Kun olin nuori, markkinoille tuli Roger Penrosen kirja"Shadows of the Mind". Hän määritteli siinä ihmisen tietoisuutta. Hän oli vakuuttunut siitä että mielen on pakko olla sellainen että mikään Turingin kone ei voi tuottaa sellaista. Toisin sanoen tietoisuus olisi ei-algoritminen ja tätä kautta se olisi jotain sellaista jota ei voisi ohjelmoida perinteisellä digitaalisella tietokoneella. Hän ei kuitenkaan manannut yliluonnollista sielua vaan sen sijaan hän lähestyi asiaa kvanttilaskennallisena. Kvanteilla olisi merkittävä rooli tietoisuuden funktion kohdalla. Erityisen huomion saivat neuroneissa olevat mikrotubulikset voisivat olla superpositiossa.
Tästä on helppoa olla vahvasti erimielinen. Penrose tekee sitä mitä melko moni fyysikko (ja vielä useampi teologi) tekee. Eli kommentoi oman alansa ulkopuolelle sanotaan nyt "varsin rohkein" hypoteesein. Etenkin nyt kun kirjan ilmestymisestä on mennyt parikymmentä vuotte, voimme olla melko varmoja että kyseessä ei ole mullistava paradigma. On hyvä huomata että Penrosea moitti Kari Enqvist"Olemisen porteilla" -kirjassaan. Eikä mielenfilosofikaan hevin vakuutu ; Patricia Churchland on korostanut "Brain-wise: studies in neurophilosophy":ssa että on vaikeaa nähdä miten koko kvanteista ja indeterminismistä puhuminen selittää tietoisuuden. (Hän tiivisti sen epäkohteliaaseen klassikkoon "Pixie dust in the synapses is about as explanatorily powerful as quantum coherence in the microtubules.") Itse asiassa kvantti -sanan ylikäyttö ei tarkalleen ottaen selittänyt tietoisuutta sanan tieteellisessä mielessä.
En kuitenkaan ottanut Penrosea moitittavaksi. (No, en kyllä kehuttavaksikaan.) Hänen ajatuksensa oli periaatteessa kiinnostava siinä mielessä että se muistutti siitä että mielen tietokonemetafora ei ole ainut fysikalistin vaihtoehto. Ja toisaalta hänen näkemyksensä tietoisuudesta vihjasivat hänen maailmankuvastaan. Jossa tietoisuus on valitsemista. Sillä indeterminismi vs. determinismi -tyylistä keskustelua on tavattu käydä vapaan tahdon kohdalla. ; Ja on hyvä tiedostaa että vaikka kyseinen selitys olisikin väärä, niin teemana kvanttimekaniikka on siitä jännittävä että se tarjoaa tilaa indeterminismille. Ja tämä taas toimii vastaväitteenä klassikkoargumentille ; "Kemialliset reaktiot eivät ole vapaata tahtoa vaan ne tapahtuvat siten kuin tapahtuvat. Vapaa tahto edellyttäisi fyysisten lainalaisuuksien piiristä vapaan "sielun" tms. olemassaoloa, eikä sellaista ole." Jota hierotaan minun naamaani ultimaattisena argumenttina ainakin kerran viikossa. Ilmeisen moni ajattelee, että jos syy (cause) määrää (necessitate) seurauksen (effect) ei seuraus ole vapaa (free).
Perinteisesti melko moni on seurannut ajatusta jossa ajatus mielen fysikaalisuudesta tarkoittaisi determinismiä. Ja tämä taas tarkoittaisi vapaan tahdon puutetta. Voidaan sanoa että tämä haaste edusti "esikvanttimekaanista tiedekuvaa". Ja tässä kysymys muuntuu eräänlaiseksi klassiseksi vapaan tahdon kannanotoksi jossa on kolme premissiä.
P1: Determinismi on totta. Eli jokaista tapahtumaa edeltää sen aiheuttava syy, joka sitoo tilanteet yhteen. Syy aikaansaa seurauksen, liimaa yhteen kahden ajanhetken välisen tilan joissa on ero.
P2: Ihmisillä on vapaa tahto.
P3: Vapaa tahto ei toimi yhteen determinismin kanssa.
