Netin keskustelupalstoilla sotajalalla tuntuvat usein olevan pariutumista markkinanäkökulmasta hahmottavat ja toisaalta psykologisesta näkökulmasta katsovat ihmiset. Markkina-arvoista puhuminen mielletään kyyniseksi tai katkeraksi, kun taas psykologisia selityksiä arvostellaan liian kapeakatseisiksi. Pariutumisen selittäminen psykologialla tai makrotaloustieteen termein ei kuitenkaan ole ristiriitaista, sillä nämä ovat toisiaan täydentäviä näkökulmia.
Markkina-arvo voidaan määritellä potentiaalisten kumppaneiden määräksi eli sen kysynnän suuruudeksi, joka henkilöön parisuhdemarkkinoilla kohdistuu. Seksikumppaneiden määrä ei siis välttämättä kerro mitään henkilön markkina-arvosta, sillä korkean markkina-arvon mies tai nainen voi kieltäytyä seksistä esimerkiksi uskonnollisista syistä.
Markkina-arvon voidaan katsoa muodostuvan aktiivisesta ja passiivisesta markkina-arvosta. Passiivinen markkina-arvo voidaan liittää ei-tilannesidonnaisiin tekijöihin, kuten ulkonäköön tai varallisuuteen. Aktiivinen markkina-arvo muodostuu taas lähestymisyritysten määrästä ja laadusta. Pariutumisen todennäköisyyttä voi siis lisätä panostamalla kumpaan tahansa, mutta mieluiten molempien ominaisuuksien kehittämiseen.
Markkinanäkökulmasta asioita katsovat kiinnittävät usein huomiota passiiviseen markkina-arvoon, ts. siihen miten varallisuus, status ja ulkonäkö ohjaavat parisuhteiden muodostumista yhteiskunnan tasolla. Psykologiseen näkökulmaan turvautuvat korostavat taas ihmisen mahdollisuutta henkiseen kasvuun ja kehittymiseen sekä tilannesidonnaisten tekijöiden merkitystä pariutumisen onnistumisessa. Esimerkiksi pelkkä hyvä tulotaso ei välttämättä johda korkeaan markkina-arvoon, jos mies lähestyy naisia tökerösti tai ei huolehdi hygieniastaan.
1960-luvulla alkanut perheeseen ja seksuaalisuuteen liittynyt normien vapautuminen on johtanut uudenlaiseen tilanteeseen, jossa vanhat, jopa vuosisatoja käytössä olleet parisuhteen muodostamisen menetelmät ovat vanhentuneet. Parisuhdemarkkinat ovat yhä kaoottisemmat ja uudenlaisia markkinasektoreita muodostuu kaiken aikaa; samalla myös menetelmät muuttuvat nettideittailun kehittymisen myötä. Siinä missä vuosisatoja sitten avioliiton muodostuminen alkoi (ja eräissä kulttuureissa alkaa edelleen) miehen ja naisen vanhempien tapaamisella, nykyään ensimmäinen kontakti mahdolliseen kumppaniin on Tinder-profiilikuva. Tällainen nopea kehitys edellyttää myös vanhojen ajatusmallien päivittämistä.
Parisuhde on psykologinen, kulttuurinen, mutta myös poliittinen kysymys. Kliseinen sanonta perhe on yhteiskunnan perusyksikkö pitää edelleen paikkansa. Ihminen on pohjimmiltaan lisääntymiskone ja yhteiskunnan jatkuvuus on riippuvainen siitä, kuinka paljon ja millaisia uusia jäseniä se kykenee tuottamaan.
Sinkkujen määrä on lisääntynyt erityisesti kaupungeissa ja ensimmäinen lapsi hankitaan yhä myöhemmässä iässä; ensisynnyttäjien keskimääräinen ikä lähentelee jo kolmeakymmentä ikävuotta. Samalla varsinkin nuorten miesten syrjäytyminen pariutumismarkkinoilta näyttää lisääntyneen. Yleensä se tarkoittaa syrjäytymistä myös muusta sosiaalisesta elämästä. Tässä mielessä markkina-arvoista puhuminen ei ole kyynistä ja katkeraa pyörittelyä, vaan yritys tarkastella ja muotoilla varsin oleellista – ellei jopa tärkeintä – yhteiskunnallista kysymystä.
