Maanpuolustus on kumma aihe. Äskettäin tirvaisin pitkän blogikirjoituksen niistä ihmeellisistä kannanotoista, joita asiantuntijoilta sinkoaa (http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/202245-jarjettomia-lausuntoja-... ), mutta vielä pitää jatkaa. Niin paljon käsittämättömiä juttuja tulee vastaan kirjoja myöten.
Kenraali Gustav Hägglundin Rauhan utopia(Docendo 2014) on tietysti helmi. Hägglund on onnistunut paiskaamaan kansiin sellaisen määrän patavanhoillisia asenteita, kummallisia väitteitä ja asiavirheitä, että ihmetellä pitää. Ei siitä nyt enempää, tarkemmin voi lukea täältä: http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/174632-hagglundin-kootut-holaytykset
Sitä paitsi eversti Erkki Nordberg on pistänyt vielä paremmaksi. Moni muistaa Nordbergin tv-ruudusta 90-luvulta, jolloin hän oli ajankohtaisohjelmien ja uutisten ahkerasti käyttämä kommentaattori. Eläkepäivinään Nordberg summasi turvallisuuspoliittisen ajattelunsa teoksessa ”Arvio ja ennuste Suomen puolustuskyvyn kehittymisestä vuoteen 2039 mennessä” (Art House 2011). Se on hämmentävä kirja.
Afrikkalaiset ovat alkeellisia ja ympäristökysymys turha
Siinä missä Hägglundin kirjassa rasismi pysyy nippa nappa aisoissa aivoteorioineen – lämpimillä leveysasteilla aivot pehmenevät – Nordberg on astetta suorempi kertoessaan, miksi Suomen ei pidä liittyä Natoon. Silloin suomalaisia sotilaita voisi joutua Afrikkaan, ja pitää muistaa, millaisten ihmisten pariin siellä joutuu. Nordberg on poiminut lehdistä tietoa afrikkalaisista ja kirjoittaa:
”Afrikan mantereen kansojen keskuudessa harjoitetaan myös taikauskoa. Jopa 93 prosenttia tansanialaisista uskoo, että taikuutta on olemassa ja että sen avulla voi esimerkiksi kirota ihmisiä. Pienessä Kongon tasavallassa taikuuteen uskoo 60 prosenttia väestöstä, ja Burundissa tapettiin vaaleampi-ihoisia ihmisiä vaaleampaan ihoon liitettyjen uskomusten vuoksi. Afrikassa noituus on sitä paitsi osa uskontoa: mitä uskonnollisempi maa, sen enemmän taikauskoa.”
Kuvailtuaan afrikkalaisia Nordberg kysyy: ”Tuollaisiinko maihin ja tällaisiinko oloihin Nato-Suomen pitäisi lähettää parhaita poikiaan sotimaan?” Everstin Nato-kritiikki hakee vertaistaan. Suomen ei pidä mennä mukaan yleiseurooppalaiseen puolustusliittoon, koska muuten omat pojat joutuisivat ”savannille” ja ties keiden magiaan uskovien mustien armoille.
Valkoinen mies on sentään järkiolento. Ei usko mihin tahansa. Tosin kirjan esipuheessa Nordberg pohtii vuotta 2039 ja kirjoittaa, että ”tomumajani lepää silloin Maunulan uurnalehdossa, mutta toivottavasti sentään vielä itsenäisen isänmaan siunatussa mullassa”.
Meidän Jumalamme siunaa ihan oikeasti, niin multaa kuin aseitakin.
Tämä on vielä pientä. Ympäristöasioissa Nordberg poistaa lopullisesti varmistimen. Jokaisen luulisi ymmärtävän, että ilmastonmuutos on merkittävä turvallisuusuhka jo ilmastopakolaisuudenkin vuoksi. Vaan mitä tuumii Nordberg? Hän kirjoittaa, että toivoakin on, sillä Etlan tutkimuksen mukaan kovat arvot ovat tulossa. Nordberg iloitsee, että ilmastonmuutosta ei katsota enää niin merkittäväksi uhaksi kuin aiemmin.
