja välittämään vain pienen lähipiirin kaikkinaisesta hyvinvoinnista. Nykyinen globalisaatiointoilu kaikilla aloilla sotii täydellisesti tätä vastaan. On erittäin harvinaista, että ihminen kykenee hahmottamaan suuren kokonaisuuden - jollaista globalisaatio edellyttäisi jos sitä tahdotaan hallita. Ihminen ei ole sellaista ominaisuutta koskaan tarvinnut - lähialueen hahmottaminen ja kontrollointi on aina riittänyt. Tässä ajassa ne, joilla on kyky suuren kuvan näkemiseen vain ja ainoastaan kärsivät tästä geneettisestä oikusta; sen avulla saatu maailmankuva on synkeääkin synkeämpi. Evoluutio ei siis tule tukemaan tämän ominaisuuden leviämistä, koska se uhkaa yksilön mielenterveyttä ja siten sen toimintakykyä ja selviytymismahdollisuutta. Myös henkisesti kehittyneet yksilöt näkevät ison kuvan lukemattomien elämiensä ansiosta, se on se toinen tapa, jolla ominaisuuden itselleen ristiksi saa…
Jos ihmisellä mahdollisesti on tulevaisuus edessään, niin tietenkin siinä vaiheessa kun olisimme tarpeeksi kehittyneitä älyllisesti ja ennen kaikkea henkisinä olentoina - tunnistaisimme olevamme yhtä ja sitä myöten alkaisimme välittämään laajemmin muustakin elämästä kuin siitä omasta piiristä, silloin olisi kansojen yhdentyminen luonnollinen tapahtuma. Nyt emme ole siihen valmiita. Ja tulevaisuutemmekin on niin tummien pilvien peittämä talouskasvun tähden – maapallo ei sitä kestä – ym. ja vielä lisäksi kaikkialle levinnyt pinnallinen viihde hidastaa kehitystämme, että pahalta, kovin pahalta näyttää…
Me länsimaiset ihmiset olemme kautta aikain riistäneet niitä maita joita kurjuus ja ahdinko nyt pahimmin kiusaavat. Luonnonvarat olemme kahmineet sotimalla itsellemme ja nyt, ihmisen “kehittyessä”, emme enää välttämättä lähetä sotajoukkoja ties minkälaisilla verukkeilla tasoittamaan tietä talousjohtajille järjestämään luonnonvarojen porausta, louhintaa ja kuljetusta tänne lintukotoomme, vaan laadimme umpikieroja sopimuksia, joilla asia hoituu nätimmin ja puhtaammin. Jos vaikkapa tahdomme nauttia kahvista tai tupakasta, niin pakotamme kurjuudessa elävät niitä meille viljelemään - vaikka he mieluummin käyttäisivät pienen peltotilkkunsa saadakseen siitä ruokaa suoraan lautaselleen.
Vaihtoehdot ovat vähissä, kun oman kurjan maan “eliitti” toimii länsimaisten johtajien sätkynukkeina ja näiden länsijohtajien tahdon vastustaminen tarkoittaisi heille kaikenlaisten henkilökohtaisten etuisuuksien lakkaamista ja maa kokonaisuudessaan saattaisi menettää sille tärkeiden elintarvikkeiden, lääkkeiden tai vaikkapa geenimanipuloitujen siementen toimituksen. Huomioikaa ihmeellinen ravinnonkiertojärjestelmä; ei ole mahdollista viljellä itsellensä, vaan on ostettava sama tuote toisilta kovalla hinnalla ja mahdollisesti teollisesti käsiteltynä - jolloin alunperin terveellisestä ravinnosta on kadonnut sen luonnolliset terveyttä edistävät ominaisuudet!
Jos joku ylpeilee sotien vähenemisen olevan merkki kehityksestämme, niin otappa ajattelussasi huomioon, että ehkäpä sotien mahdollinen väheneminen johtuu siitä, että enimmät luonnonvarat ovat jo tavalla tai toisella hallinnassamme. Maailmassa on tietty muutamia pääryöstäjiä, kätensä rohkeasti likaavia, joiden kanssa me ja muut pienemmät maat teemme kauppaa. Vaikenemisemme tiettyjen maiden julmien tekemisten kohdalla tarkoittaa tämän toiminnan hyväksymistä.
