Presidentti Putinin valtakausi lähestyy vääjäämättä loppuaan, ja maan taloudellisten vaikeuksien syveneminen nopeuttaa kehitystä. Tämä herättää kysymyksen siitä, osaako Suomen politiikan ja elinkeinoelämän johto osannut lukea ajan merkit oikein. Toistaiseksi Suomen politiikan ja elinkeinoelämän johto näyttää elävän menneessä samaan tapaan kuin se teki neuvostoimperiumin hajoamisen aikoihin.
Saalistaan vahtiva karhu näyttää hampaitaan
Venäjän duuman puhemies on varoittanut kärjistämästä Euroopan tilannetta nykyisestään. Hänen mukaansa Ukrainan kriisistä alkaneella vastakkainasettelulla voi olla erittäin kohtalokkaat seuraukset. Naryshkin puhui jopa kolmannesta maailmansodasta eli sodasta, joka todennäköisesti olisi ihmiskunnan viimeinen (ks. http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015073020111422_uu.shtml ).
Aggressiivisten puheiden ohella Venäjä lisää sotilaallista valmiuttaan etenkin Itämeren alueella. Maan johdon hermostuneisuuden taustalla ei kuitenkaan ole länsimaiden toiminta, vaan hallitseva oligarkia pelkää omia kansalaisiaan. Talouden alamäki jatkuu, ja ihmiset alkavat vähitellen kyllästyä elämänsä ankeuteen. Siksi syyskuussa pidettävissä aluevaaleissa oppositiota estetään entistä tamokkaammin kampanjoimasta tai asettamasta omia ehdokkaitaan (ks. http://www.hs.fi/ulkomaat/a1438227951463 ).
Tilannetta ei paranna se, että ruplan dollarihinta kipusi viime viikolla jälleen yli kuuteenkymmeneen. Maan valuuttavanto tullee supistumaan lähiaikoina maan keskuspankin lopetettua päivittäiset valuuttaostonsa. Keskuspankki joutui elinkeinoelämän kasvaneen painostuksen vuoksi alentamaan korkoa seitsemästätoista prosentista kymmeneen lisääntyvästä inflaatioriskistä huolimatta.
Suomen Venäjä-politiikka
Izvestijalle antamassaan haastattelussa puhemies Naryshkin ei malttanut olla purkamatta vielä jälkikäteen katkeruuttaan Suomea kohtaan sen vuoksi, ettei häntä päästetty Helsingissä pidettyyn ETYJ-parlamentin kokoukseen. Suomessa ollaankin yleisesti sitä mieltä, että EU:n pakotepäätöksen noudattamisessa tehtiin virhe ja että ylipäätään Suomen pitäisi yrittää kehittää niin pitkälle kuin nykytilanne suinkin sallii hyviä ja ystävällismielisiä suhteita Venäjän johdon ja maan elinkeinoelämän kanssa.
Tässä hengessä kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila kävi Moskovassa pyytelemässä koko tarmollaan anteeksi duuman puhemiehen saamaa kohtelua. Suomi on EU:n parlamentin kehoitusten vastaisesti ostamassa Rosatomilta ydinvoimalan, ja Savonlinnassa pidettiin äskettäin varsin lämminhenkinen Saimaa Summit-tapaaminen Suomen ja Venäjän välisen taloudellisen yhteistyön edistämiseksi (http://markkuhuusko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/199310-kun-suomalainen-mies-tanaan-venalaista-halasi ). Aiemmin Pietarin talousfoorumissa Suomesta oli mukana silmiinpistävän laaja ja arvovaltainen edustus. Pääministeri Sipilä on valinnut valtiosihteerikseen Paula Lehtomäen, joka on viime aikoina omistautunut Venäjä-suhteiden kehittämiseen.
Kylmä suihku Yhdysvalloista
Yhdysvaltain vähän aikaa sitten julkistamalle uudelle pakotelistalle otettiin muun muassa Hartwall-Areenan ja Jokereista lähes puolet omistava Roman Rotenberg ja Venäjällä aktiivisesti toimiva suomalainen liikemies Kai Paananen. Listalle on asetettu lähinnä sellaisia henkilöitä, joiden on havaittu avustaneen alkuperäisellä pakotelistalla olleita kiertämään heidän toimilleen asetettuja rajoitteita. Suomessa tapahtunutta on ihmetelty ja Yhdysvalloilta on luvattu pyytää lisäselvitystä päätöksen perusteista.
Viisaampaa olisi ottaa tosissaan Venäjän aggressiiviset toimet Ukrainassa ja tunnistaa tarve saada maa muuttamaan linjaansa. Lisäksi kannattaisi ottaa huomioon, että Venäjään kohdistuvat pakotetoimet voivat piankin ulottua koskemaan myös Rosatomia. Vallitseva opportunistinen suhtautuminen pakotepolitiikkaan on jo ehtinyt vahingoittaa Suomen mainetta. Erityisen vahingolliseksi suomalaisten poliitikoiden ja talouselämän johtohenkilöiden hakeutuminen Venäjän nykyisen valtaryhmittymän kylkeen muodostuu siinä vaiheessa, kun aika tekee tehtävänsä ja maan johto vaihtuu. Tuolloin maallemme ei jää ystäviä juuri millään ilmansuunnalla.
Vallitseva tilanne alkaa muistuttaa virhearviointeja, joita Suomi teki Itä-Euroopan demokratisoitumisen ja Neuvostoliiton hajoamisen aikoihin. Suomen ulkopoliittinen johto eli tuolloin aivan liian pitkään siinä uskossa, että Neuvostoliitto on ja pysyy ja että Suomen ensisijainen intressi on hyvien ystävyyssuhteiden ylläpitäminen Kremlin valtaapitävien kanssa. Suomen silloinen nuivuus on edelleen hyvin muistissa niin Baltian maissa kuin demokratian puolesta kamppailleiden venäläisten keskuudessa.
Vaihtoehto
Nykyisen suomettumislinjansa sijasta maamme voisi osoittaa selkeästi yhtyvänsä kaikilta osin lännen Venäjän toimiin kohdistamaan arvosteluun, pitää johdonmukaisesti kiinni sovitusta pakotelinjasta sekä pitäytyä toistaiseksi energiapoliittisen yhteistyön kehittämisestä Venäjän kanssa. Suomen tulisi saada Venäjän johto ymmärtämään, ettei maamme ei ole jatkossa enää se helposti painostettavissa oleva pikku naapuri, jona meitä nykyisin pidetään. Taloudelliseen yhteistyöhön toki kannattaa ilmaista olevansa valmis aina kun sitä on mahdollista harjoittaa tasavertaisesti, poliittisesti neutraalilla tavalla sekä normaaleja taloudellisen kanssakäymisen pelisääntöjä noudattaen. Myös kulttuurin aluella ja kansalaisyhteiskunnan tasolla on monenlaisia mahdollisuuksia yhteistyön kehittämiseen eri venäläisten tahojen kanssa. Jos joskus on tarvetta rajoitteiden kiertämiseen, kierrettäköön mieluiten niitä, joiden avulla Kreml yrittää eristää venäläisiä ulkomaailmasta.
Tuomalla vahvemmin esiin oman linjansa Suomi saa Kremlin osoittamaan Suomea kohtaan enemmän kunnioitusta kuin mihin se nykyisin on valmis. Lisäksi Suomi voi luoda paremman pohjan Venäjän kanssa harjoitettavalle yhteistyölle, joka voi jatkua normaalina regiimien vaihtumisesta huolimatta.