Euroopan talous- ja rahaliitto on ollut kunnianhimoinen projekti. Tämän projektin tavoitteena on ollut luoda yhtenäinen talousalue itsenäisten valtioiden välille. Eurovaltiot ovat maantieteellisesti hajallaan, koska kaikki Euroopan unionin maat eivät ole halunneet projektiin lähteä mukaan.
Aluksi kaikki näytti onnistuvan paremmin kuin hyvin. Yhteinen valuutta lisäsi yhtenäisyyttä ja helpotti maksuliikennettä eurovaltioiden välillä. Euro säilytti hyvin arvonsa verrattuna Yhdysvaltain dollariin.
Sitten tuli maailmanlaajuinen finanssikriisi ja euro alkoi natista liitoksissaan.
Euroopan talous- ja rahaliiton tekee ainutlaatuiseksi se, että itsenäisillä valtioilla on yhteinen keskuspankki jossa rahapolitiikasta (koroista ja valuutan ulkoisesta arvosta) päätetään keskitetysti. Tästä syystä euron sääntöihin on kirjattu ehto, jonka mukaan keskuspankki ei voi suoraan rahoittaa eurovaltioita ostamalla niiden velkakirjoja. Rahapoliittinen elvytys on siis euroalueella mahdotonta, tai ainakin hyvin vaikeaa.
Kun euron rakenteet estävät tehokkaan suhdannepolitiikan, Euroopassa on kehitetty tarina valtionvelan haitallisuudesta ja menokurin hyödyllisyydestä. Tarinan mukaan valtiot eivät saa elää yli varojensa koska muutoin niillä ei ole tulevaisuudessa varaa maksaa menojaan.
Tarinalla ei tietenkään ole taloudellisen todellisuuden kanssa mitään tekemistä, mutta se auttaa johtavia poliitikkoja ja virkamiehiä ylläpitämään eurojärjestelmää joka on osoittautunut hyvin heikoksi. Menokuri palvelee tavoitetta pienentää valtion kokoa suhteessa markkinoihin ja vanhojen hyvinvointia ylläpitävien rakenteiden karsimista. Etelä-Euroopan maissa, erityisesti Kreikassa EU:n instituutiot ovat toteuttaneet muutoksia niin aggressiivisesti, että kansallinen suvereniteetti, eli itsemääräämisoikeus on lähes kokonaan kadonnut näissä maissa.
Tosiasiassa eurojärjestelmällä on kaksi vaihtoehtoa: joko euroalue keskittää myös finanssipolitiikan, eli myös valtion tuloista ja menoista päätettäisiin keskitetysti Brysselissä. Tämä tarkoittaisi siis liittovaltiota, mihin ei juuri nyt ole poliittisia eikä kulttuurisia edellytyksiä. Toinen vaihtoehto on hajottaa euro, eli palata takaisin kansallisiin valuuttoihin. Valitettavasti välimuoto ei ole mahdollinen.
Tällä hetkellä euroalue kulkee vaivihkaa kohti liittovaltiota mutta asiasta ei käydä kunnollista julkista keskustelua. Toisin sanoen, vallitsevalla talouspolitiikalla ei ole demokraattista legitimiteettiä, eli hyväksyttävyyttä kansalaisten näkökulmasta. Legitimiteetin voisi palauttaa esimerkiksi järjestämällä kansanäänestyksen Suomen eurojäsenyydestä. Äänestyksen yhteydessä pitäisi käydä julkinen keskustelu siitä mitä eurojärjestelmän kaksi vaihtoehtoa tulevat tulevaisuudessa tarkoittamaan Suomen ja suomen kansalaisten kannalta.
Siksi olen allekirjoittanut ja tuen kansalaisaloitetta, joka esittää kansanäänestystä Suomen eurojäsenyydestä.