Täällä Puheenvuoro-palstalla, monissa blogeissa, verkkokeskusteluissa ja ihan Eduskunnan istuntosalissa asti on viime aikoina spekuloitu lasten ja nuorten oikeuksilla. En ole huomannut, että kukaan olisi kysynyt asiaa lapsilta itseltään; ei edes omilta lapsiltaan. Ainakaan sellaisesta ei ole raportoitu. Tulokset olisivat varmasti mielenkiintoisia.
Tyypillisesti keskustelu on kulminoitunut eräisiin Eduskunnan jo hyväksymiin lakeihin sekä vielä käsittelyn alla oleviin lakiehdotuksiin. Tässä ajoittain kiihkeässä debatissa on toistuvasti vedottu joko todellisiin tai kuviteltuihin lasten oikeuksiin. YK:n lasten oikeuksia koskevaa yleissopimusta on luettu ja tulkittu. Asiasta on kukin tehnyt omia johtopäätöksiään.
Kiinnostava mahdollisimman yleisellä tasolla esitetty kysymys on: ”Onko lapsella oikeus vakaumuksenvapauteen?” Arvelen suurimman osan vastaavan: kyllä!
Todella mielenkiintoiseksi asian tekee se, jos lapsen (tarkoitan tässä kaikkia alle 18-vuotiaita) poliittinen, uskonnollinen tai muu vakaumus on erilainen kuin vanhemman/vanhempien/holhoojan/huoltajan? Tai lapsella ei ole lainkaan vakaumusta asian suhteen, eikä hän pidä sellaisen muodostamista tarpeellisena.
Lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen 14. artikla sanoo:
1. Sopimusvaltiot kunnioittavat lapsen oikeutta ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapauteen.
Tuo em. sopimustekstin osa on yksiselitteinen, mutta jo heti perään esitetään:
2. Sopimusvaltiot kunnioittavat vanhempien ja laillisten huoltajien oikeuksia ja velvollisuuksia antaa lapselle ohjausta hänen oikeutensa käyttämisessä tavalla, joka on sopusoinnussa lapsen kehitystason kanssa.
Kohta 2. jättää mahdollisuuden siihen, että lailliset huoltajat käyttävät näitä heille myönnettyjä oikeuksia lapsen vakaumuksenvapautta vastaan vetoamalla velvollisuuteen antaa ohjausta. Ohjaus saattaa olla todentamattomien ja selvästi epätosien väittämien esittämistä tosina. Ohjaus saattaa olla myös lapsen omia oikeuksiaan koskevan tiedonhankinnan estämistä.
Lapsi saattaa ymmärrettävästi ja hyvin perustellusti todeta laillisen huoltajan vakaumuksen olevan ”roskaa” ja oman vakaumuksen olevan täysin erilainen. Mikä oikeus laillisella holhoojalla on antaa ohjausta siten, että hän esittää oman vakaumuksensa sellaisessa muodossa, että lapsen tulee tavalla tai toisella hyväksyä tuon aikuisen vakaumus ja siitä johdetut seurannaisvaikutukset?
Miten erottaa ohjaus, suostuttelu ja pakottaminen?
Entä jos laillisen holhoojan vakaumus haittaa lapsen koulunkäyntiä tai mieluisia harrastuksia? Ohjauksen nimissä laillinen holhooja saattaa myös rajoittaa lapsen relevanttia tiedonhankintaa, jos mahdollinen tieto on laillisen holhoojan vakaumusta vastaan. Onko lapsella oikeus vapaaseen tiedonhankintaan, vaikka tuo tieto osoittaisi laillisen holhoojan vakaumuksen perusteettomaksi?
Puhuessamme lasten oikeuksista minkään asian suhteen, me aikuiset puhumme tyypillisesti omista oikeuksistamme.