Posti toimii ristiriitaisella toimialalla. Yhtäältä kirjeiden ja lehtien kanto on auringonlaskun ala, toisaalta erilaiset tavarakuljetukset lisääntyvät. Kuitenkin volyymin lisääntyessä ihmistyövoiman tarve vähentyy koko ajan. Kannattaako tässä tilanteessa suojella jäljelle jäävien työntekijöiden palkkoja vai jakaa kurjuutta useammalle?
Puheissa Postin työntekijöiden lakkoilussa on unohdettu yksi selkeä fakta: Postin työpaikkoja tulee olemaan viiden vuoden päästä merkittävästi vähemmän kuin nyt, viidentoista vuoden kuluttua radikaalisti vähemmän kuin nyt. Ihan riippumatta työntekijöiden palkoista. Automaattinen lajittelu kehittyy, automaattinen jakelukin yleistynee lainsäädännön laahatessa teknologian perässä, paperikirjeet ja lehdet ovat auringonlaskun tekniikkaa. Samalla kilpailupaine teknologisesti ja organisatorisesti ketterien kilpailijoiden osalta yleistyy. Tavaran kuljetuksessa tulevaisuudessa nähtänee myös vertaiskuljetuspalveluja.
Tilanteessa ei toki ole mitään uutta. Teknologisia kehitysaskeleita on tapahtunut läpi ihmiskunnan historian ja yleisesti kehitys jossa työnteon määrää pyritään vähentämään on nähty hyvänä. Dramaattinen toimialamuutos joka lienee useimpien lukijoiden muistissa on pankkipalvelujen muutos vuoden 1990 pankkikonttorista joka nurkalla tämän päivän itse- ja etäpalvelukulttuuriin.
Myös kaupan alan työehtojen heikentämispyrkimykset liittyvät samaan ongelmakenttään. Samalla myös työntekijäjärjestöt ja tätä kautta työntekijät ovat keskeisen kysymyksen äärellä: pitääkö kiinni omasta palkastaan vai työehtojen heikentämisellä saada kenties jatkuvuutta omalle työpaikalleen vielä vuoden tai pari? Kuinka moni kaupan alan työmarkkinajohtaja tai kaupan alan yritysjohtaja vannoo käsi sydämellä kaupan alan työpaikkarakenteen muistuttavan vähääkään nykyistä vuonna 2030?
Postin lakkoilu on siis vastuullista. Työntekijöiden palkan laskeminen ei vähänkään pidemmällä ajanjaksolla vaikuta työpaikkojen säilymiseen. Postin lakkoilu on siis vastuutonta. Ilman työehtojen heikentämistä kehitys vain kiihtyy ja väki saa potkut aikaisemmin. Eli kysymys kuuluu, työsuhteen pituus vai palkkakuitin paksuus?
Omasta mielestäni valinta on selvä. Työn kustannusten laskeminen on nykyisessä teknologisessa kehitysvaiheessa vastuutonta. Se hidastaa yritysten uusiutumista ja asettaa esteitä innovaatioiden käyttöönotolle. Riskinä on jälkeen jääminen maailmassa jossa pikemminkin pyritään kehittämään uutta kuin palaamaan kaivinkoneiden ajasta lapiomiehien aikaan. Yksilötasolla uskoisin että parempi saada potkut nyt ja mahdollisuus uudelleen suuntautumiseen kuin jatkaa jatkuvassa kurjistuvassa epävarmuudessa.
Koska en ole varmasti ainoa ihminen joka tätä kehityskulkua on pohtinut, olisi mielenkiintoista nähdä tieteellistä tietoa asiasta. Kannattaako auringonlaskun alan työntekijän lakkoilla vai heikentää työehtojaan? Eittämättä joku taloustieteilijä on tätäkin asiaa tutkinut, mutta missä ja milloin?