Klassisessa ajattelussa nämä kaikki kolme olivat vakavastiotetttavia. Mutta ne eivät sopineet yhteen. Niinpä ajateltiin että jostain sinänsä vakavasti otettavasta premissistä olisi joka tapauksessa luovuttava jotta päätelmä olisi validi. Ja näin saatiin aikaiseksi klassiset mielenfilosofian koulukunnat vapaan tahdon ympärille; Näiden ongelma muodosti sitten paradoksin. Jokainen premissi näytti validilta, sellaiselta joita siihen aikaan kannatettiin. Mutta niiden yhteennivoutuminen vaikutti järjettömältä ja väärältä. Näin ollen kannanotoista ei muodostunut "klassista argumenttia" vaan kyseessä jonkinlainen mysteerin esiinlietsonta.
Kun kaikki premissit olivat valistushenkisessä maailmassa aivan järkeviä oletuksia, ongelmaa haluttiin tietysti ratkaista. Ja tätä tietysti tehtiin kiistämällä joitain premissejä. Näin syntyi erilaisia koulukuntia. Ongelmat katosivat jos jokin premisseistä tai useampi niistä kiistettiin. Karkeasti ottaen luokittelun voi tehdä vaikka seuraavalla tavalla:
1: Libertarianistisen (ei pidä sekoittaa poliittiseen suuntaukseen) kannan mukaan determinismi on epätosi. Ihmisillä on vapaa tahto. Eikä muuten voi ollakaan, koska vapaa tahto ja determinismi ovat keskenään ristiriidassa. Näin ollen maailmassa on satunnaisuutta ja vaihtoehtoisuutta, kaikki ei etene ennustetun radan mukaisesti syystä seuraukseen kuin kellokoneisto.
2: Kovat deterministit (hard determinism) taas hyväksyivät determinismin ja sen että vapaa tahto ei sovi yhteen determinismin kanssa. Siksi heistä ihmisillä ei ollut vapaata tahtoa.
3: Pehmeät deterministit (soft determinism) luottivat sekä determinismiin että siihen että ihmisillä on vapaa tahto. He kiistivät sen että yhteensovittamisessa olisi ongelma.
Kun katsomme tätä klassista viitekehystä, Penrosen ajattelu todella osuu hyvinkin ymmärrettävään kontekstiin. Sittemmin Yhtenä syynä tähän luokkautumiseen on etiikka. Esimerkiksi suunnilleen Penrosen kirjan aikalainen, Robert Kanen "The significance of Free Will" kuvastaa libertarianistista vapaata tahtoa tärkeänä, koska se takaa sen, että ihminen on vastuussa teoistaan jos ja vain jos ihminen on tekojensa ensisijainen tekijä. Hänen mallinsa vaatii indeterminististä maailmaa. Lähtökohta on eettinen eikä kvantti -sanan ylikäyttöön perustuva. Mutta vapaan tahdon ja indeterminismin suhde on sama. (Oikeasti näitä koulukuntia voi pilkkoa vielä pienempiin alaosioihin, mutta tämä on nähdäkseni tällä kertaa "riittävä".)
1: Moraalinäkökulma on toki siitä kiinnostava, että esimerkiksi Immanuel Kantin moraalifilosofiassa deterministisessä maailmassa ei ole aitoa eettisyyttä. Hänestä asia voi olla moraalinen vain jos sen voi tehdä. Ja toisaalta jotta ihmisellä olisi vastuuta hänen tulisi voida valita jotenkin toisin. Tämä on siitä kiinnostavaa että esimerkiksi kalvinisteilla ei tätä kautta voisi olla hyvyyttä ; He uskovat deterministiseen maailmaan jota kuvaa predestinaatio. Vapaa tahto rikkoisi Jumalan suvereniteettia vastaan, joten ihmisillä ei kalvinisteista sitten ole sellaista. Tämä on hyvä muistutus koska usein ajatellaan että synninteko vaatisi valintaa, ja ihmiset ryhtyisivät jopa homoseksuaaleiksi omaa valintaansa. Kaikki teistiset näkökulmat eivät sisällä indeterminismiä. Tai välttämättä hyvyyttä, ainakaan sanan Kantilaisessa mielessä.
Itse asiassa karkeasti ottaen suurimman huomion ns. yleisessä julkisessa keskustelussa onkin libertarianistisen ja kovan determinismin välillä. Nykyisin keskustelussa tietysti korostuu ääripäät, jotka ottavat kantaa mielen mekaanisuuteen.
