"Uusateismi" on jännittävä termi. Se viittaa käsitteeseen jota ateistit yleensä eivät käytä itsestään. Vaan se on enemmänkin jotain jota ulkopuoliset käyttävät. Tässä mielessä onkin hyvä ottaa nyrkkisääntö jonka mukaan ihminen joka käyttää sanaa "uusateisti" ei itse ole näiden ateistien puolella.
Jossain määrin voidaankin nähdä että uusateismissa ei monin paikoin ole mitään mullistavan uutta. Uutta oli ainoastaan se, että tietyt kirjat päätyivät bestsellereiksi. Kuitenkin samalla voidaan nähdä että nykyajassa elävän ateismin henki on jotain joka on hyvin irrallaan vaikkapa Sartren eksistentialismista. Evidentialisteihin vetoavat enemmän toisenlaiset hahmot. Suosittuja teoksia kuvaakin tiedepositiivisuus. Tätä kautta on minustakin rakentavaa irrottaa uusateismi -käsite kuvaamaan sitä maailmaa jota leimaavat Richard Dawkinsin "Jumalharha", Sam Harrisin "Uskon loppu", Christopher Hitchensin "Jumala ei ole suuri", Daniel Dennettin "Lumous murtuu". Ja ehkä Ayaan Hirsi Alin "Infidel". (Mutta minähän en olekaan ateisti, joten ehkä tämä vahvistaa nyrkkisääntöäni.) Näiden teosten aateilmapiiriin voidaan toki sovittaa muitakin teoksia. Mutta nuo ovat varmasti sekä "liikkeen lähtölaukaus" että "sen klassikot".
Merkittävää on että moni näyttää tuntevan "uusateismi" -termin. Ja sitä kutsutaan "taistelevaksi ateismiksi" ja "militantiksi ateismiksi". Kuitenin itse ajattelusta tunnetaan Dawkinsin nimi. Ja pienikin kysely paljastaa että siitä mitä uusateistien teoksissa sanotaan ei itse asiassa tunneta. Mikä ei estä tietenkään tekemästä erilaisia lausuntoja asiasta.
Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain taistelevaa ja jotain militanttia
Tästä tavasta käyttää termiä on hyvä ottaa esimerkki. Piispa Jari Jolkkonen on varmasti henkilö joka edustaa hyvin kirkkoa. Eikä häntä voi pitää vihaisimpana fundamentalistina. Hän on jo jonkin aikaa siten kirjoittanut uusateisteista siten että hänellä on ikävä vanhoja ateisteja. Hän kuvaa vanhoja ateisteja seuraavalla tavalla:
"Epäuskon kulta-aika ajoittuu 1800-luvun jälkipuoliskolle. Silloin vaikuttivat sen parhaimmat oppi-isät, kuten Arthur Schopenhauer, Ludwig Feuerbach ja Friedrich Nietzsche. Heidän ankaraa ajatteluaan jatkoivat myöhemmin ranskalaiset Jean-Paul Sartre ja Albert Camus. Näiden herrojen tekstejä on innostavaa lukea, vaikka ei kaikesta samaa mieltä olisikaan. Nykyajan taisteleviin ateisteihin verrattuna heillä on kaksi etua. Ensiksi he tunsivat melko hyvin sen kristinuskon, jota he leppymättömästi vastustivat. Siksi nykykristittyjen kannattaa heitä kuunnella. Se auttaa leikkaamaan läskiä, siis välttämään kelvottomia argumentteja, elämään hurskaammin ja perustelemaan uskoaan paremmin. Toiseksi vanhat ateistit olivat epäuskossaan johdonmukaisia. He veivät projektin loppuun saakka. He korostivat elämän sattumanvaraisuutta ja traagisuutta. Elämä näytti heistä enemmänkin rangaistukselta kuin lahjalta. Moraaliselta katsannoltaan he olivat lähinnä antihumanisteja. He ymmärsivät, että jos maailman olemassaolo on sattuma, silloin näyttää epäjohdonmukaiselta puhua elämän tarkoituksen, kaikille yhteisen moraalilain tai ehdottoman ihmisarvon kaltaisista asioista."
