Matkustajien oli pudottauduttava penkalle pimeässä. Alla oli lumihankea, mutta muuten ei ollut tietoa, oliko sen alla niljakasta heinikkoa tai vaikka karkeaa sepeliä. Kyse oli Jyväskylästä klo 21.39 Helsinkiin lähteneestä junasta S94 (20.11.15), joka joutui sähkövaurion takia pysähtymään Talviaisten liikennepaikalle ja matkustajille oli tulossa bussi. Tietenkin korkeusero olisi ollut sinisistä vaunuista ehkä suurempi.
Talviaisissa oli muinoin asemalaituri paikallisjunille Jämsä-Orivesi, mutta se on purettu ja ratalinjauskin taitaa olla hieman toinen.
Mieleen tuli se, että Pendolinoissa ei ilmeisesti ole mitään sivusuunnan valonheitintä, jolla junan kylkeä voisi tällaisissa tilanteissa valaista. Ainakin akkusähkö toimi, hetken aikaa junassa oli täysi pimeys, mutta sisävalot syttyivät sen jälkeen uudelleen.
Onni onnettomuudessa oli se, että VR:n matkustajamäärät ovat vähentyneet. Vielä vuosikin sitten illan viimeinen juna perjantaina Jyväskylästä oli aika täynnä, nyt matkustajat mahtuivat linja-autoon ja pikkubussiin.
Ennen junasta pudottautumista kuulin konduktöörin huikkaavan, että ehkä kannattaisi ottaa kuperkeikka tms. Ei liene ollut vitsi.
Pudottautuminen oli kirjaimellisesti hyppy tuntemattomaan. Sattumalta minulla oli taas kihti iskenyt ja pudottautuminen juuri väärälle jalalle teki tietenkin kipeää. Mutta tuskin oli kenellekään helppoa.
Yhden onnettomuuden jälkeen muistan VR:n konduktöörien valittaneen, että "kirveetkin poistettiin". Sittemmin sellaisia palautettiin kai. Kirveestä tässä ei olisi ollut apua, mutta ehkä ainakin yhdessä rungon vaunussa tulisi olla tikkaat tai muu apuväline evakuointiin. Kuulin jonkun sanovan, että olisipa ollut edes köysi.
Mieleen tuli se, että Kanadan junissa pidetään alussa turvaselostus, lentokoneiden tapaan ja konnarit neuvovat kunkin vaunun kahdelle matkustajalle sekä ikkunan rikkomisen että päätyovien avaamisen. Sikäläisten vähän huvittavienkin turvanormien taustalla oli myös se, että turvamääräyksillä ajettiin aikanaan junaliikennettä ahtaalle, kun maantieliikenteen lobby oli kiskoliikennettä vahvempi. Turvasyistä henkilökuntamäärä on älytön, mikä tosin mahdollistaa toisaalta vaunukohtaisen tarjoilun, kun tekemistäkin pitää olla. Suomen junahenkilöstömitoitus on toinen ääripää. Jos sinne penkalle olisi pysähtynyt paikallisliikenteen dieselvaunu, ei olisi ollut edes konnaria vaan pelkästään kuljettaja.
Konduktöörin ohjeistuksissa kiinnitin huomiota siihen, että ne olivat tilanteen vaatimalla tavalla käskyluonteisia, koska vaihtoehtoja ei ollut. Ei kuitenkaan imperatiivia, vaan "Menemme nyt..".
Koska bussin tulo viipyi, matkustajien olisi ehkä kannattanut antaa olla junarungossa pitempään, sillä märin kengin pikkupakkasessa alkoi olla kolkkoa.
En viitsinut ottaa kuvia. Ehkä se olisi ollut myös oikeudellisesti kyseenalaista.
