Antti Rautiainen kysyi blogissaan eilen (8.11.2015):
Miksi Putin tukee al-Assadia? http://anttirautiainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/206170-miksi-putin-tukee-al-assadia
Hyvä kysymys, ja tähän kysymykseen on hyvä koota vastauksen sirpaleita. Sirpaleina tuo vastaus nimittäin on – mitään yksiselitteistä, ehjää teekannua ei ole nostettavissa pöytään ja sanottavissa: tässä vastaus, tässä syy. Vastauksia on siis monia, syitä useita, eikä niistäkään ole kenties koottavissa mitään ehjäksi liimattavaa kokonaisuutta. Putin pelaa peliä, joka elää tilanteessa, mutta – tärkeä havaita ja muistaa: siinä on tietyt perusjanat, joita hän noudattaa, ja näille fundamenteille on hänen kannaltaan tietyt argumentit.
Tiivistäisin Rautiaisen tekstin (joka kannattaa lukea kokonaan linkistä http://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3457800-miksi-putin-tukee-al-assadia) kahteen kappaleeseen:
”Venäjä yrittää päästä Isisin lisäksi eroon koko Syyrian aseellisesta oppositiosta. Venäjä ja Bashar al-Assadin johtama Syyrian hallitus haluavat päästä ensin eroon muista aseellisista ryhmistä, koska ne ovat sotilaallisesti vahvempia kuin Isis ja nauttivat laajempaa kansainvälistä tukea.”
”Putinin ja al-Assadin virallista ideologiaa yhdistää ajatus sekulaarista, monikansallisesta ja suvereenista valtiosta, jossa näiden säilyttäminen on ristiriidassa demokratian ja ihmisoikeuksien noudattamisen kanssa. Geopolitiikan lisäksi nyt soditaan myös aatteen puolesta.”
(Kannattaa muuten lukea myös artikkelin saamat kommentit, joissa valotetaan melko nasakasti asetelman eräitä ulottuvuuksia, VH).
*
Muita ulottuuvuksia
Putinin suuri projekti on Venäjän maailmanmahdin palauttaminen: Venäjän supervalta-aseman palauttaminen, Venäjän vakavastiotettavuuden palauttaminen ja Venäjän historiallisen tehtävän suorittaminen, ja tämä tehtävä on säätää maailmanhistoriaa. Kahdessa vuodessa hän on edennyt varsin pitkälle tällä tiellä. Enää juuri kukaan ei naura hänelle, eikä usko mitään olennaisia ratkaisuja maailmanpolitikassa voitavan tehdä huomioimatta Venäjän intressiä.
Forbes noteerasi äskettäin tämän kaiken: Putin katsottiin maailman vaikutusvaltaisimmaksi ihmiseksi. http://www.forbes.com/profile/vladimir-putin/
Seuraavan asteen tehtävässä Putin kiteyttää oman henkilökohtaisen projektinsa ja asemansa, kohtalonsa ja elämäntilanteensa: Hän tukee vallassaolevaa hallintoa, johtajaa, päällikköä, oli tämä sitten vaaleilla valittu tai vaaleilla valitsematon.
Olennaista on valtapoliittisen satus quon turvaaminen. Tämä monestakin ja monentasoisesta näkökulmasta perusteltuna, mutta olennainen ehkä selkäydinreaktio on tämä: Kaikki muutokset, jotka Brezhnevin ajoista lähtien ovat geopolitiikassa ja valtapolitiikassa tapahtuneet, ovat olleet Neuvostoliitolle ja sen seuraajavaltiona Venäjälle kielteisiä.
Siksi jarrutus.
Kun mitään ei tapahdu, mikään ulkoinen tai indogeeninenkään muutos ei heikennä Venäjää ja sen asemaa. Siksi vakaus.
Vuodenaikakumoukset ja kaikkinaiset värivallankumoukset ovat Putinille myrkkyä, kaikkein vaarallisin neljän vuoden takaiset ”keskiluokan marssi kaduille” Moskovassa, Pietarissa, Sverdlovskissa ja melkein kaikkialla suuremmissa maan kaupungeissa. Miten lähellä kuilua silloin oltiinkaan, miten hiuksenhienosti luja ote pelasti Venäjän? Tähän tapaan kulkee VVP:n aatos.
Lähialueet ovat tärkeät, lähialueiden ulkokehäkin on tärkeä: koko globaali kartta on tärkeä, mutta tietty ja selvä prioriteetti näillä kehäjärjestelmillä on. Syyria on nyt Venäjän merkkaama, verellä piirtämä, tosin vanhastaan liittolainen, mutta nyt kuin uudella viillolla avattu ja vahvistettu: Venäjä ei tule perääntymään, vaan tekee offensiivia aktiivisesti.
