Muistan yhä elävästi, kuinka viime presidentinvaalien toisella kierroksella TV-tentissä Pekka Haavistoa pyydettiin laittamaan tärkeysjärjestykseen Afrikan köyhät ja suomalaiset työttömät. Haavisto oli ilmeisen tyytymätön kysymyksenasetteluun ja totesi: "ei maailma sellainen ole". Tarkkaa sitaattia en enää hakukoneen voimallakaan löytänyt, mutta perustelut kuuluivat suunnilleen näin: jos emme auta kehitysmaita ja jätämme kriisit muhimaan, ongelmat kolkuttelevat pian Euroopan porteilla. Kyseinen keskustelu on ollut viime aikoina mielessäni usein, ymmärrettävistä syistä.
Vastakkainasettelu Suomen köyhimpien ja sotaa pakenevien Syyrialaisten välillä on jo monien toimesta tuomittu kestämättömänä. Suomen riittämätön sosiaaliturva on poliittinen valinta, joka on saanut moitteita mm. Euroopan neuvostolta. Hallituksen välttämättömäksi brändäämälle leikkauspolitiikalle on vaihtoehtoja, samoin kuin leikkausten kohteille: koulutuksen, työttömyysturvan ja kehitysavun tilalla voisivat olla vaikkapa ympäristölle haitalliset tuet, veronkierto, pääomatulot ja Talvivaara. Leipäjonot ja asunnottomuus eivät oikeuta vastuunpakoiluun pakolaiskriisin taakanjaossa.
Eikö pakolaisia olisi parempi auttaa lähtömaissa tai lähialueilla, kuten keskustelun "nuiva" osapuoli usein muistaa ehdottaa? Ehdottomasti! Kriisin oireita voi hoitaa parantamalla leirien olosuhteita ja viemällä myös turvapaikkojen myöntämisprosessin sinne, kuten Maria Petterssonkin Jälkiviisaat-ohjelmassa ehdotti. Euroopan päätettyä yhteisestä taakanjaosta voimme osoittaa pakolaisille määränpäänsä jo ennen matkaa kohti uutta kotia. Tämä auttaisi myös niitä kaivattuja naisia ja lapsia selviämään perille, sekä niitä joilla ei ole maksaa salakuljettajille tuhansia euroja. Humanitääriset viisumitkin ovat kannatettava ajatus, jos niihin liittyvistä käytännöistä päästään EU:ssa yhteisymmärrykseen. Kehitysavun leikkaukset puolestaan pahentavat tilannetta.
Syyrian kriisin ratkaiseminen on sen sijaan vaikeampi kysymys. Rauhanturvaoperaatio YK-mandaatilla on käytännössä mahdoton Kiinan ja Venäjän vastustamisen johdosta, ja esimerkiksi Turkin intresseissä ei ole heikentää ISIS:tä niin paljon, ettei se pystyisi taistelemaan kurdeja vastaan. Syyrian pakolaiset ovat tietyssä mielessä myös ilmastopakolaisia, eivätkä teollisuusmaat voi kiistää vastuutaan ilmastonmuutoksen lieveilmiöistä. Tulevien kriisien - ja nykyisten pahenemisen - ehkäisemiseksi tarvitsemme siis demokraattisempaa YK:ta, sekä uskottavia toimia ilmastonmuutoksen torjuntaan ja sen kustannusten oikeudenmukaiseen jakoon.
Kansallisen edun varjelemiseen perustuva politiikka on osoittautunut maailmanlaajuisesti kestämättömäksi. Mikäli me suomalaiset poliitikot haluamme Suomen ja suomalaisten parasta, emme voi käpertyä sisäänpäin. Väittely siitä, kenen vastuulla Syyrian pakolaiset ovat, on lopulta turha. Taakanjakoon tässä ja tulevissa kriiseissä osallistuu koko ihmiskunta - halusimme tai emme. Kun minulta seuraavaksi kysytään olenko Suomen vai maailman köyhien asialla, vastaan viisaan miehen sanoin:
"Ei maailma sellainen ole"