Syntyneestä mediakohusta päätellen kansanedustaja Olli Immonen (ps) osui monikulttuurisuutta vastustavalla "Facebook-manifestillaan" arkaan paikkaan.
Tekstiä voi tulkita ainakin kahdella tavalla. Eniten poliittista käyttöarvoa sillä näyttää olevan arvoliberaalille poliittiselle eliitille ja vihervasemmistolle.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk) ja valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok) julkinen irtisanoutuminen Immosen kirjoituksesta viittaa vahvasti siihen, että "monikulttuurisuus" kuuluu vallitsevaan poliittiseen liturgiaan, kuten esimerkiksi "seksuaalinen tasa-arvo".
Vertailukohta löytyy esimerkiksi Neuvostoliiton aikaisesta ulkopoliittisesta liturgiasta, johon kuuluivat sanat "Paasikiven-Kekkosen linja" ja "YYA".
Vallitsevaan poliittiseen liturgiaan kuuluu shibboletteja, joiden kyseenalaistaminen ei ole poliittisesti korrektia. Niiden vastustaminen on suorastaan poliittinen tabu. Shibbolet on uskonnollinen termi, kuten liturgia ja tabukin.
Ne sopivat hyvin tähän käyttöyhteyteen, koska poliittisella liturgialla ja tabulla, samoin kuin poliittisilla shibboleteillakin on ideologisia sisältöjä.
Terminä shibbolet tarkoittaa sanaa, jonka vain sisäpiiriin kuuluvat osaavat lausua oikein. Se on ikään kuin salasana, joka osoittaa, ketkä kuuluvat "valittuihin" tai ainakin haluaisivat kuulua. Tässä tapauksessa on kysymys kuulumisesta poliittiseen eliittiin.
Vaikka poliittisen shibboletin ideologinen sisältö olisi itselle vieras tai jopa vastenmielinen, jokaisen urallaan etenemään pyrkivän poliitikon pitää sitä käyttää. Se on näet salasana, joka avaa ovet vallan kabinetteihin.
Sen takia poliittinen eliitti ja sitä hännystelevä valtamedia kohdistaa katseet nyt perussuomalaisten keulakuvaan Timo Soiniin. Häneltä odotetaan julkista uskontunnustusta tai vähintään irtisanoutumista poliittiseen heresiaan eli harhaoppiin langenneesta poliitikosta.
Immonen osoittaa "erään ystävän" tavoin tunnistavansa oman tilanteensa, koska syntynyttä mediakohua verrataan noitavainoihin.
- Kieltämättä varsin osuva vertaus. Roviot kuitenkin puuttuvat vielä, hän kirjoitti Verkkouutisten mukaan.
Uutena hallituspuolueena perussuomalaiset käyvät läpi julkista vihkimysriittiä, jossa heidän hovikelpoisuuttaan testataan. Vihkimysriittiin kuuluu se, että konkaripoliitikot ja valtamediaa edustavat poliittiset toimittajat koettelevat Soinia voidakseen lukea hänet poliittiseen eliittiin. Kysymys on poliittisesta sosiaalistamisesta, joka hänen kohdallaan on hyvällä alullaan.
Kirjoittamattomiin sääntöihin perustuva poliittinen paradigma liturgioineen, dogmeineen, tabuineen, shibboletteineen, vihkimysriitteineen jne. ei ole pelkästään hyvä asia. Vaikka toiminta tapahtuu muodollisesti demokraattisten sääntöjen puitteissa, se tosiasiallisesti turhentaa edustuksellista demokratiaa ja sen toimivuutta.
Demokratia edellyttää toimiakseen todellisia vaihtoehtoja. Edustuksellinen demokratia perustuu siihen, että kansalaisilla on mahdollisuus valita erilaisten vaihtoehtojen joukosta edustajansa, jotka vaalien välillä toimivat niiden arvojen ja tavoitteiden hyväksi, joita ovat ilmoittaneet ajavansa.
Jos edustajat luopuvat lupauksistaan äänestäjilleen, näiden luottamus demokraattiseen järjestelmään, puolueisiin ja siihen, että vaaleilla on vaikutusta päätöksenteon sisältöön, horjuu tai rapautuu. Demokraattisista oikeuksista, kuten äänioikeudesta, sananvapaudesta ja yhdistymisvapaudesta, ei ole mitään todellista hyötyä, ellei demokratia toimi.
Mitä hyötyä on esimerkiksi sananvapaudesta, ellei sitä käytetä, vaan kirjoittamaton poliittinen paradigma määrittelee, mitkä sanat ja mielipiteet ovat poliittisesti korrekteja ja mitä tabuja, ja mukaudutaan siihen? Valtamedia, johon kuuluvat eliittiin samastuvat toimittajat, arvostelee jälkiviisaasti mediaa itsesensuurista suomettumisen aikakaudella eikä tunnista itsesensuuria omassa toiminnassaan nykyisin.
"Vallan vahtikoirana" medialla on suuri merkitys demokratian toimivuuden varmistajana. Kun se samastuu valtaeliittiin ja ryhtyy pönkittämään sitä esimerkiksi itsesensuurilla eikä kanna vastuutaan totuudellisesta viestinnästä ja poliittisten vaihtoehtojen esittämisestä, se turhentaa demokratiaa.
Äänestäjän pettymisen seurauksena on yleensä poliittinen passivoituminen eli äänestämättömyys tai joskus radikalisoituminen eli ulkoparlamentaarinen aktivoituminen. Yksittäistapauksissa seurauksena voi olla jopa poliittinen väkivalta.
Tosiasiallinen vaihtoehdottomuus voi johtaa siihen, että poliittinen järjestelmä menettää laajemmassa merkityksessä oikeutuksensa. Äänestysaktiivisuus romahtaa. Seurauksena voi olla legitimiteettikriisi seurausilmiöineen.
Demokraattisia arvoja aidosti kannattavien poliitikkojen ja toimittajien kannattaisi ehkä joskus arvioida omaa toimintaansa tässäkin valossa.
Mitä tulee Olli Immoseen ja hänen FB-manifestiinsa monikulttuurisuudesta, otin edellisessä blogikirjoituksessani kantaa paitsi monikulttuurisuuteen ja kansallismielisyyteen myös natsismiin ja poliittiseen väkivaltaan.
Puolustan Immosen oikeutta esittää mielipiteensä. Haastan häntä kuitenkin osallistumaan keskusteluun, jossa toivon hänen määrittävän kantansa poliittiseen väkivaltaan ja natsismiin.
Petteri Hiienkoski