*
Venäjä tukee presidentti al-Assadia, koska hänen tukemisensa tukee Syyrian olemassaoloa, jonka Venäjä näkee uhanlaiseksi, ja koska se on ”ystävä”, ja tukemalla al-Assadia Venäjä parhaiten turvaa omat valtapoliittiset asemansa kimurantissa maankolkassa, joka on sille tärkeä, entistä tärkeämpi. Obaman heikkoudentilan vuoksi Putinille avautui tämä pelitila, ja sen hän otti empimättä, mutta odotetusti (lue syyskyinen blogini: Tuleeko Syyriasta uusi Ukraina/Krim?).
Arvioin, että Kremlissä on havaittu se sama kuin täälläkin: ensimmäisen maailmansodan jälkitilassa imperialististen ja kolonialististen valtojen omimalla Ottomaanivallan lohkoilla perustettiin ”viivotinvaltiot”, joilta puuttui tiettyjä ja tunnettuja kansallisvaltion luomiseen primääristi kuuluvia elementtejä: viivotinvedot ratkaisivat akuutit
ISILin vastainen terrorisminnujertamiskamppanja suo Putinille pelitilaa, aivan samoin kuin Bushin 11/9 –sotaanlähtö soi hänelle 2001 ja siitä lähtien pelitilaa panna Tsetshenia kuosiin, tai ainakin näennäisesti rauhoittaa se.
Nyt Syyria mahdollistaa Putinille ison pelin ainakin seuraavissa laatikoissa:
Öljypeli;
vekslaamalla syyrian ja sen vallanpitäjän ja samanpuolisten kanssa hän pystyy pelaamaan tiettyjen öljyvaltioiden kanssa ja toisia vastaan, ennenkaikkea järkyttämään vakavalla tavalla Yhdysvaltain hierarkista asemaa Lähi-Idässä, ja samalla sekoittamalla muiden länsimaiden ja länteen tukeutuneiden maiden asemia. Suuria tavoitteita on peli Turkin ja Saudi-Arabian kanssa; niitä vastaan, niiden kanssa ja niiden selän takana.
Turkki;
Turkki palasi kameleontti EU:n pelikumppaniksi (tekisi mieli sanoa ”petikumppaniksi”, esiaviolliseen yhdyselämään) pakolaispumpun seurauksena. Merkel teki elämänsä virheen toivottaessaan pakolaiset tervetulleeksi Saksaan ja Eurooppaan, kaiketi hän kuvitteli olevansa muurinmurtajaisien seuraaja, ja 9.11.1989 illan tytär, jäävänsä historiaan suurena hyvällisenä, mutta ei muistanut tai ymmärtänyt, että kun toivottaa yhden tervetulleeksi, tulee kutsuneeksi miljoonan ja samalla 10 miljoonaa, jossa on paljon liikaa. Presidentti Erdogan pelasi/pelaa kyynistä henkilö- ja valtapeliään jossa kurdit olennainen vihollinen ja nappula: pelon, vihan ja nationalistisen kiihkon lietsominen kurdien kustannuksella ei ole Turkissa koskaan ollut vaikeaa. Mutta pullosta päästettyä pahaa henkeä ei tuosta vain tungeta takaisin. Sen ovat Erdogania aikaisemmin kokeneet niin Lännen kuin Idänkin monet johtajat. Putinille elo-lokakuu 2015 on ollut menestyksellinen kausi; ei niinkään hänen omien tekojensa ansiosta, vaan muiden tyrimisten seurauksena, mutta omaa ansiota hänellä on siinä mielessä, että hän on käyttänyt jokaisen läntisen kompuroinnin kärppänä hyväkseen. Päästyään isoksi pumppumieheksi Turkin pakolaispaineen säätäjänä Putin on Forbesin valinnan mukaisesti maailman mahtaja numero yksi, Merkel putosi paljon alemmas, neljättäkin sijaa alemmaksi, koska hänen aktiivinen pelitilansa on nyt loppu, hän voi vain reagoida. Saksan ylivertaisesta asemasta EU:ssa ei ole enää mitään hyöytä, koska vihamielinen voima säätää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Putin voi halutessaan lähettää ne 500.000 tai miljoona pakolaista itäistä reittiä Eurooppaan ja panna sekaisin olevan maanosan vielä sekaisemmaksi, polvilleen, hävittää sen, Lännen, vanhalla mantereella, sellaisena kuin historia on sen tuntenut.
Kurdit;
tuskin koskaan sitten helmikuun 1940 kun Suomi oli ratkaisuillaan vaikuttamassa voimasuhteisiin ja lopputuloksiin maailmansodan meiningeissä niin pieni kansa kuin Kurdit, on voinut niin avainasemassa pelata vaikuttaessaan, miten maailma makaa jatkossa. Aivan kuin Suomi toimi ”niin kuin Suomen piti toimia”, samoin kurdit toimivat omista intresseistään, omassa kapeassa liikkumatilassaan, sinnikkäästi, uhmakkaasti, jalosti, henkiinjäämisestään taistellen.