1: Deterministispainotteiset selittävät ihmisen käytöksen ennustamisen vaikeutta vaikkapa jonkinlaisella kaaosteorian tapaisella että pienet erot voivat johtaa eri lopputuloksiin ja miten mielipiteen muuttuminenkin on sidoksissa saatuun dataan. Ja ihmiset tekevät erilaisia asioita siksi että pienet muutokset alkutiloissa johtavat suureen eroon lopputilassa. Ja siksi ihmisillä ei ole vapaata tahtoa.
2: Indeterministit taas korostavat kvanttifysiikkaa. Sen syvästi intererministmin salliva sisältö kun tarkoittaa sitä että "sattuma" ei olekaan "mysteerin" tai "puutteellisen selityksen" kiertoilmaus. Se on silti tieteellinen konsepti jota voidaan lähestyä matemaattisesti jakauman, keskiarvon ja muun vastaavan kautta.
Tämä erimielisyyden keskittyminen tarkoittaa sitä että vapaan tahdon ongelman kohdalla mielenfilosofian peruskysymyksiksi nousee pääasiassa kaksi useiten toistuvaa kysymystä: (a) "Mitä vapaa tahto on?" ja (b)"minkälaisia vapauksia meillä on, mitä kykenemme valitsemaan?" (Toki kysymyksiä on muitakin mutta nämä ovat ne arkisimmat ja toistuvimmat.) Perusideana on se, että koulukuntien argumentit lähtevät eri lähtökohdista ja jatkavat tästä niin että jotkin kysymykset saavat ikään kuin automaattisesti määrätyt muodot kun pääkysymykseen on vastattu. Näin ollen jotkut kysymykset ovat "primaarisia" ja toiset "triviaaleja". (Heittomerkit siksi että mielenfilosofiassa ei oikeasti halveksuta näitä kysymyksiä.)
1: Libertaristinen malli sisältää molemmat peruskysymykset. Tämä johtuu siitä että malli itsessään olettaa että ihmiset valitsevat tietyllä tavalla koska he ottavat etäisyyttä kovaan determinismiin. Ja he perustelevat tätä selittämällä miten aivot toimivat tai miten fysiikassa on indeterminismiä tai "eisatunnaisuutta" (nonrandomness) joka tarjoaa ainakin joskus mahdollisuuden valita. Toisaalta libertaristisen näkemyksen kritiikki joutuu reagoimaan kovaan determinismiin joka on perustaltaan mekanistinen.
2: Kovassa determinismissä keskustelu tiivistyy siihen minkälaisia vapauksia meillä on. Keskustelu tiivistyy siihen miten vahva esitietoinen valitseminen on ja minkälaisia valinnanvapausilluusioita meissä on ja kuinka vahvoja tai kaikenkattavia ne ovat.
Tämän kahtiajaon ytimessä on esimerkiksi Mark Balaguerin melko tuore kirja "Free Will as an Open Scientific Problem". Siinä hän ei väitä tietävänsä miten tietoisuus toimii, mutta on kuitenkin korostamassa sitä että tämä voidaan ratkaista selvittämällä aivojen toimintaperiaatteita. Näin ollen vapaa tahto on tällä hetkellä ratkaisematon, mutta se on kuitenkin ratkaistavissa. (Näin ollen se on avoin tieteellinen ongelma. Jonka voi arvata jo otsikosta.) Balaguer keskittyy erityisesti em. Kanen luomaan konseptiin nimeltä torn desicion, jossa on kaksi haluttavaa vaihtoehtoa joiden välillä tehdään raju valinta. Toinen on pakko ottaa ja toista ei. Kumpaankin on vahvoja perusteita, jotka ovat suunnilleen yhtä vahvoja. Hänestä indeterminismin selvittäminen on ratkaisevaa. (Ja kuten fysiikasta tiedetään, voidaan argumentoida ja tehdä testejä determinististen mallien ja indeterministisisten mallien paremmuudesta. Siellä on painittu esimerkiksi erilaisten piilomuuttujateorioiden kanssa kvanttikysymyksessä. Kvanttikysymyksessä johon en nyt tarkenna koska siitä tulisi vain kvantti -sanan yliviljelyä. Joka taas on aika monien filosofien yleinen rikos luonnontieteitä vastaan.)
