Suomen ja Suomenlinnan välillä käytiin neuvotteluja. Risteilijöihin muuttaneet 15.000 turvapaikanhakijaa olivat asuneet risteilijöillä runsaan vuoden. He olivat oppineet englantia, lapset kävivät koulua ja suurin osa tulijoista oli aloittanut rakennusalan koulutuksen saarivaltion tarpeisiin. Autokansien hikipajoissa työskenteli myös suuri osa asukkaista, ja heidän palkkarahansa päätyivät risteilijöiden sisäiseen rahakiertoon sekä elintarvikehankintoihin saarivaltion ylläpitämistä ruokakaupoista. Osa rahoista käytettiin myös hyttivuokrien maksuun ja opettajien palkanmaksuun.
Suomessa tilanne oli kuitenkin muuttumassa tukalaksi, kun uusia turvapaikanhakijoita tulvi maahan, joten neuvottelut turvapaikanhakijoiden vaihtamisesta Suomenlinnan länsimaistuneisiin risteilijäasukkeihin oli aloitettu. Suomenlinna suunnitteli siirtävänsä kolmanneksen asukkaista valmiina asukkaita odottaviin konttikerrostaloihin Kustaanmiekkaan, valitsemalla sinne siirrettävät osaamisen mukaan, ja luovuttavansa loput Suomeen, jotta risteilijöille saataisiin asutettua uudet 15.000 tulijaa.
Tiedote annettiin kapteenin kannelta jokaisessa laivassa. Konttivirkamiehet olivat kuvitelleet, että risteilijöiden asukkaat jo kovasti odottivat pääsyä normaalielämään, pois vain nukkumiseen soveltuvista hyteistä. Mutta laivoilla oli jo pitkään aavisteltu, että jotain tällaista saattaisi olla edessä, joten jokaisella laivalla kaivettiin palokirveet välittömästi esiin. Alle vartissa kaikki Suomenlinnalaiset löysivät itsensä rannalta seisomasta, laivojen kaikki kulkureitit oli suljettu ja suurimman risteilijän kannella seisoi mies megafonin kanssa.
- Me kieltäydymme lähtemästä täältä! megafonista kuului. - Nämä risteilijät ovat meidän kotimme! Kaikki ystävämme asuvat täällä, meillä on täällä työtä, lapsemme käyvät täällä koulua, elämämme on täällä paremmin turvattua kuin missään muualla!
Konttivirkamiehet rannalla näyttivät epätietoisilta.
- Mitäs me nyt tehdään? yksi kysyi toisilta.
- Katkaistaan niiltä vesi ja sähköt? toinen ehdotti.
- Ei onnistu, kolmas totesi. - Siinä vaiheessa ne hyökkäisivät tänne, ja niitä on sentään viisitoista tuhatta. Edes Suomen armeija ei mahtaisi niille mitään.
- Tai mahtaisi, neljäs huomautti. - Mutta siitä tulisi valtava kansainvälinen selkkaus.
- Täytyy varmaan hankkia jostain oma megafoni, että saamme vuoropuhelun avattua. Täytynee soittaa Suomen poliisille.
Parin tunnin kuluttua rannalle oli saatu muutama megafoni. Suomen poliisi oli vetäytynyt takaisin Suomen puolelle, kun laivan megafonista oli sitä vaadittu. Kukaan ei tiennyt, oliko risteilijöillä aseita. Konttivirkamiehet eivät hämmennyksensä takia olleet vielä avanneet keskusteluyhteyttä, sillä kaikki oli sujunut niin hämmästyttävän hyvin alusta asti, jo yli vuoden ajan, ettei kukaan ollut osannut varautua mihinkään tällaiseen. Lopulta yksi aloitti keskustelun:
- Kun muutatte Suomeen, olette oikeutettuja saamaan huomattavasti nykyisiä hyttejänne suuremmat asunnot, ja sellaisen peruselintason, jolla on mahdollista hankkia omia televisioita, pesukoneita, tietokoneita ja vaikka mitä!
- Me emme halua televisioita ja pesukoneita! laivan kannelta kuului. - Me haluamme elää omaa elämäämme rauhassa!
- Mutta eihän teidän hyteissänne mahdu muuta kuin nukkumaan! rannalta kuului.
- Se on vain hyvä! laivan kannelta vastattiin. - Juuri siksi, koska joudumme elämään kotiemme ulkopuolella, on meille syntynyt voimakas yhteisö, jossa juuri kukaan yksittäisen laivan asukas ei ole kokonaan vieras kenellekään! Me emme halua joutua ripotelluiksi ympäri Suomea! Jokaisella meistä on täällä kymmeniä ystäviä, ja satoja tuttuja!
Rannalla oltiin hiljaa.
- Mitäs me nyt tehdään? yksi konttivirkamies taas kysyi.
- Muutetaan suunnitelmia, toinen vastasi ja otti megafonin.
- Viisituhatta teistä pääsisi asumaan kontteihin Suomenlinnaan! hän huusi. - Sopisiko se teille?
Nyt oli kannella hiljaista. Lopulta vastaus tuli:
- Heti kun silta sinne on valmis!
- Selvä! rannalta vastattiin. - Alatte rakentaa sitä huomenna, sillä piirustukset ovat jo valmiina! Sillasta tulee korkea, mutta jos edes muutama sata teistä muuttaa heti, saadaan rakennustyötä nopeutettua, kun sitä rakennetaan samanaikaisesti molemmin puolin salmea!
- Hyvä on! laivan kannelta kuului. - Mutta ketään ei pakoteta, me sovimme täällä keskenämme ketkä sinne siirtyvät!
- Voisimmeko jatkaa keskustelua kasvotusten, ilman megafoneja?! konttivirkamies tiedusteli.
- Hyvä on! laivan kannelta kuului, ja vähän ajan kuluttua laskuportti avautui taas konttivirkamiehille.