Iltalehti uutisoi taannoin Porin perusturvan turvapuhelinpalvelun asiakkaan kuolemasta. Kunnioitettavaan 85-vuoden ikään ehtinyt rouva hälytti apua turvarannekkeellaan sairaskohtaukseen. Apu saapui kaksi tuntia myöhemmin eikä sairaalassa naista pystytty enää pelastamaan. Uutisessa kerrotaan avun viivästyneen työtekijöiden kiireen vuoksi. Porin kaupungin kuntoutus- ja sairaalapalveluiden johtaja ei ottanut uutisessa kantaa siihen, johtiko viive avunsaannissa iäkkään rouvan menehtymiseen.
Uutisessa mainituista turvapuhelinhälytyksistä vastaa yleensä kunnan kotihoito. Kun hälytys tulee, kotihoidon työntekijä käy paikalla tarkistamassa tilanteen. Itse turvapuhelimen hälytyksiin vastaa yleensä ko. palvelun tarjoavan yrityksen hälytyskeskus, joka on auki 24/7. Heidän työnsä on välittää asiakkaan hälytys eteenpäin kunnan kotihoitoon. Se, kuinka kotihoito hoitaa turvapuhelinhälytykset vaihtelee kunnittain. Liian monessa kunnassa kuitenkin paikalla menevä työntekijä tekee ns. hälytyskäynnin muiden töiden lomassa – siis niiden töiden lomassa, joilla hänen työpäivänsä on jo täytetty kokonaan.
Olen työskennellyt kotihoidossa ja olen useasti käynyt tarkistamassa avuntarvitsijan tilanteen turvapuhelimesta tulleen hälytyksen vuoksi. Näitä hälytyskäyntejä on tullut kesken muiden töiden. Hälytyksiä on tullut kesken asiakkaan aamutoimien, kesken asiakkaan suihkun, kesken oman ruokataukoni, joka on palkaton, ja niin edelleen. Hälytysten vastaanottaminen kesken muun työn ohella on ollut erittäin stressaavaa ja jopa pelottavaa.
Epäreiluinta monessa kunnassa vallitsevassa tilanteessa on se, että vanhukset maksavat itse (monet vieläpä pienestä eläkkeestään) turvapuhelinpalvelustaan ja todella luottavat sen toimivuuteen. Samaan aikaan kunnat eivät kuitenkaan osoita tarpeeksi resursseja turvapuhelinasiakkaiden turvallisuudesta huolehtimiseen. En ihmettele Porin tapausta, huomenna sama asia voi sattua missä päin Suomea tahansa. Olisi parempi, että jokaisessa kunnassa yksi työntekijä kunnan kotihoidossa vastaisi turvapuhelimista tuleviin hälytyksiin. Hänen työnkuvaansa kuuluisi vain turvapuhelimesta tuleviin hälytyksiin reagointi. Hän menisi joko yksin tai toisen työntekijän kanssa tarkistamaan turvapuhelinasiakkaan tilanteen. Ja vastuu turvapuhelinasiakkaiden turvallisuudesta olisi hänen työtänsä. Tämän työn lomassa työntekijä voisi auttaa muita kotihoidon työntekijöitä, mikäli aikaa riittää. Nykytilanne on nimittäin sellainen, että huonokuntoisten asiakkaiden määrän kasvaessa osassa kotihoidon käyntipaikoista tarvitaan kaksi hoitajaa, vaikka työ on pääsääntöisesti yksin tehtävää työtä. Toimettomana siis tämän hälytyksistä vastaavan työtekijän ei tarvitsisi olla, kunhan vain kunnissa työnkuva sovittaisiin järkevästi.
Porissa sattunut kuolemantapaus vaatii sen, että jokaisen kunnan tulee tarkastaa, kuinka he ovat organisoineet turvapuhelimista tulevat hälytyskäynnit. On kunnan vastuulla organisoida toiminta niin, että hälytyksiin pystytään reagoimaan ripeästi niin ettei avuntarvitsijan tarvitse odottaa apua liian pitkään. Kuntien tulee vihdoin oppia ettei hoitaja voi olla kahdessa paikassa yhtä aikaa.