Länsimaiset ihmiset ovat siis suuri syy nälkään, korruptioon, täydellisen kieroutuneeseen ja epätasa-arvoiseen maailmaan. Emmekä me välitä. Siitä loistavana esimerkkinä toimii vaikkapa yksityisautoilun ihailu ja mittakaava! Tiedämme, että liikenteen päästöt muokkaavat ilmastoa ja aiheuttavat kuolemaa luonnonkatastrofien kautta ja saasteet tappavat jopa “omaa länsimaista väkeämmekin” mittavasti ja jo pelkästään autojen melukin aiheuttaa kuolemaan johtavia sairauksia (stressi, verenpaine- ja vaikkapa sydänsairaudet). Silti yhä useamman pitää päästä omaan kärryyn - mopoauton kautta - veltostuttamaan kehonsa ja kylvämään kuolemaa ympärilleen. Tässä täytyy todeta, että kyse ei ole tappamisesta vaan murhasta; me tiedämme asian ja silti teemme näin tietoisesti, harkitusti, silloin puhutaan murhaamisesta ihan samoin kuin silloin kun sotilas riistää ihmiseltä hengen. Ei se silloin tapa, vaan se on oikein kouluttautunut ja sitten hakeutunut paikkaan jossa tekonsa suorittaa. He siis murhaavat. Me murhaamme.
Samasta välinpitämättömyydestämme kertoo suhteemme eläimiin. Koko ravinnonsaantimme perustuu sanomattoman julmaan eläinten kohteluun, pientä herännyttä väkeä lukuun ottamatta. Meille on täysin luonnollista toisen elämän kahlitseminen ja ennenaikainen ”lopettaminen”. Esimerkiksi lehmä eläisi muistaakseni viitisentoista vuotta, mutta tehotuotantosysteemi antaa sille elinaikaa ehkä viisi vuotta. Ja niinikään sen lisäksi, että olemme kesyttäneet lattioillemme koirat ja kissat, me tarjoamme hienoa seuraamme myös kesyttämättömille (niille joita emme vielä ole alistaneet tahtoomme) lajeille sillä hinnalla, että myös ne menettävät täydellisesti mahdollisuutensa lajityypilliseen käyttäytymiseen ja siten siis riistämme niiltä kaiken sen ilon ja syyn miksi ne, nämä luomakunnan uhrirukat, ylipäätään ovat olemassa. Mikä eläin on vaikkapa sellainen joka vain steriloituna makaa pienessä huoneistossa, mielistelee hallitsijaansa ja saa käydä ulkona muutamia kertoja päivässä, silloinkin remmin jatkeena? Ei mikään. Ihmisen alistama, degeneroitunut surkea irvikuva siitä sen alkuperäisestä versiosta. Kuka kykenee vangitsemaan linnun elämäkseen pieneen häkkiin ja nauttimaan sen “seurasta”? Sinä ja minä! Ihminen!
Takaisin toisten auttamiseen. Mitä meidän tulisi tehdä umpikujasta päästäksemme? Helppoa. Olen joskus kirjoittanut Kalevaan jotenkin tähän tapaan: “Miten olisi kulutuksen vähentäminen ja jo olemassa olevan vaurauden reilumpi jakaminen?” Meillä on vaurautta tehdä maailmasta kaikille hyvä paikka elää. Järkeä ja ymmärrystäkin olisi kylliksi, mutta valtamedia ei tahdo maailmasta parempaa paikkaa, päätellen siitä ketkä ja minkä tasoiset yksilöt saavat aina olla äänessä. Valtioiden olisi vain kansallistettava yksityisomaisuus ja jakaa siitä kohtuudella niille jotka hädässä ovat ja säästää loppu pahemman päivän varalle. Niitä muuten saattaa olla muutama edessä. Kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta kahmia itselleen kohtuuttomasti omaisuutta, koska jokaisen koulutus on yhteisistä varoista kustannettu ja kaikki tekemiset pohjautuvat aina jonkun toisen ihmisen jo keksimiin asioihin. Mitään uutta ja mullistavaa ei monikaan tee. Varsinkaan nykypäivänä, jona älykkäätkin ihmiset saattavat maineen ja mammonan tähden uhrata aikansa ja elämänsä vaikka jonkin tietokonepelin tai muun viihdehöpötyksen ääressä. Siis jonkin sellaisen, jota ei hiemankaan järkevämmässä maailmassa olisi edes olemassa. Siinä sen näkee kuinka älykkyys ja ymmärrys kulkevat käsi kädessä. Siis ne eivät kulje käsikkäin.
Tässä mietin, että olisiko ihmisillä kiinnostusta sellaiseen, että perustaisimme Facebookiin ryhmän, jossa rakentavassa hengessä ruotisimme nykyjärjestelmän toimimattomuutta ja rakentaisimme yhdessä sinne uudenlaisen, kaiken elämän huomioon ottavan järjestelmän, toiminta-alustan nykyisen tilalle? Kiinnostuneet - nykymenoon täydellisen väsyneet ja muut - lähettäkää minulle FB:ssa viestiä ja jos porukkaa tulee riittävästi, niin voisin vaikkapa kirjoittaa jonkinlaisen alustuksen, lähtökohdat, josta YHDESSÄ aloittaisimme urakan.