Aivan ensimmäisenä on nostettava Sipilälle hattua siitä, että parin vuosikymmenen tauon jälkeen taloon saatiin isäntä, jonka johdolla kyetään päättämään muustakin kuin ainoan oikeamielisen parkkikiekon muotokielestä ja siten soveltuvuudesta kunniakkaaseen tehtäväänsä.
Näinhän asian pitäisi ollakin, mutta kun Suomen pääministeri ei ole enää isäntä, vaan torppari. Torppari voi tietysti luvata mitä tahansa, mutta valtuuksia ei ole. EU-talon isännät kun ovat linjanneet, että EU-jäsenvaltiot eivät saa rajoittaa kilpailua ja silloin lopputuloksen määrittävät nk. markkinavoimat.
Nythän kukaan ei edes tiedä, mitä on tarkoitus tehdä, eli seuraavaksi kaiketi muodostetaan nämä hallintoapparaatit ja sen jälkeen käytetään miljoonia virkamiestunteja huolellisesti valmistelemaan ja ”turvaamaan alueellisten pienyrittäjien toimintaedellytykset” pääministerin sanoin. No, ainoa seuraus siitä voi olla reissu EU:n tuomioistuimeen, joka kumoaa päätökset kilpailulainsäädännön vastaisena. Ellei selvitys kestä niin pitkään, että maksajat ovat suoritustilassa sitä ennen.
Oikeastaan silläkään ei ole suurta merkitystä, koska nykyisellään markkinat pystyvät toimimaan varsin itsenäisesti, juurikaan hallitusten pyrkimyksistä piittaamatta. Sitä voi kyllä ihmetellä, mitä hallitus puuhastelee sellaisten asioiden kimpussa, missä sillä ei ole oikeastaan minkäänlaista päätösvaltaa, paitsi itsehallintoalueiden perustamisessa, minkä ainakin itse lasken plussaksi pitkällä tähtäimellä.
Ensinnäkin, on ymmärrettävä, että koko ”soteilun” tarve ylipäätään aiheutui kilpailun vapauttamisesta, minkä seurauksena kaikki länsimaat menettivät enemmän tai vähemmän teollisen tuotantonsa Aasiaan ja siinä ohessa suuren osan ylikansallisten korporaatioiden maksamista veroista, kuten myös pienyritysten toimintaedellytyksistä. Tulopuoli siis jämähti jo 2008 paikkeilla ja samalla kasvava työttömyys sekä epäedullinen demografia ovat pitäneet kulupuolen kasvussa, jatkuvista säästötoimista ja piiloverojen lisäyksistä huolimatta. Kokonaisvaltainen uudistus on tarpeen siksi, että edes kulissit pysyisivät pystyssä.
Jotta koko touhussa olisi alkeellistakaan järjen häivää, asiaa on tarkasteltava pseudotaloustieteen näkökulmasta, eli tavoitteesta säilyttää jokin häilyvä raja yksityisen sektorin kyvyssä rahoittaa julkisen sektorin kuluja. Tehdään siis valinta, maksetaanko suoraan vai verotuksen kautta enemmän ja tässäkin suhteessa hallituksen tai itsehallintoalueen vaikutusvalta on kovin rajallinen suhteessa markkinoihin ja vielä rajallisempi Unioniin nähden. Kuten olen yrittänyt viitisen vuotta tolkuttaa, EU-jäsenyys ja hyvinvointivaltiomalli ovat automaattisesti toisensa pois sulkevat asiat. Minua viisaammat ovat sen tienneet jo pidempään.
Koska Sotea vastaava uudistus siunattiin vuonna 2010 Yhdysvaltain senaatissa 7 äänen enemmistöllä, tiedämme miten tässä tulee käymään. Aivan ehdottomasti talous tulee hetkellisesti kasvamaan vakuutusbisneksen johdolla. Joidenkin ekonomistien laskelmien mukaan, Yhdysvalloissa ei olisi ollut minkäänlaista talouskasvua seitsemään vuoteen, jos paikallinen ”sote” siivottaisiin tilastoista pois. Paitsi, että terveysvakuutusmaksut syövät nykyisellään erittäin suuren osan kotitalouksien ansioista, jäi liittovaltion kontolle kymmeniin miljooniin nouseva vähävaraisten kasti, jolla ei ollut varaa ottaa vakuutusta. Terveydenhoidon kustannukset ovat nousseet nopeasti peräti 18 prosenttiin kansantuotteesta, eli säästöä ei syntynyt vaan kulut kasvoivat.
