Puolustusministeri Jussi Niinistön (ps) lausunto, jonka mukaan Suomi varautuu Ahvenanmaan miehittämiseen, on herättänyt keskustelua saarimaakunnan turvallisuuspoliittisesta merkityksestä.
Niinistön mukaan toimintaympäristö on muuttunut Ukrainan kriisin ja Krimin valtauksen myötä:
– Sekä sotilasliitto Naton että Venäjän sotilasliikenne Itämerellä on lisääntynyt viime aikoina. Itämeren sotilaspoliittinen asema on korostunut, hän selitti Yle Uutisten haastattelussa.
Niinistön mukaan puolustusministeriö pohtii muun muassa sitä, että Ahvenanmaalle tunkeutuja käyttäisi operaatiossa niin sanottuja vihreitä miehiä, tunnuksettomia sotilaita. Tällä hän viittasi Krimin valtaukseen.
Huolimatta Ahvenanmaan demilitarisoidusta asemasta, Suomella on velvoite puolustaa saarimaakuntaansa. Puolustusministerin lausunto kertoo varautumista kriisitilanteeseen, jos asetelmat jostain syystä muuttuisivat.
Vaikka sotilaallinen toiminta suurvaltasuhteiden kiristymisen takia on Itämerelläkin lisääntynyt, viittaukset Ukrainan kriisiin ja Krimin valtaukseen voivat johtaa harhaan. Ukraina ja Krim ovat Venäjälle eri asemassa kuin Suomi ja Ahvenanmaa. Virhepäätelmät saattavat lisätä sotilaallista jännitystä ja konfliktin uhkaa. Onnettomimmat seuraukset olisivat luultavasti sillä, jos ei ymmärrettäisi, että Venäjällä on turvallisuustarpeita Suomen suunnalla, kuten sillä on Ukrainassa.
Ahvenanmaalla on sijaintinsa takia sotilaallista merkitystä Suomen ja Ruotsin lisäksi Venäjälle ja monille muillekin maille. Tähän liittyy myös se, että sen asema on kansainvälisoikeudellisesti tarkoin määritelty.
Se, että Ahvenanmaa on demilitarisoitu tarkoittaa minimissään sitä, että alue pysyy linnoittamattomana ja ettei siellä ole pysyviä tukikohtia. Laajemmassa merkityksessä se tarkoittaa sitä, että alueella on kielletty kaikki sotilaallinen läsnäolo ja toiminta – lukuun ottamatta Suomelle kuuluvaa valvontatehtävää ja eräitä pieniä poikkeuksia.
Pariisissa 1856 solmitussa sopimuksessa Ranska, Suurbritannia ja Venäjä sitoutuivat siihen "että Ahvenanmaan saaria ei linnoiteta ja ettei siellä tule säilytettäväksi tai rakennettavaksi mitään sotilaallista tai merilaitosta".
65 vuotta myöhemmin Saksa, Puola, Pohjoismaat (Norjaa lukuun ottamatta) ja Baltian maat (Liettuaa lukuun ottamatta) sekä Iso-Britannia, Ranska ja Italia solmivat Genèvessä 1921 ”Ahvenanmaan saarten linnoittamattomuutta ja neutralisoimista koskevan sopimuksen”. Osapuolet täydensivät Pariisissa 1856 tehtyä sopimusta, jossa Venäjä sitoutui olemaan linnoittamatta Ahvenanmaata ”mainittua sitoumusta kuitenkaan loukkaamatta”. Demilitarisointiin sitoutuivat nyt myös muut Itämeren rantavaltiot (paitsi Liettua) – ennen muuta Ruotsi ja Saksa.
Uutta oli se, että sopimus kieltää kaikkien maiden – myös Venäjän – asevoimilta sekä alueelle tunkeutumisen että siellä oleskelun. Lisäksi ”aseiden ja sotatarpeiden valmistus, tuonti, kauttakuljetus ja vienti ovat siellä nimenomaan kielletyt”. (4 Artikla.) Sodan aikana Ahvenanmaata pidetään ”puolueettomana alueena, eikä sitä saa välillisesti eikä välittömästi käyttää tarkoitukseen, joka on jossain yhteydessä sotilaallisten toimenpiteiden kanssa” (6 artikla).
Puolustusministeri Niinistön huomautus, jonka mukaan Venäjä ei ole hyväksynyt Ahvenanmaan neutralisointia, herättää kysymyksen siitä, olettaako hän, että Venäjä sen perusteella katsoisi oikeudekseen harjoittaa sotilaallista toimintaa alueella.
Vaikka Venäjä ei ole neutralisointia koskevan sopimuksen osapuoli, kiinnostavaa on se, että sopimusvaltiot – joihin kuuluvat myös Iso-Britannia ja Ranska – sitoutuvat takaamaan Ahvenanmaan aseman demilitarisoituna ja neutraalina vyöhykkeenä – toisin sanoen sen sotilaallisen koskemattomuuden – myös sodan aikana. Sopimus solmittiin, ”jotta saataisiin takeet siitä, etteivät nämä saaret koskaan tule aiheuttamaan vaaraa sotilaalliselta kannalta”.