Myönteisenä Nordberg pitää sitäkin, että yhä harvempi suomalainen on valmis tinkimään omasta elintasostaan ympäristön hyväksi. Joten ehkä tästä sittenkin selvitään, eversti tiivistää.
Tasa-arvolla ei arvoa
Edellisen valossa ei ole ihme, että Hägglund ja Nordberg eivät kirjoissaan kannata naisten ja miesten tasa-arvoa. Sitä on liikkeellä muutenkin. Esimerkiksi puolustusministeri Jussi Niinistö ei näe mitään tasa-arvo-ongelmaa siinä, että asepalvelus – tai siviilipalvelus – on miehille vankeustuomion uhalla pakollinen, naisille vapaaehtoinen. ”Se ei ole tasa-arvokysymys”, on usein kuultu kommentti.
Jos tuo ei ole tasa-arvokysymys, mikähän sitten olisi? Ja kun sanotaan, että tasa-arvo ei koske maanpuolustusta, on ristiriitaista, että Puolustusvoimat kuitenkin korostaa yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon tärkeyttä.
Logiikka horjuu muutenkin. Jos naisten ja miesten eriarvoinen kohtelu oikeutetaan sillä perusteella, että kyse ei ole tasa-arvosta vaan maanpuolustuksesta, samalla logiikallahan naisten syrjintä vaikkapa politiikassa on hyväksyttävää, koska kyse ei ole tasa-arvosta vaan politiikasta.
Pitää muistaa sekin, että asepalvelua pidettiin yli puoluerajojen merkittävänä tasa-arvokysymyksenä, kun perusteltiin naisten mahdollisuutta vapaaehtoiseen palvelukseen. Miksi se nyt olisi lakannut olemasta tasa-arvokysymys?
Väkevämpääkin kieltä käytetään. Puolustusministerin erityisavustajan Petteri Leinon mukaan väite asevelvollisuuden epätasa-arvoisuudesta on ”härski valhe”. Pieni ajatusleikki on paikallaan: jos naiset pakotettaisiin sukupuolen vuoksi ja vankilan uhalla vuodeksi palkattomiksi vanhustenhoitajiksi, olisiko silloinkin härskiä valehtelua väittää, että järjestely on epätasa-arvoinen?
Professori Jarno Limnéll puolestaan toteaa kirjassaan Maailma ja Suomi 9/11 jälkeen (WSOY 2011) sinänsä aivan oikein, että kaikkia miehiä ei tarvita enää asepalvelukseen, koska sodan ajan reserviä pienennetään. Mutta johtopäätös onkin sitten mennyttä maailmaa. Limnéll ehdottaa, että 60 prosenttia miehistä suorittaisi asepalveluksen ja 40 prosenttia yleishyödyllisen yhteiskuntapalveluksen. Hänkin toivoo, että sukupuoli-apartheidista pidetään kiinni.
Tällaisen ajattelun parasta ennen -päiväys on mennyt ajat sitten. Limnéll ja monet muut eivät näytä ymmärtävän, kuinka haitallista on istuttaa nuoriin jatko-opintojen ja työelämän kynnyksellä sellaisia asenteita, että naisille ja miehille kuuluu yhteiskunnassa eri tehtävät ja velvollisuudet.
Puolustusvoimien koulutuspäällikkö Hannu Hyppösenkin näkemys tasa-arvosta on pysäyttävä. Hänen mukaansa käsitys asepalveluksen epätasa-arvoisuudesta on pelkkä luulo, koska naisillahan on mahdollisuus vapaaehtoiseen palvelukseen. Samoilla linjoilla on kenttäpiispa Pekka Särkiö. Hänenkään mielestä miesten pakottaminen palvelukseen ei ole tasa-arvo-ongelma, koska naiset voivat mennä palvelukseen vapaaehtoisina.