Tavoite on kuitenkin yksiselitteinen, eli ”kansalaisen valinnan vapauden parantaminen” tarkoittaa sitä, että hän maksaa suuremman osan terveyspalveluistaan suoraan tuottajalle, minkä loogisesti pitäisi alentaa verovaroilla tuotettavien palvelujen kysyntää ja siten julkisia menoja. Koska nämä palvelut ilman verotuksesta saatavaa subventiota ovat osasta hyvinkin tyyriitä, joutuu palvelun kuluttaja suorittamaan henkilökohtaisen riskianalyysin, mikä puolestaan johtaa lisääntyvään asiointiin vakuutusyhtiön kanssa, koska riskit ovat yksilötasolla ilmeisen suuret. Vastaavan riskianalyysin tekee vakuutusyhtiö asiakkaastaan.
Kuka siis päättää lopulta palveluntuottajan valinnasta? Ei tietenkään hallitus, ei itsehallintoalue, eikä varsinkaan asiakas, vaan hänen vakuutusyhtiönsä. Ja kuten tiedämme, vakuutusyhtiö ottaa vastaan ”ilmaista rahaa” ja lainaa sen korollisena edelleen seinän takana olevalle, saman konsernin pankille, jonka johtajan pakeilla on yksityisten terveyspalvelujen tuottaja pyytämässä rahoitusta vielä korkeammalla korolla.
Meillä on siis jälleen kerran sama finanssisika vatukossa päättämässä, kenen ja millaista ”bisnesmallia” ylipäätään rahoitetaan. Ne voivat toki valita paikallisenkin tuottajan, mutta persaukinen pienyrittäjä on aivan yhdentekevä pankin tuloksenteon kannalta ja kova kilpailu pienten palvelutuottajien kesken on viimeinen asia, mitä ne haluavat, koska se syö kaikkien kannattavuutta.
Ellei valinta kohdistu suoraan ylikansalliseen tuottajaan, niiltä kyllä löytyy asiantuntemusta poimia kannattavimmat yksiköt ja ostaa ne veronkierretyillä ja puhtaaksi pestyillä rahoilla pois kuljeksimasta. Tätä tuskin pystytään estämään edes laajalla omistuspohjalla tai institutionaalisten sijoittajien avulla, koska uuteen ”ikiliikkujaan” keskittyminen hapattaa vanhojen sijoitusten tuotot, eikä niiden rahoitusasema ole muutenkaan kovin kestävällä pohjalla. Se on kuitenkin täydellisesti linjassa suomalaispoliitikkojen noudattaman bisnesperiaatteen, ”osta kalliilla ja myy halvalla”, kanssa.
Koko ruljanssin seurauksena korkeasti palkatuista teollisuuden ja asiantuntijapalveluiden tuotannosta siirrytään kohti matalapalkkaisia palvelualoja, jolloin pyy pienenee yhä nopeammin maailmanlopun edellä, kun kaikelta muulta tuotannolta kuihtuu ostovoimainen asiakaskunta. Tämä on vain yksi tapa potkia tölkkiä seuraaville hallituksille, kunnes siellä on niin hintelää porukkaa, ettei velkatölkki enää liiku. Oikeastaan se ei enää liikukaan, eikä kukaan tiedä, miltä se näyttää tai missä se kulloinkin on. Sitä helpompi on kuitenkin teeskennellä sen liikkuvan ja ainakin perustella tarvetta yhteiselle potkimiselle, vaikkei tiedetä, mitä potkitaan. Vain siitä ollaan varmoja, että suomalaiset potkivat liian vähän, eli EVAn mukaan vain 38,5 tuntia viikossa.
Mahdottomuuksien sijaan kannattaakin keskittyä mahdollisuuksiin ja Sipilän kiltisti taluttaa sotemopo talliin, ettei kyläpoliisi vie kilpiä. Silti hän voi olla ylpeä hallituksestaan, koska se näyttää onnistuvan siinä, missä kaikki edeltäjät epäonnistuivat: Kaikki parkkikiekot sallitaan, kunhan pysäköintiaika on pysäköinninvalvojan tulkittavissa.