Tätä hänellä on ikävä. Nykytilan hän sitten rinnastaa taistelevaan ateismiin. Jota hän kuvaa vähemmän mairittelevasti
"Taisteleva ateismi on nykymuodossaan uudehko ideologia. Useat tutkijat ajoittavat sen alkulaukaukset Ranskan vallankumoukseen 1789." ... "Kovin ylevää ei ollut ateismista oikeutta etsineiden vallankumouksellistenkaan meno. Valtaan päästyään he teloittivat poliittisia vastustajiaan ilman oikeudenkäyntejä, surmasivat kokonaisia kyliä ja muuttivat kristillisperäiset etunimensä Lapioiksi ja Vasaroiksi. 1900-luvulla taisteleva ateismi pääsi voitolle sosialistisissa valtioissa. Vuosisadan puolessa välissä joka kolmas maailman ihminen asui maassa, jonka virallinen ideologia oli valtioateismi."
En ymmärrä miten 1789 on uudehko ideologia jos kulta-aikainen vanha ateismi on 1800 -lukulaista. Mutta tärkeintä onkin kuvata se, mikä on kirkossa ja uskovaisten piirissä vallitseva ns. yleinen asenne. ; Olen toki ihmeissäni siitä että Jolkkosta näyttää ärsyttävän eniten se että ateistit ovat nykyään irtautuneet angstista. Mutta tuo teemoitus kuitenkin on hyvä ottaa ikään kuin ohjenuorana ja syventää asiaa.
Ateistikin voi kannattaa ateismin suuntausten kutsumista militantiksi.
On hyvä ottaa sellainen filosofi josta oikeasti pidän. Hän on itse asiassa luonut sen luokitelman militantista ateismista johon kristityt usein viittaavat selittäessään että uusateistit ovat militantteja. Alku on tietenkin vetoava. Ateisti joka moittii ateisteja on uskottavampi kuin ei-ateisti vain tuomassa ulkopuolelta "jotain". (Kun termi tulee ateistilta, voidaan kysyä että kuvaako se ateisteja miten paljon. Monista paljon. Toiset voivat huomata että ateismi on filosofisesti vähän ongelmallinen. Vähän kuten teismi tai katolisuuskin. Se, että protestantit kritisoivat katolisia ei tee tästä ehdottomasti neutraalin luotettavaa "kristityt kritisoi toisiaan" -kulmaa.) Pidän kuitenkin tätä lähestymistapaa itse relevanttina joten viittaan tähän röyhkeästi. Julian Baggini määrittelee sen seuraavasti:"Although - atheism Is not necessarily hostile to religion, there are, of course some atheists who are hostile to religion, and not just fundamentalist religions. - Atheism which is actively hostile to religion I would call militant. To be hostile in this sense requires more than just strong disagreement with religion - it requires something verging on hatred and is characterized by a desire to wipe out all forms of religious beliefs. Militant atheists tend to make one or both of two claims that atheists do not. The first is that religion is demonstrably false or nonsense, and the second is that it is usually or always harmful." Tai siis noin Conservapedia asian rajaa. Se värittää annettua kommentoimalla että "According to Baggini, the "too-zealous" militant atheism found in the Soviet Union was characterized by thinking the best way to counter religion was "by oppression and making atheism the official state credo."
Tosiasiassa Baggini on - niille jotka esimerkiksi ovat lukeneet hänen kirjojaan ja tuntevat hänen ajatuksensa - voivat täsmentää annettua määritelmää täydentäen annettua "militant atheism is driven by a hatred and hostility toward "any kind" of religion - without distinction. This high level of hostility blinds them to the good religion has done, or is doing, and fails to acknowledge that there is a wide variety of religion expressions ranging from extremist groups, on one side of the belief continuum, to very sincere, loving and service-oriented groups on the other side. Unfortunately, it is this kind of rage that has led to extreme forms of militant atheism in the past that led to the persecution of religions and the killing of a great many, as it has occurred in Communist countries."