Jos kuulisin tuollaista logiikkaa lukiolaiselta, ihmettelisin. Kun asialla ovat kenttäpiispa ja eversti, olen sanaton. Kommenttien taso loukkaa kaikkien älyä.
Edes silloin toivoisi lausunnoilta jotain tolkkua, kun nimenomaan yhdenvertaisuuskysymyksiin erikoistunut poliitikko pyrkii Puolustusvoimien ylipäälliköksi. Mutta miten kävikään, kun Eva Biaudet'lta (rkp) kysyttiin presidentinvaalien alla, millaisena tasa-arvo-ongelmana hän pitää sitä, että asevelvollisuus määräytyy sukupuolen perusteella.
Vastaus on klassikko. Ainoa ongelma on kuulemma se, että vapaaehtoisilla naisilla ei ole maksutonta terveystarkastusta kuten miehillä.
Älykkäätkin ihmiset kompuroivat tässä pahasti. Esimerkiksi Alexander Stubbin ajattelu katkeaa samalla sekunnilla, kun keskustelu siirtyy tasa-arvoon ja maanpuolustukseen. Pääministerinä toimiessaan Stubb kertoi, että sukupuolen perusteella määräytyvä asepalvelus ei ole tasa-arvo-ongelma, ”koska se on perinne”. Auts.
Eivätkö juuri perinteet ole usein pahimpia tasa-arvo-ongelmia – orjuus, naisten ja mustien alistaminen, homojen syrjiminen, tunkkaiset sukupuoliroolit? On sitä paitsi irvokasta, että se sama mies, joka vaatii jättämään vanhat rakenteet ja katsomaan rohkeasti eteenpäin, onkin patavanhoillinen ja muutosvastarintainen juuri sen rakenteen äärellä, josta aika on kaikkein selvimmin ajanut ohi.
Välillä taas kuulee, että miehille määrätty asevelvollisuus ei ole yhdenvertaisuusongelma, koska naiset kokevat syrjintää muualla. Näin on pohtinut muun muassa puolustusvoimien entinen komentaja Jan Klenberg.
Tällainen kompensaatioargumentti johtaa päättömyyksiin. Sitähän tulisi nimittäin soveltaa myös toisin päin: jos yhteiskunnassa havaitaan naisten syrjintää, pitäisi aina huomauttaa miesten asevelvollisuudesta, joka tasapainon vuoksi edellyttää naisten huonompaa kohtelua. Itse asiassa kompensaatioajattelu oikeuttaa minkä tahansa syrjinnän missä vain, kunhan pidetään huoli siitä, että erilaista syrjintää tapahtuu sopivasti muualla. Ajatus on tolkuton.
Voi media media...
Toimittajillekin armeija on vaikea pala. Jatkuvasti olemme saaneet vaikkapa lukea, että asevelvollisuuden vaihtoehto on ”palkka-armeija”. Ja näin onkin yhdellä sanalla luotu mielikuva epämääräisestä ja epäisänmaallisesta joukkiosta, joka tappaa rahasta – vähän palkkionmetsästäjien tyyliin.
Palkka-armeijan sijaan pitäisi tietysti puhua ammattiarmeijasta. Niin se menee muissakin maissa – Ruotsin ratkaisu on yrkesarmé, Englannin professional army, Saksan Berufsarmee ja niin edelleen. Hassuimpia tilanteita ovat ne, kun englantilainen sotilasasiantuntija käyttää MTV3:n uutisissa termiä professional army ja suomennoksessa lukee ”palkka-armeija”.
Toimittajilta toivoisi edes johdonmukaisuutta. Odotan, että seuraavaksi kirjoitetaan suomalaisten palkkasotilaiden eläkeiästä, ja kun studioon saadaan suomalainen majuri, häntä tituleerataan palkkasotilaaksi.
