Esiopetus tulee pakolliseksi, jolloin vanhempien valinnanvapaus vähenee. Yhteiskunta antaa viestin, joka kertoo, että vanhemmat eivät välttämättä osaa kasvattaa lastaan tarpeeksi hyvin. Varhaiskasvatuksen yksi perustehtävä on tukea vanhempien kasvatustyötä. Miten se toteutuu jos nyt otamme pakolla osan kasvatustyöstä heiltä pois. Ylikorostamalla varhaiskasvatusta ja esiopetusta ei saavuteta mitään hyvää aikaan. Esiopetus on osa varhaiskasvatusta ja toisinpäin.
On totta, että varhaiskasvatus ja esiopetus valmistaa lasta varsin tehokkaastikin koulutielle ja elämään yleensä. Se kuitenkin edellyttää sitä, että esiopetukseen liitetään vahvasti sosiaalisten taitojen opettelu. Itse asiassa tärkeintä esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen antia on juuri tämä. Sosiaalisia taitoja voi opetella myös kerhoissa, ystävien kanssa ja harrastuksissa. Ei esiopetuksen pakollisuus ole mikään autuaaksi tekevä ratkaisu. Lapsen päiväkotiin laitto ei myöskään ole mikään automaattinen tae siitä, että lapsi kasvaa oikeaan omaan suuntaansa.
Olen itse huolissani siitä, että kasvatustyötä ulkoistetaan liikaa. Samaan aikaan kun toitotetaan päivähoidon tarpeellisuutta, jotta lapsesta kasvaa pärjäävä, työ vie ihmisiltä aina vaan enemmän energiaa. Useinhan on niin, että päivät täyttyvät hoidosta, työstä ja harrastuksista niin, että jäljelle jää se muutama tunti illalla. Se ei välttämättä riitä.
En nyt halua niputtaa kaikkea yhteen kasaan, mutta haluaisin haastaa ammattilaisia ja vanhempia pohtimaan onko se, tavallaan automaattinen ratkaisu välttämättä juuri teille paras. Päiväkotiinhan mennään hyvin yleisesti viimeistään 3-vuotiaana. On se aika yleistä sekin, että siellä on jo juuri kävelemään oppineita. Tosiasia on se, että jo nyt, ilman esiopetuksen pakollisuutta lähes kaikki lapset ovat varhaiskasvatuksen piirissä. Jos eivät varsinaisesti täysipäiväisessä hoidossa, niin sitten kerhoissa, tai muissa vastaavissa toimintamuodoissa. Jatkossa sitten kaikki tulevat liukuhihnalta esiopetuksen piiriin ja koulu alkaakin yhtäkkiä vuotta aiemmin. Toiminnassa olevat Viskarit, 5-vuotiaiden kerhot, joissa valmistaudutaan esikouluun ovat seuraava tarkastelun kohde. Pikkuhiljaa suunta selkiää.
Lapsi tarvitsee ennen kaikkea aikaa. Kiireetöntä aikaa. Kannattaisi pohtia sen turvaamista. Aika on päivähoidossa kortilla eikä kukaan tai mikään korvaa rauhallista kasvun aikaa kotona. Päivähoito tulisi voida yhdistää joustavasti lapsen ja vanhempien tarpeeseen niin, että se mahdollistaa mahdollisimman paljon turvallista aikaa kasvaa kotona, vanhempien kanssa. Jollekulle riittää se tunti kerhoa viikossa, toinen tarvitsee kokopäivähoitoa. Nyt vaan on sellainen tilanne, että todellista valinnanvapautta viedään koko ajan kauemmaksi vanhemmilta. Suunta ei ole oikea.
Kysymys kuuluukin, entä jos vanhempi ei halua lastansa esiopetuksen piiriin, vaan hänellä on kyky ja halu kasvattaa lasta koulutielle ja elämäänsä kotona? Entäpä mitä niille vanhemmille sanotaan joilla on selkeästi kyky ja halu, mutta ulkopuolinen paine pakottaa lapsen esiopetuksen ja varhaiskasvatuksen piiriin.
Yksikään varhaiskasvatuksen ammattilainen ei korvaa vanhempia. Auttaa voidaan ja olla vaikka sitten se ainoa turvallinen aikuissuhde, korvaamaan ei kyetä koskaan.