Kun yleisenä teemana on se että kerrotaan että Julian Bagginilla on militantin ateismin määritelmä, ei mietitä sopiiko uusateismi tähän määritelmään eikä mietitä mihin yhteyteen Baggini on käsitettä käyttänyt. Militantissa ateismissa kysymys on nimenomaan "vanhasta ateismista". Tämä ei toki yllätä minua. Olen tietoinen että vanhoissa ateisteissa on kaikkea muuta kuin riemun paikkaa. Tuskinpa Jolkkonen oikeasti haluaisi vaitaa näsäviisaat uusateistinörtit - joiden pahin synti on ainakin fedora -stereotypian mukaan"synti tyylitajua kohtaan" - Taistolaisiin, saati Stalinistikommunisteihin. Vanhoissa ateisteissa olikin paljon sellaista asennetta jota edustanee "sen leppoisimmassa kulmassa" Sigmund Freud. Hän uskoi että jossain vaiheessa ateismi tulee vallalle kun uskontoharhasta parannutaan.
Uusateistteihin tämä asenne liitetään usein. Mutta tosiasiassa sitä on hyvin vaikeaa löytää.
Dawkins korostaa"Jumalharhan" alustuksessa asti että hän toivoo että ihmiset muuttaisivat mieltään, mutta hän ei kuitenkaan usko että niin tapahtuu. Hänen kirjansa korostaa ateistien vallankumouksen ja uskonnon katoamiseen odottamisen sijaan toisaalle. Hän puhuu pitkästi ns. kissojen paimentamisesta. Siinä hänestä ateistien ei pidäkään keskusorganisoitua. Sen sijaan ateistien tulee osoittaa olevansa olemassa sanomassa olemassaolostaan ääneen. Ja kun riittävän moni naukuu tällä on vaikutusta politiikkaan. Politiikkaan joka pakottaa ateisteja tekemään kaikenlaisia jännittäviä asioita heti kun vaan "on kohtelias".
"God Delusion" on siitä näppärä että teos on internetissä luettavissa. (Itse en itse asiassa edes omista koko kirjaa. Kulutan rahani ambitioideni kannalta relevantteihin teoksiin.) Jokainen pystyy esimerkiksi jo esipuheesta lukemaan miten Dawkins suhtautuu siihen että häneen liitetään mediapeliä "January 2006 I presented a two-part television documentary on Britis h television (Channel Four) called Root of All Evil? From the start, I didn't like the title. Religion is not the root of all evil, for no one thing is the root of all anything." Se ei vaikuta ollenkaan siltä mitä moni odottaa Dawkinsilta. Samalla pystyy tarkistamaaan siitä kissojen paimentamiskohdasta : "Indeed, organizing atheists has been compared to herding cats, because they tend to think independently and will not conform to authority. But a good first step would be to build up a critical mass of those willing to 'come out,' thereby encouraging others to do so. Even if they can't be herded, cats in sufficient numbers can make a lot of noise and they cannot be ignored." Uskonnon jyräämisestä niin että jäljellä on vain ateisteja on jotain joka kirjasta puuttuu. Itse asiassa
Mutta kysynkin että miksi valtion pitäisi ylipäätään luoda yksi kansanuskonto ; Jos otetaan esimerkiksi yksi ns. uusateismin perusteos, Daniel Dennettin "Lumous murtuu", voidaan huomata että sosiologinen asenne uskontoon on hyvinkin erilainen. ; Ja tässä yhteydessä voidaan huomata, että maat joissa sekularismi on pitkällä ovat hyvinvoivimpia maita. Dennett kertoo toivovansa (s. 26) että fanatismia kannattaviin koraanikouluihin ei saataisi oppilaita. Mutta tämä on toivomista. Hän odottaa jotain muuta. Hänestä osa uskonnon voimasta on kahden lumouksen varassa. On lumous joka estää tutkimasta uskontoa luonnonilmiönä. Ja lumous itse uskonnosta jonain esteettis-kauniina. Hän selittää (s. 33) että ensimmäinen lumous on jotain joka voidaan murtaa ja sen murtamisen aika on ja esittää (s.31), että ensimmäisellä saattaa olla yhteys toiseen niin että osa uskonnon ihmeenomaisuudesta nojaa juuri sen varaan että uskonto on jotain jota ei saisi lähestyä tutkimalla. Mutta esittää kuitenkin (s. 28), että silti ei ole väistämätöntä että ensimmäinen lumous tarkoittaisi toisenkin murtumista. Ja lopuksi (s. 324) hänen kantansa koraanikouluihinkin on se, että niille pitää esittää vaihtoehtoja joihin ihmiset sitten ikään kuin vapaaehtoisesti vain menisivät. Dennett ei edes halua käännyttää ketään.