Keskustelua vaivaa muutenkin melkoinen epä-älyllisyys. Yhdessä vaiheessa tuli tavaksi tivata upseereilta ja poliitikoilta, kuinka kauan Suomen puolustus kestäisi: Kolme päivää? Viikon? Kaksi kuukautta?
Kysymys on tietysti mieletön, varsinkin kun koskaan ei määritelty sitä, mitä vastaan puolustuksen pitäisi kestää. Venäjän täysimittaista hyökkäystä? Ydiniskua? Venäjän konventionaalista sivuoffensiivia, kun pääjoukot ovat muualla? Suunnilleen yhtä älykästä olisi mennä tekemään katugallupia ja kysäistä: kyllä vai ei?
Median ammattilaisilla ei aina lukutaitokaan pelaa. Olen yli parikymmentä vuotta kirjoitellut eli foorumeilla, että vanhanaikaisesta asevelvollisuudesta pitäisi luopua. Se että mukana on ollut myös tasa-arvonäkökulma, sekoittaa ilmeisesti päät. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa, kun monet kerrat on saanut lukea lehdistä, miten kauheaa on kun haluaisin pakottaa naisetkin armeijaan.
Toisinaan ei edes ymmärretä, mitä tarkoittavat sanat sota tai eturintama. Surullisin esimerkki on Heleena Savelan pääkirjoitus Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä ajalta, jolloin keskusteltiin naisten vapaaehtoisesta asepalveluksesta. Pääkirjoituksen viesti oli se, että naisten asemaa pitäisi parantaa, ja tämä tapahtuu niin, että hekin voivat mennä armeijaan ja pääsevät taistelemaan etulinjassa.
Siis pääsevät.
Eipä uskoisi, että tämmöistäkin joutuu vääntämään rautalangasta. Etulinja ei ole paikka johon päästään, vaan helvetti johon joudutaan. Etulinja tarkoittaa sellaista raakuutta, kauhua ja kuolemanpelkoa, että ulkopuolisen on mahdoton sitä edes kuvitella. Mitähän viime sotien sanoinkuvaamattomaan kärsimykseen teloituksen uhalla pakotetut miehet olisivat sanoneet, jos heille olisi kerrottu, että viidenkymmenen vuoden kuluttua heidän kohtaloaan pidetään etuoikeutena? Joskus luulin, että kotoisen keskustelun pohjanoteeraus on 60-lukulainen veteraani-irvailu ”mitäs menitte sinne”, mutta Savela taisi kyllä pistää paremmaksi.
Viestimiehen harharetket
Pieleen menee myös Puolustusvoimien viestinnässä. Taannoin esittelin 20 yleistä väitettä, joilla on puolusteltu asevelvollisuutta (http://www.arnokotro.fi/tekstit/ohion2013.html), ja yksi kerrallaan yritin sitten perustella, miksi nuo väitteet eivät riitä asevelvollisuuden perusteluksi. Yleisestihän asevelvollisuutta perustellaan vaikkapa niin, että sillä on kansan tuki, se on lakiin kirjattu kansalaisvelvollisuus ja olemme sen velkaa sotaveteraaneille.
Uskon ja oikeastaan tiedänkin, että Puolustusvoimissa toimii enimmäkseen fiksua väkeä. Toivon sen olleen vain huono sattuma, että kirjoitukseen vastasi pääesikunnan viestintäosaston yliluutnantti Tommi Kangasmaa, joka ei oikein ymmärtänyt lukemaansa: (http://tommikangasmaa.puheenvuoro.uusisuomi.fi/148795-20-reikaa-arno-kotron-asevelvollisuusteeseihin)
En tietenkään väitä, ettei asevelvollisuudella olisi laajaa kansan tukea. Onhan sillä. En myöskään väitä, kuten Kangasmaa kirjoitti, että asevelvollisuus ei hyödyttäisi varuskuntakaupunkeja. Kyllähän ne hyödyttävät. Enkä kirjoittanut, että emme ole velkaa sotaveteraaneille. Olemme me.