Tätä kautta onkin ymmärrettävissä se, miksi aika moni uusateisti on kova deterministi. Tästä malliesimerkiksi nouskoot Jerry Coyne. Hän on ottanut hyvin tiukan deterministisen kannan. Häntä moititaan melko ahkerasti tämän vuoksi. Usein uusateistit puhuvat myös siitä miten emme hallitse useitakaan asioita. Esimerkit ovat valaisevia ja itsessään vakuuttavia. Aivokasvaimet saavat ihmiset tekemään ihmeellisiä asioita ; Esimerkiksi Charles Whitmanin aivokasvain muutti hänen persoonallisuuttaan ja hän ryhtyi ammuskelemaan ihmisiä. Luonteenmuutoksista ja aivovammoista kertoo tietysti myös Phineas Gage. Lisäksi tiedämme että monet tekemistämme asioista päätetään jo esitietoisesti ja ihminen lähinnä valaa narraation tekojen päälle jälkikäteen. Näen että heidän kannanottonsa ovat liioiteltuja mutta kuitenkin valistavia. He demonstroivat varsin mukavasti sitä miten emme useinkaan ole niin vapaita kuin luulemme. Kysymys on enemmänkin siitä ovatko nämä esimerkit sitten yleistettävissä aivan kaikkeen.
Tässä on toki tilaa kompromissille.
En malta olla ottamatta esille Karl Popperia. Hänestä tietoisuudessa pitäisi miettiä muutakin kuin miten esimerkiksi fysikaaliset prosessit synnyttävät tietoisuuden. Sen sijaan pitäisi katsoa miten erilaisia tietoisuuden aspekteja voitaisiin käsitellä jonkinlaisessa yhdistävässä viitekehyksessä. Tätä tavoitetta - joka ollessaan auki on tietysti kysymys joka kysyy vastausta. Popper lähti miettimään vapaata tahtoa ja sen suhdetta determinismiin ja indeterminismiin. Tässä onkin taustalla kaksi vanhastaan tuttua ongelmaa;
1: Jos maailma on determinismin kyllästämää, voi tavallaan olla tahtoa mutta ei vapautta. Koska ei ole vaihtoehtoja, mieli ja tahto eivät vaikuta. Tässä kohtalo ratkaisee, eikä tahto voi kuin vikistä, jolloin se miten asiat halutaan eivät muuta mitään asiantilaa eikä tahdolla ole muutoskykyä. - Itse asiassa on jopa mahdollista että tahdon luonnekin on ennaltamääräytynyttä, jolloin tahto ei tässä mielessäkään ole vapaata vaan "kahdella tavalla kahleissa".
2: Jos maailma on täysin indeterministinen, voi olla vapautta mutta ei tahtoa; Seurauksilla ole järkeviä ennustettavia seurauksia, koska asiat eivät ole toisiinsa kahlittuja. Näin tahto ei kykene saavuttamaan mitään ennustettavaa. Se voisi tuottaa vain muutosta, mutta ei hallittua muutosta. Toisaalta jos maailmassa ei ole sääntöjä ja säännönmukaisuuksia, ei ole välttämättä mitään sellaista jota voitaisiin hahmottaa ja laittaa halun kohteeksi. Halun kohdehan on yleensä jonkinlainen hallittu näkökulma tai asia, johon liittyy monia asioita.
Popperin näkemyksessä vapaa tahto onkin mahdollista siten että maailmassa on tavallaan molempia ; Ihmisen rationaalinen ja järkevä käyttäytyminen sijoittuvat johonkin jossa on hieman molempia. Popperin mukaan fysikaalisen indeterminismin lisäksi täytyy olla taju tavoitteista. Näin luovuus ja vapaus eivät ole illuusiota. Popperin mukaan tämänlainen kehitys kuvaa ihmisten teorioitakin. Ihmiset luovat itse teorioita, jotka voivat olla hyvinkin mielivaltaisia. Mutta tietoisuus joka vertaa itseään todellisuuteen tuo esiin kontrollia, ja näin virheitä eliminoidaan. Näin ihmisen ei tarvitse pelkästään alistua teorioiden määräämän todellisuuden alaisiksi vaan voimme myös tuhota teorioita. Näin ollen tietoisuuden tilamme kontrolloivat näkemyksiämme, jolloin meillä on päätäntävoima. Olemme valitsijoita. (Tämä on hyvää ja rakentavaa muistettavaa kaikessa determinismi vs. indeterminismi -innossa.)