Itse asiassa se mikä usein tulee esiin onkin se, että Dawkinsin kohdalla käytetään astetta lievempää ja osuvampaa määritelmää. Sellaista joka Kerry Walters on kuvannut"Atheism" -kirjassaan. Hän jakaa ateistit ensin positiivisiin ateisteihin ja negatiivisiin ateisteihin. Ja tämän päälle hän laittaa asenneulottuvuuden. Mukana on jälleen vaihtoehto militanttiudelle ja sille että ei ollakaan militantteja vaan kohtuullisia. ; "Both positive and negative atheism may be further subdivided into (i) militant and (ii) moderate varieties. Militant atheists, such as physicist Steven Weinberg, tend to think that God-belief is not only erroneous but pernicious. Moderate atheists agree that God-belief is unjustifiable, but see nothing inherently pernicious in it. What leads to excess, they argue, is intolerant dogmatism and extremism, and these are qualities of ideologies in general, religious or nonreligious." Määritelmä kenties todella osuu tässä lievemmässä versiossa Weinbergiin ja Dawkinsiin. Mutta on hyvin vaikeaa nähdä miten Bagginin määritelmä osuisi heistä kumpaankaan.
"Uusateismi" ei taivu klassiseen asioiden käsittelyyn
Osa vioista johtunee siitä että esi-internetajan menetelmiä sovelletaan internetajan jälkeiseen kuhinaan. Esimerkiksi jos uusateistejen asiasisältöjä korostetaan voidaan huomata että Sam Harris kiistää humen giljotiinin mielekkyyden ja hän yrittää rakentaa aksiomaattisen objektiivisen moraalin joka ei ole sen epäkoherentimpi tai oletuksenvaraisempi kuin mikään muukaan objektiivinen moraali vaikkapa teisteillä. Richard Dawkins taas nimenomaan pitää humen giljotiinia relevanttina.
Enemmistö uusateisteista ovat "liberaaleja" ja hieman vasemmalla kallellaan. Mutta jos olet oikeistolainen ja ateisti, sinun on hyvin vaikeaa mennä mukaan vasemmistolaiseen kulttuurirelativistiseen ateismiin. Uusateismi ottaakin monesti etäisyyttä kulttuurirelativismiin. Hyvänä (tai pahuutta edustavana) esimerkkinä tästä on Sam Harrisin varsin kärkäs islamkritiikki ja Jussi K. Niemelän kannanotot joissa korostuu se että hän ei pidä YK:n ihmisoikeuksien levittämistä minään kulttuuri-imperalismina, puhumattakaan hänen kannanotoistaan feminismiin "Keisarinnan uudet (v)aatteet" -kirjassa. Uusateistit ovatkin siitä hauska kohde että heidä dissaavat usein vanhoilliset moralistiset fundamentalistikristityt että feministit. Mikä on sinällään saavutus.
