Yleinen asevelvollisuus on suomalaisen puolustusratkaisun kulmakivi. Se on ylivertainen puolustusratkaisu alueellisen koskemattomuutemme turvaamiseksi ja siitä on myös jatkossa pidettävä kiinni. Yleisen asevelvollisuuden säilyttäminen on ollut Suomelta kauaskantoinen ja viisas päätös. Monet asevelvollisuudesta luopuneet lähialueemme maat, kuten Ruotsi ja Saksa, ovat huomanneet järjestelmän tuomat hyödyt ja pohtivat jo hylätyn asevelvollisuusjärjestelmän osittaista palauttamista. Esimerkiksi Liettua päätti palauttaa asevelvollisuuden vuonna 2015.
Varusmiespalvelus ei hyödytä vain yhteiskuntaa, vaan se antaa myös paljon nuorille. Varusmiespalvelus kasvattaa sosiaalisia taitoja ja opettaa kantamaan vastuuta itsestään sekä palvelustovereistaan. Nuoret tottuvat toimimaan ryhmänä muiden ihmisten kanssa, joilla jokaisella on erilaiset taustat ja kokemukset. Näitä taitoja tarvitaan elämänpolun varrella eikä niiden merkitystä pidä vähätellä myöskään työelämän näkökulmasta.
Nykyinen asevelvollisuusmallimme on hyvä ja toimiva. Asevelvollisuutta tulee kuitenkin kehittää ajassa – turvallisuuspoliittisen tilanteen muuttuessa. Esimerkiksi naisten osuutta palveluksen suorittaneista tulisi kasvattaa koko ikäluokkaa koskevilla kutsunnoilla tai naisten vapaaehtoisen palveluksen tiedotusta kehittämällä. Reserviin on koulutettu tähän mennessä kaikkiaan noin 7000 naista, jotka ovat hyvin motivoituneita. Kotimaan puolustuksen lisäksi vapaaehtoisia naisreserviläisiä toivotaan ja tarvitaan vaativiin kriisinhallintatehtäviin. Kriisinhallintaoperaatiossa toimitaan erilaisten kulttuurien ja käytöstapojen keskuudessa. Tällöin vain naisrauhanturvaajat voivat toimia vapaasti ja kohdata suoraan paikallisia naisia sekä lapsia.
Tämän hetkiset varusmiesten ja -naisten palveluksen päättymisajat eivät palvele parhaiten yksilön tai yhteiskunnan etuja. Esimerkiksi tammikuussa aloittaneiden 165 vuorokautta palvelevien asevelvollisten kotiutuminen osuu niin, että yhteishaku on mennyt ohi. Tästä seurauksena on automaattinen välivuosi opintojen aloittamisessa. Samalla tavalla kesällä kotiutuvien on ollut hyvin hankalaa valmistautua mahdollisiin pääsykokeisiin. Tämä puolestaan aiheuttaa vahinkoa Puolustusvoimien koulutustehtävään, koska erityisesti johtajakoulutuksen saaneet upseerikokelaat ja aliupseerit osallistuvat pääsykokeisiin kesken tärkeimmän koulutusvaiheen ennen ”loppusotia.”
Varusmiesliitto on tehnyt hyviä ja raikkaita avauksia järjestelmän kehittämiseksi ja esittänyt saapumiserien siirtämistä kahdella kuukaudella myötä päivään siten, että palveluksen astuttaisiin maaliskuun ja syyskuun alkupuolilla. Tämä mahdollistaisi nuorten siirtymisen nopeammin työelämään ja jatko-opintoihin. Palvelukseen astumisajankohdan siirto mahdollistaa sen, että kotiutuminen tapahtuu elo -tai helmikuun lopussa. Tällöin kotiutuvalla asevelvollisella on mahdollisuus aloittaa suoraan opinnot syksyllä ja vastaavasti keväällä aikaa jää riittävästi pääsykokeisiin valmistautumiseen.
Yleisellä asevelvollisuudella on laaja tuki kansalaisten ja asevelvollisten keskuudessa. Tuen ja hyväksynnän säilyttämiseksi valtionjohdon on tutkittava ennakkoluuttomasti järjestelmän kehittämismahdollisuuksia.
