Suomi velkaantuu SAK:n vauhdittamana. Näin joutuu toteamaan, ellei SAK ei esitä pyydettyä vaihtoehtoa nk. 5 %:n tuottavuusloikasta.
Jo keväällä vaalien jälkeen hallitustunnustelujen aikana sittemmin pääministeri Juha Sipilä esitti kolme kysymystä:
1. Millä keinoilla saamme aikaan noin 5 %:n tuottavuushypyn suomalaisen työn, julkisen sektorin ja yritystoiminnan kilpailukyvyn parantamiseksi?
2. Millä keinoilla voimme madaltaa työllistämisen kynnystä?
3. Millä keinoilla saamme työttömyyden hoitamiseen käytettävät määrärahat aktivoivampaan käyttöön?
SAK ei suostunut edes neuvottelemaan yhteiskuntasopimuksesta
Julkisyhteisöjen velka neljännesvuosittain
Suomella on edessään mitä todennäkäisesti luottoluokituksen lasku. Seuraukset eivät ehkä näy vielä tänä vuonna, mutta tulevat näkymään tulevina vuosina miljarditason laskuna Suomen julkiselle hallinnolle ja tavallisille asuntovelallisille korkomenojen nousuna. Valtion budjetin nykyiset korkomenot voivat kaksin pahimmassa tapauksessa jopa kolmin kertaistua nykyisistä n. 1,5 mrd:n tasosta. Kuinka suuri korkolasku tulee sitten kotitalouksille, joiden velkaantumisaste on jo yli 120 %, on arvailujen varassa.
Suomi tarvitsee julkistalouden remontin, jonka toimeenpanoa ei voida enää siirtää.
- - - - -
Suomen luottoluottoluokitukset
http://www.treasuryfinland.fi/fi-FI/Suomen_talous_ja_luottoluokitukset
Kenellä on varaa kaataa yhteiskuntasopimus Suomen talouden nykytilassa ? Osa II