Ei tavallaan voida sanoa että olisi mitään kovin tiukkaa yhteistä linjaa eri "uusateistien" kirjailijoiden välillä. Tässä mielessä uusateistit ovatkin ensi sijass "nettiliike". Hieman saman tapainen kuin "anonyymit" -nimellä tunnettu "hakkerointijokin" jotka tunnetaan Guy Fawkes -naamareista ja muusta "V niin kuin Verikosto" -elokuvan ylifanittamisesta. "Anonyymejä" ei ole keskusjohdettu. Sillä ei ole mitään perusideologiaa. Sillä ei ole edes näkyviä johtajia. Periaatteessa kuka tahansa voi sanoa olevansa "anonymous" tai osa tätä. Jäsenvaatimuksia ei ole. Kuitenkin laajassa mielessä voidaan sanoa että "anonymous" kannattaa tiedon saatavuutta ja avoimuutta. Että sen parissa keskitytään julkisuuteen. Että näitä haetaan ilman että persoonallisuus selviää. Ja välineenä ovat joko kokoontumiset paikkoihin, tietomurrot ja tietovuodot. Ja julkisissa kokoontumisissa käytetään naamaria. Lisäksi jotta "anonyymit" noin yleensä hyväksyisivät että joku joka esittää toimineensa heidän nimissään on jollain tavalla ilmennettävä asennetta jossa"we are doing it for lulz". Eli tempuilla ei haeta taloudellista etua. Näiden avulla voidaan sanoa onko jokin tapahtuma tai tempaus anonymousia hyvin kuvaava vai ei. Yhteys on tilastollinen mutta olemassa.
Jos katsotaan uusateistien omaa kantaa itseensä, voidaan huomata että on tarjolla esimerkiksi "Mitä uusateismi on?" -teos. (Joka on jännittävä teos jossa uusateisti kuvaa uusateismia uusateismiksi. Nyrkkisääntöni ei ole täydellinen!) Josta opitaan mm. että Suomessa uusateistit ensin yrittivät yhteistyötä vapaa-ajattelijoiden kautta mutta liike on itse asiassa irtautunut vapaa-ajattelijoista. Vapaa-ajattelijat edustavat usein nimenomaan sitä "vanhaa ateismia". Sen sijaan uusateismia kuvaa (s 70)"Esitän että tarjolla olevista ideologioista uusateismiin sopii parhaiten poliittinen liberalismi ja siihen läheisesti liittyvä ajatus yleismaailmallisista ihmisoikeuksista eli universalismi." Moni toki selittää asiaa niin että uusateistit olisivat lahkoutuneet (kuten protestantit katolisista). Mutta tosiasiassa tämä jako ei ole uusateistien sisäinen vaan juurikin jännite vanhojen ateistien ja uusateistien välillä. (s.81) "Mikäli uusateismia pitäisi luokitella ideologisesti, uusateistejen voidaan todeta edustavan valistuksen perintöä ja kannattavan yleismaailmallisia ihmisoikeuksia. Ihmisoikeuksiin kuuluu myös uskonnonvapaus, joten jo lähtökohtaisesti uusateismi eroaa radikaalisti neuvostoliittolaisesta tieteellisestä ateismista."
Siksi ei olekaan ihme että mainittu teos suhtautuu hyvin tiukasti Timo Eskolaan. Joka on moittinut uusateisteja mutta tulkinnut ateismia siten että joko ateisti nielee Nietzschen jne. vanhojen ateistien maailmankuvan tai hän ei ole oikein ateisti."Teologian dosentti Timo Eskola väittää ateismikriittisessä teoksessaan Ateismin sietämätön keveys (2009), että ollakseen johdonmukaisia ateistejen tulisi olla sosiaalidarwinisteja, nihilistejä ja yli-ihmisopin kannattajia. Eskola siis tuputtaa ateisteille väkisin ideologiaa, jonka on itse katsonut ateisteille sopivaksi."
