Taantumuksellisuus tuntuu olevan ideologisessa kehityksessä, tai harmoniassa väistämätön elementti ideologiasta tai sitä dominoivasta hegemoniasta riipumatta. Onko siis taistelu taantumuksellisia elementtejä vastaan turhaa? Nevostoliitto joutui antamaan nationalismille periksi, samoin kun uskontojen erioikeuksille, sekä yllättävälle sukupuolijaolle ja rooleille joita se huomamaattaan korosti. Seksuaalinen vapautuminen ei levinnyt työläisten diktatuuriin asti.
Vapautusta tästä ideologian, tai aatteen(kumpaa termiä nyt sattuu suosimaankaan) ikuiselta tuntuvasta kamppailusta ei näy. Se tunkeutuu syöpäsolujen tapaan väkisin kaikkiin yhteiskunnan poliittisiin elimiin, myrkyttää kielen,koulutuksen sekä jopa ajattelumallimme. Onko tämä ideologian todellinen luonto, elää reaktioiden ja vastareaktioiden aallossa johon sitten hallitseva ideologinen hegemonia pyrkii vastaamaan.
Mielestäni tässä Thomas Hobbs oli väärässä; hänen uskomuksena siihen, että valtiollisen suvereniteettin(ergo hegemonia)luomat moraalikäsiteet ja lait pohjautuisivat suvereniteetin toimintaan. Todellisuudessa tämä suurempi ideologinen toiminta esittäytyy lähinnä taisteluna ja muuntuvina reaktioina ilman funktiota.