Suomella on myös oikeus – ”jos Itämeri joutuu sodan piiriin” – vyöhykkeen ”puolueettomuuden turvaamiseksi väliaikaisesti laskea miinoja tämän vesialueelle ja sitä varten ryhtyä sellaisiin laivastotoimenpiteisiin, jotka ovat aivan välttämättömiä” (6 Artikla). Lisäksi Suomen on ryhdyttävä alueella ”tarpeellisiin toimenpiteisiin hyökkääjän pysäyttämiseksi tai torjumiseksi” tilanteessa, jossa ”Ahvenanmaan saaria taikka niiden kautta Suomen mannermaata vastaan suunnattu äkillinen hyökkäys saataisi vyöhykkeen puolueettomuuden vaaraan” (7 II artikla).
Lisäksi Suomen ja Neuvostoliiton (joka on Venäjän edeltäjä) välillä Moskovassa 1940 solmitussa sopimuksessa vahvistetaan ”ettei Suomi eivätkä muutkaan valtiot” saa rakentaa mitään tukikohtaa ”eikä mitään muutakaan sotilastarkoituksiin käytettävää laitetta” Ahvenanmaan saarille. Lisäksi Suomi sitoutuu ”olemaan asettamatta niitä muiden valtioiden aseellisten voimien käytettäväksi” (1 artikla).
Ahvenanmaan demilitarisointi "vallitsevan tilanteen mukaisesti" vahvistettiin Suomen sekä Neuvostoliiton, Iso-Britannian ja eräiden muiden liittoutuneiden (ei kuitenkaan Yhdysvaltain) kesken vielä Pariisin rauhansopimuksessa 1947.
Sekä Ahvenanmaan erityisasema että Suomen oikeus ja velvollisuus puolustaa alueen koskemattomuutta on kansainvälisesti tunnustettu. Yhdelläkään alueen valtioista ei ole tarvetta muuttaa tilannetta.
Jos saariryhmän asemaa halutaan vielä kansainvälisoikeudellisesti vahvistaa, Venäjä ja Yhdysvallat tulisi saada liittymään vuoden 1921 Genèven sopimukseen ja päivittää siihen liittyviä sanktiomääräyksiä.
Ruotsille on tärkeää, ettei Suomen lisäksi muut maat – etenkään Venäjä – ole sotilaallisesti Ahvenanmaalla, josta voisi hyökätä sitä vastaan. Venäjälle taas on tärkeää, ettei siellä ole Naton toimintaa, ettei aluetta voisi käyttää tukialueena sitä ja sen laivastoa vastaan.
Suomelle on tärkeää, ettei yksikään muu valtio paitsi Ruotsi ole sotilaallista siellä. Sitä ei voi sallia Venäjältä, muttei sen uhkana pitämiltä Nato-mailtakaan, ettei se pakottaisi Venäjää toimimaan. Muille Itämeren rantavaltioille, kuten muille Länsi-Euroopan maille, on tärkeää, että Venäjä pysyy pois Ahvenanmaalta eikä aiheuta epävakautta alueella.
Ainakin mailla, joille saariryhmän aseman muuttuminen aiheuttaisi turvallisuusuhkan, kuten Suomella, Ruotsilla ja Venäjällä, on todennäköisesti suunnitelmat alueen miehittämiseksi. Eräiden tietojen mukaan Venäjä olisi jossain muodossa tällaista harjoitellut. Suomen on välttämätöntä osoittaa sekä halua että kykyä Ahvenanmaan puolustamiseen, ettei Venäjälle eikä Nato-maille syntyisi yllykettä kriisitilanteessa pyrkiä alueelle.
Puolustusministeri Niinistö viittasi Ylen haastattelussa mahdollisuuteen, että Suomi ja Ruotsi tekisivät asiassa yhteistyötä. Hän muistutti, että maat syventävät yhteistyötään hallitusohjelman mukaisesti.
Siihen lienee nyt otollisempi tilanne kuin koskaan. Ahvenanmaan osalta se saattaa tosin edellyttää sopimusjärjestelyjä muiden valtioiden kanssa.
Suomella ja Ruotsilla oli jo 1930-luvulla sotilaallista yhteistyötä, johon kuului myös suunnitelma Ahvenanmaan miehittämisestä. Kaavailut yhteisestä puolustuksesta eivät tuolloin kuitenkaan toteutuneet eikä Ahvenanmaata koskevia suunnitelmia pantu tuolloin käytäntöön. Sota syttyi ja asetelmat ehtivät muuttua nopeaan tahtiin.
Petteri Hiienkoski