1: Yleensä onkin erikoista että ideologian ulkopuoli määrää ideologioiden perusaksioomat ja johtopäätökset. Yleensä on niin että asiallinen ideologiakritiikki perustuu siihen että ensin ideologia itse valitsee aksioomansa ja tekee niistä päätelmät ja sitten kriitikko sanoo että miksi premisseistä ei seuraa johtopäätös. Jossain määrin voi olla perusteltua kertoa miksi ei kannata samoja perusaksioomia. Mutta tämä on melko usein siitä heikkoa että se perustelee enemmän sitä miksi ei usko samoin kuin se kritisoitu ideologia. Tämä ei usein - joitain päinvastaisia tilanteita voidaan toki kuvitella, jotkut harvat premissit ovat joskus selvästi epätosia vaikka sitä kautta että ollakseen tosi tämän lähtökohdan pitäisi rikkoa suhteellisuusteoriaa vastaan - johda tilanteeseen jossa voitaisiin todella kumota vastapuoli.
Hauskinta on jos jaksaa lukea Sivut 85-89 asti. Tuo koko väli on peräti omistettu pitkälliselle selitykselle siitä, miten vapaa-ajattelijoiden edustama kommunistinen ateismi on moitittavaa ja huonoa. Teemana on se, että vanha ateismi nähdään militanttina ja siitä halutaan päästä eroon. Mainintoja siitä mitä uusateisti haluaa välttää omassa elämässään yllättänee kaikkia jotka pelkäävät uusateismin olevan militantin ateismin synonyymi. "Vapaa-ajattelijoissa on muutamia toisen ja kolmannen polven ateisteja, jotka ovat vielä fanaattisempia kuin vanhempansa. Tälläinen henkilö on uskonnollinen fundamentalisti par excellance - ateismista on hänelle tullut uskonto. Hänen koko elämänsä alkaa pyöriä ateismin ja sen levittämisen ympärillä." ... "Tälläistä fundamentalistiateistia loukkaa astua kirkkoon, tulla haudatuksi kirkon hoitamalle hautausmaalle, tai kuulla jumalanpalvelus radiosta. Fanaattinen ateisti ei voi edes antaa lapsensa kulkea uskonnollisen tilan tai oletetun sellaisen kautta; lapsi voi näet "saastua"." Rakenne liitossa tuomitaan syvästi "Lisäksi Vapaa-ajattelijain liiton järjestörakenne on sellainen, että se muistuttaa esikuvaansa Neuvostoliittoa. On liittokokousta, liittovaltuustoa ja -hallitusta, ja näiden lisäksi on vielä paikallisjärjestöt, jotka saattavat erota toisistaan enemmän kuin yö ja päivä. Tämä lisää valtataistelua, klikkiytymistä, sisäistä nokittelua, vainoharhaisia salaliittoteorioita..."
Tämänlaista onkin hirvittävän vaikeaa tutkia.
Tästä haasteesta hyväksi esimerkiksi tulkoot Martti Muukkonen joka luki kanssani samaa luetteloa siitä miten ateistit haluavat ruumiitaan käsitellä. Hän varmasti näki kuhinan. Mukana oli nippu aika irvokkaita ajatuksia. Jos ruumiista voidaan tehdä pyöräteline hautaamalla se polvet näkyviin jättäen kirjaston pihalle, voidaan varmasti tulkita että "ei ole mitään väliä mitä tehdään". Toiset taas kokivat että heistä on nimenomaan tärkeää pitää ruumistaan naturalistisina varaosina, joten lääketieteelle testamenttaaminen ja elinluovutustestamentit olivat tärkeitä. Muukkonen ei oikein nähnyt että näillä olisi relevanssia, ilmeisesti siksi että niissä ei ollut hautausrituaalia.