Nyt on nähty sellainenkin ihme, että hieman suhteidensa lämmöstä Yhdysvaltain kanssa menettänyt Israel, toinen sinnittelijä, on lähtenyt paritanssiin kurdien kanssa, kohtalonyhteyden luomaan valse tristeen, jossa ei tule mystiikkaa ja erikoisia liikkeitä puuttuman. https://www.middleeastmonitor.com/articles/middle-east/20748-strategic-dimensions-of-the-relationship-between-israel-and-iraqi-kurdistan
https://en.wikipedia.org/wiki/Iraqi_Kurdistan%E2%80%93Israel_relations Today, the large majority of the Jews of Kurdistan and their descendants live in Israel. https://en.wikipedia.org/wiki/Kurdish_Jews_in_Israel
Ja samaan aikaan, hieman suuremmalla näyttämöllä, Turkki, tuo Euroopan sairas mies, joka itseasiassa ei ole edes Eurooppaa, eikä eurooppalainen valtio, mutta joka tuomittuna kolmen mantereen origoon, aina on sukupolvisykäyksin tulossa Eurooppaan, eikä kylään, vaan olemaan, nyt tuo Turkki sysii kurdeja Venäjän syliin. Intressien yhteys, kohtalonyhteys yhteisten ja samojen vihollisten kanssa, tilannekohtalot. Näin tämä elämä etenee: näemme ja tulemme näkemään entistä epäparisempia tanssipareja lattialla, jossa tanssiparit vaihtuvat, mutta soitto jatkuu, ja välillä mennään piirissä että parsilankut soivat.
*
Kaikissa näissä mainituissa peleissä, öljy, Turkki, kurdit, on oma viiteryhmämme Lännessä toiminut monin tavoin vikaan, ja – paha kyllä pakko mainita – taustalla juuri nuo venäläisittäin torjutut, mutta täkäläisittäin melko köykäisesti jälkianalysoidut terrorisminvastainen sotiminen, väri- ja vuodenaikakumoukset ja niiden voimapoliittinen tukeminen, sekä epädemokraattisten kumppanien ja lipeilevien oikeuskäsitysten katsominen tarkoituksenmukaisissa kohdin sormien läpi.
Länsi on opportunistinen. Tämän lausuminen ei anna eteen mitään Venäjälle, eikä sen synneille, mutta pakko tämäkin tosiasia on tuoda esiin.
Lännen – puhun nyt monimutkaisesta kompilaatiosta yhdellä termillä, mutta kovin laajaan erittelyynhän tässä ei ole mahdollisuuksia – politiikka on merkittävällä ja valitettavalla tavalla epäonnistunut, eikä vähiten vahvan opportunismin vuoksi. Talous, geopolitiikka, valtapoliittinen realismi, kumppanuuspolitiikka, oikeusvaltio- ja demokratiapolitiikka. Kaikilla vakavia takaiskuja. Osin muuttuneen maailmantilanteen vuoksi, mutta pohjimmaltaan oman opportunismin seurauksena.
Länsi – demokratian, oikeusvaltioperiaatteen ja ihmisoikeuksien kantajana – on pettänyt historiallisen tehtävänsä. Siksi uudet voimat ovat astuneet ryminällä keskilattialle. Oma syy, voisi hieman vinosti sanoa kaiken hyvän puolustajille.
Lainaan tähän Irakilaista päivälehteä:
”Yhdysvaltojen satojen miljoonien eurojen kampanja Syyrian maltillisten sunnien kouluttamiseksi ja aseistamiseksi Isisitä vastaan epäonnistui surkeasti. Sunneista ei yksinkertaisesti löydy riittävästi vapaehtoisia, jotka pitäisivät Isistä pahempana ongelmana kuin Syyrian hallitusta”. Siinä se.
Ja nyt Putin lataa Venäjän seuraavista ongelmista erästä suurimmista: omaa muslimimilitanttien sotaa Venäjällä. Putin tukee shiialaisiin alaviitteihin kuuluvaa al-Assadia, mutta hänen omassa maassaan olevista muslimeista reipas enemmistö on sunneja, noita ainakin vielä vähemmän militantteja, mutta nosto on jo alkanut.
*
Presidentti Putinin roolista ja työmallista voisi sanoa tiivistetysti: Miksi tyytyä olemaan hankala kun pienellä vaivalla voi olla täysin mahdoton.
*
PS.
Vielä jatkoksi eräs tiivistelmä:
”Isiksen ainoa todellinen vastavoima ovat kurdit. Länsi tukee heitä, mutta sen vanha liittolainen Turkki kurittaa. Loputtomasti eivät kurdit asetelmaa siedä, jos vaihtoehto löytyy.
Sellaisen voisi tarjota Syyrian hallituksen, Iranin ja Venäjän koalitio. Iranin pystyssä pitämä al-Assadin hallinto antoi jo kurdeille autonomian. Venäjä hamuaa hintaa kyselemättä neuvostoaikaista asemaansa maailmanpolitiikassa. Sen ilma-ase voi tarjota kurdeille suojaa Turkkia vastaan. Jos länsi ei saa Erdogania kuriin, ajaa hän kurdit Vladimir Putinin syliin.”
Rudaw, Irak/via Heikki Ikonen, Aamulehti, 09.11.2015 s. 2. http://rudaw.net/english/world/290920151
*