Mutta kenties onkin hyväksi katsoa sitä kolmattakin vaihtoehtoa.
Derk Pereboom on kirjoittanut melko tuoreesti teoksen"Free Will, Agency and Meaning in Life", joka syyllistyy otsikkoaan myöten monien filosofien helmasyntiin, mahtipontisuuteen. Mutta se nostaa kuitenkin esille toisen puolen vapaasta tahdosta. Vastakkain eivät olekaan determinismi tai indeterminismi vaan vapaan tahdon erilaiset määritelmät.
1: Vapaa tahto vaihtoehtoisten mahdollisuuksien kautta (Alternative Possibility View). Ollakseen vapaa, toimijan on voitava vapaasti suorittaa tietty toimitus. Kun hän tekee tämän toimituksen, hänellä on vaihtoehtoja joita hän voisi tehdä. Näiden väliltä valitaan.
2: Vapaa tahto voidaan katsoa toimijan kautta (Sourcehood View). Ollakseen vapaa toimijan itsensä täytyy olla teon lähde.
Näistä ensimmäinen vaatii indeterminismiä. Mutta toinen kohta ei välitä onko maailma deterministinen vai indeterministinen. Ensimmäisessä tekijällä täytyy olla aitoja vaihtoehtoja. Toisessa hänellä voi olla tai olla olematta. Siinä toimija on vapaa jos hän nostaa itse kätensä, mutta ei ole jos hänet on asetettu telineelle jota joku muu ohjaa ja tämä nostaa hänen kättään. Kummassakaan ei ole välttämättä mitään vaihtoehtoja. Mutta toisessa tilanteessa toimija kuitenkin on vapaa.
Ja tämä jaottelu tuo sen vaietun kolmannen osan kuvioihin. Asia on siitä kiinnostava että esimerkiksi itse (a) en ota kantaa siihen ovatko aivot perimmiltään deterministiset vai indeterministiset (b) mutta olen kompatibilisti. Eli minun nähdäkseni determinismi ei sulje pois vapaata tahtoa. Eli näen että determinismi ei ole ristiriidassa vapaan tahdon kanssa. En kuitenkaan mene tässä niin pitkälle että väittäisin että ihmisen mieli on deterministinen. (Minulla on hyvin savolainen suhtautuminen determinismiin ja kvantti -sanan yliviljelyyn. Tunnustan mieluummin tietämättömyyteni. Ja kaikkien muidenkin tietämättömyyden...)
Olen tässä sinänsä itselleni miellyttävässä seurassa että David Hume oli inkompatibilisti ; Humen vapaa tahto on yhteensopiva determinismin kanssa, koska sen ytimessä on vain se, että vapaa ihminen voi toimia omien halujensa mukaan. Näin ollen kaikki toiminta joka tapahtuu ilman ulkoisten entiteettejen painostusta voidaan nähdä vapaaksi. Toki voisin viitata koulukuntiin ja sanoa vaikka, että Frankfurtin kompatibilistinen malli on yhteensopiva determinismin kanssa, koska siinä vapaa tahto on vain kykyä kontrolloida omia asenteita ja toimintoja (second order desires) tavalla jossa perustavat syviin sisäsyntyisiin haluihimme (first order desires). Mutta en tee näin, koska Hume on miellyttävämpää ja vähemmän sivistyssanojen läpitunkevaa seuraa. Toki myös Martti Lutherin armo-oppi ja ihmiskuva nojasi näkemykseen joka tiivistyy kompatibilistiseksi.
1: Ja tätä kautta on tavallaan hämmentävää että Suomessa, herrantähden luterilaisessa maassa, on aika vaikeaa löytää kompatibilisteja kaveriksi. Tämä ei tosin yllätä sen jälkeen kun nimenomaan kalvinististen teemojen läpitunkemista kreationistisuuntauksista löytyy tyyppejä jotka ovat raivoisen vihaisia Jerry Coynea kohtaan koska heistä on kauheaa että se niin relevantti vapaa tahto menee..