1: Itselleni asia on siitä hassu että kaipaan hautausrituaalia. Sellaista jossa saa laulaa virsiä, kunhan ensin lyö itseään tiilellä päähän niin kovaa kuin uskoisi minun lyövän sellaisella tiilellä jos olisin paikalla kun minulle kohdistetusti lauletaan virsiä minun paikallaollessani. Toisaalta olen makaaberin ystävä joten ruumiini plastinointi tai säilöminen Jeremy Benthamin tyyliin - olen nähnyt hänen ruumiinsa itse omin silmineni - viehättäisi. Tällä on kuitenkin minulle syvä merkitys. Vaikka se onkin makaaberi. Muukkonen tulkitisi tämänkin varmasti helposti "saa tehdä mitä vain" -leimalla. Mutta minua ei kai lasketa kun en ole ateistikaan.
Larry Taunton onkin tutkinut "uusateisteja" kohtaamalla heitä. Secular Student Alliances (SSA) or Freethought Societies (FS) jäseniä haastattelemalla ja heidän mielipiteitään kysymällä. (Sen sijaan että vain suoraan sanosi että "jaa, taidatkin olla militantti", kuten Suomessa on klassisena tapana jopa silloin kun ollaan akateemisesti koulutettuja kirkon parissa työskenteleviä ei-olla-fundamentalisteja -mallin kristittyjä.) Ja tätä kautta hän oli yllättynyt. "I have known a lot of atheists. The late Christopher Hitchens was a friend with whom I debated, road tripped, and even had a lengthy private Bible study. I have moderated Richard Dawkins and, on occasion, clashed with him. And I have listened for hours to the (often unsettling) arguments of Peter Singer and a whole host of others like him. These men are some of the public faces of the so-called "New Atheism," and when Christians think about the subject - if they think about it at all - it is this sort of atheist who comes to mind: men whose unbelief is, as Dawkins once proudly put it, "militant." But Phil, the atheist college student who had come to my office to share his story, was of an altogether different sort." Uusateistit eivät seuraa noita kirjoja orjallisesti. Ja he olivat vielä lempeämpiä kuin mitä edelämainitut kirjailijat ja "auktoriteetit" (sana on hieman joustava tässä yhteydessä). Ja edes heistä ei saatu militantteja.
Loppusanat:
Itsekin pidän tosin käsitettä relevanttina. Lähinnä sitä kautta että on hyvä erottaa nykyajan ateismi menneisyyden ateisteista. "Uusateisteja" kun ei voi liittää ranskan vallankumouksen tai Stalinin hirmuvaltojen ateismiin. Eli uusateismi -termiä pitää käyttää juuri päin vastoin kuin miten Jolkkonen sitä käytti. Onkin hämmentävää miten esimerkiksi Dawkinsia pidetään usean kristityn mielessä fanaatikkona. Hän kuitenkin lähinnä luennoi ja on nokkava. Hänen esiintymistään kuvaa pöyhkeys ja nenäkkyys. Tämä voi ärsyttää mutta ei se ole vihaisuutta tai fanaattisuutta. Itse asiassa "militantti" -sanan ylikäyttöä heijastaakin se, miten John Passmore on kuvannut sitä miten fanaattisuus on "kulunut käytössä". Se on muuttunut lähinnä haukkumasanaksi. Jokin jolla vastustetaan uusia ajatuksia ja yhteiskunnallista toimeliaisuutta. Etenkin kun nämä yhdistyvät. Kun joku on väärässä ja poliittisesti aktiivinen, se panee tietenkin niin suunnattomasti ärsyttämään. Abraham Lincoln on itse asiassa kuvannut osuvasti tätä kielenkäyttötilannetta "If you call a tail a leg, how many legs has a dog? Five? No, calling a tail a leg don't make it a leg." Ateisti ei muutu militantiksi sillä että häntä haukkuu militantiksi. Se korkeintaan osoittaa miten uskovaisilla militanttiuden käsite on niin vääristynyt ja yleisestä sanan "militantti" sisällöistä etääntynyt että heidän esittämänsä syytökset militanttiudesta voidaan jättää omaan arvoonsa. (Tai oikeastaan sen puutteeseen.)