Sen sijaan kirjoitin, että noilla ei vielä voi perustella asevelvollisuutta.
Kyllä viestintäosaston miehen pitäisi jo viran puolesta tutustua argumentoinnin perussääntöihin. Niihin kuuluu esimerkiksi se, että toisen osapuolen sanomisia ei väännetä älyttömiksi.
Kangasmaa esittää muutenkin huteria väitteitä. Äskettäin hän muun muassa kirjoitti, että sotilaiden mielestä Suomen puolustuskyky on uskottava. Se ei pidä paikkaansa. Viime vuonna Upseeriliitto teetti kyselyn, jonka mukaan noin 80 prosenttia upseereista on sitä mieltä, että Suomen puolustus ei ole uskottava.
Luku on hyytävä. Sen luulisi velvoittavan tosissaan pohtimaan, miten puolustus saadaan kuntoon. Itsepetoksen ajan soisi jo olevan ohi.
Mutta mikä ratkaisuksi?
Arvostelu on tietty aina helppoa, ja sitä riittää. Paljon enemmän tarvitaan käypiä ratkaisuja huonojen tilalle.
Siispä miten puolustus kannattaisi järjestää? Omat lähtökohtani ovat seuraavat: Suomi on hyvä ja puolustamisen arvoinen maa. Tulevaisuudesta ei tiedä ja odottamattomaankin on varauduttava. Meillä pitää olla niin uskottava puolustus, että se jo ennalta ehkäisee mahdollisen vihollisen halun iskeä maahamme. Ja naisten ja miesten pitää olla lain edessä yhdenvertaisia, sen luulisi olevan kaikille itsestään selvää ja vaatiihan sitä perustuslakikin.
Millainen puolustusratkaisuun tältä pohjalta syntyy? Kansalaisten yhdenvertaisuus edellyttää joko kaikille vapaaehtoista tai kaikille pakollista palvelusta. Jälkimmäisessä ei olisi järkeä, kun jo nyt varusmiehiä koulutetaan rutkasti enemmän kuin reserviin tarvitaan.
Uskottava ja kansalaisia yhdenvertaisesti kohteleva malli syntyisikin siltä pohjalta, että kutsunnat olisivat kaikille pakolliset, ja niiden pohjalta palvelukseen rekrytoitaisiin joka ikäluokasta vajaa 10 000 motivoitunutta vapaaehtoista. Asepalveluksen jälkeen halukkaat kirjoittaisivat sopimuksen, joka velvoittaa isoon määrään kertausharjoituksia, ja reservissäolosta myös maksettaisiin korvaus. Sotilaita olisi sen verran kuin oikeasti pystytään varustamaan ja kouluttamaan. Tällaisesta mallista on olemassa tarkkoja laskelmiakin: ks. http://www.vihreamiesliike.fi/wp-content/uploads/2011/04/Vimili_armeijamalli_esitys.pdf
Kun suuri osa miesikäluokastakin vapautuisi opiskeluun ja työelämään, näin säästyviä varoja voisi käyttää paitsi korvausten nostamiseen palvelusajalta ennen kaikkea nykyaikaisen puolustusmateriaalin hankintaan. Näin Suomen oma puolustuskyky vahvistuisi. Tämän lisäksi Suomen pitäisi liittoutua sotilaallisesti. EU-väestöstä jo 95 prosenttia asuu Nato-maissa, eikä Suomen ole syytä pysytellä yleiseurooppalaisen turvatakuut antavan puolustusliiton ulkopuolella.
Valitettavasti pelkään, että tällainen ajanmukainen puolustusratkaisu jää haaveeksi. Perinne on liian vahva ja keskustelu mahdotonta – ja onhan se hyvä, että pojat oppivat armeijassa petaamaan sänkynsä.