Itseäni kuitenkin ärsyttää lähinnä se, että Uusateismin piirissä on noussut joka mantereelle Sunday Assembly - kokoontumisia, joiden motto on ”Live better, help often and wonder more”. Niissä on sellaista yhteishenkeä että mieleen tulevat seurakunnan kokoukset. Näissä SA-seurakunnissa lauletaan ja kuunnellaan puheita kuten kirkossa konsanaan, jopa Hakuna Matataa kuulemma. Puheet siellä ovat jonkinlaista elämänviisautta ja filosofiaa. Suhtaudun tämänlaiseen teepussiaforismi-laumasieluisuuteen lähinnä epäilyksellä.
Silti en kutsuisi tätä laumasieluisuutta ja originalliuden puutetta, ärsyttävyyttä ja pinnallista teepussiajattelua militantiksi. Käyttäisin sellaisia heittoja kuin "minusta tylsää" parempina. Militantti -sanan ylikäyttö tuottaakin luultavasti eniten ongelmia nimenomaan kristityille. Kun leimaa käytetään liikaa on kaikkien helppoa nähdä että syytökset ovat asiattomia. Ja sitten asiallinenkin moite helposti hukkuu tuohon asiattoman moitteen surinaan, kun moitteesta on ylitarjontaa ja suurin osa siitä on asiallista on helppoa vain ohittaa kaikki kritiikit "taas tuona". Jopa silloin kun se olisi asiallista.
1: Jostain syystä uusateistit rinnastetaan vapaa-ajattelijoihin. Tosin tässäkin on huomattava että uusateistit ja vapaa-ajattelijat eivät ilmeissesti ole tehneet mitään vuoden 2010 jälkeen. Sillä kaikki mitä he tekevät, on se että he vaihtavat Raamattuja pornolehtiin. Kun täytyy viitata kerran tapahtuneeseen tempaukseen joka tapahtui noin monta vuotta sitten, demonstroituu se miten "militanttia" tämä uusateistipiiri todella aidosti on. Silti moitetta tästä militanttiudesta tulee usein. Sitä vaan ei voida oikein sitoa mihinkään.
Kun kohtuutta ei muisteta, käsiin jää vain se että sananvapaus ja uskonnonvapaus eivät olekaan samat kaikille. Moni kristitty ihmettelee että miksi ihmeessä niin moni ateisti ja agnostikko niin monella kristilliselläkin foorumilla debatoimassa uskovaisten kanssa. He korostavat että he ymmärrän kristittyjen missionaarisuuden, mutta he eivät voi ymmärtää että mikä potkii näitä ateisteja eteenpäin. Toisin sanoen heistä ateistin pitäisi perustella miksi heillä on oikeus sananvapauteen. Mutta siitähän tässä onkin kysymys. Siitä että uskonnonvapaus on näennäistä. Toisilla se "ymmärretään automaattisesti" kun taas toisilla sananvapautta ja sen käyttämistä kummastellaan. Sitä vaan "spammataan" kaikenlaista ja ollaan muutenkin kauhean väärää mieltä tavoilla joihin ei osata rakentaa vasta-argumentteja joten asia pitää ohittaa kutsumalla sitä vaikkapa "tekosivistyneisyydeksi".
Uskonkin että uusateisteissa ärsyttää se, että he ovat kissoja jotka naukuvat. Ja ovat snobistisia nörttejä. Nörttejä joita aiemmat sukupolvet miehekkäästi kasvattivat pesemällä heidän päätään kasteenomaisesti vessanpytyssä. Mutta jotka nyt ovat "know it better" -asenteella pätemässä ihmisille joilla ei ole edes näkemystä uusateismista koska kritisointi ja militantti -sanan ylikäyttäminen ovat helpompia kuin lukeminen.
0