Niklas Herlin kirjoitti itsenäisyyspäivänkokemuksistaan Helsingin Töölössä. Hän kiinnitti kirjoituksessaan huomiota tapoihin, joilla hän ja tyttärensä olivat pukeutuneet. Omassa arjessani olen joutunut kiinnittämään pukeutumiseeni ja vaatetukseni lähettämiin viesteihin huomiota jo ennen. Itseasiassa niin paljon, että syvennyin jonkin verran semiotiikkaan eli merkkiteoriaan sekä sen eri versioihin. Merkkiteoria on ilmeisesti varsin epämuodikasta akateemista hapatusta, joka kuitenkin perustuu melko yksinkertaisiin, arkisiin havaintoihin ja viestinnän eri muotojen luokitteluun.
Kielellinen viestintä on tärkeää. Se on käytännössä se osa viestinnästä, johon ideologiat ja uskomukset pohjautuvat. Kuten Raamatussa sanotaan: ”Alussa oli sana…” Sanasta - vaikka ensimmäisen kerran lausutusta ruoka-sanasta - ovat saaneet alkunsa meidän ajatuksemme, uskomuksemme, asenteemme, ideologiamme ja tulkintamme. Ilman sanoja me olisimme luonnossa muiden apinasukulaistemme kaltaisia. Viestintämme perustuisi silloin äännähdyksiin ja eri äännähdysten sävyihin. Ideologiamme ja uskomuksemme eli mielipiteemme välittyisivät verrattain huonosti lajitovereillemme.
Kieleen luotetaan. Sen pohjalta arvioidaan esimerkiksi ihmisten luotettavuutta. Vale on aina jotakin puhuttua tai kirjoitettua, eikä niinkään elehdityttyä, äänneltyä tai ilmehdittyä, vaikka puhutaan esimerkiksi naisen orgasmi-myytistä. Eleet, äännähdykset ja ilmeet viestivät sekä voivat valehdella. Jotkut viestinnän teoreetikot väittävät, että jopa 90% viestinnästä on sanatonta. Tiedä häntä. Vaatetus sen sijaan jää viestinnässä huomattavan vähälle huomiolle. Siitä huolimatta, että taatusti me viestimme jotakin itsestämme pukeutuessamme kymmenentuhannen arvoisiin pukuihin, pilottitakkiin tai kirpputorilta löydettyyn kirjavaan käsityöhön. Erona ihonväriin, joka ilmeisesti viestii joillekin ihmisille jotakin, vaatetus on useimmiten itsevalittu. Ihonväriä meistä ei kukaan valitse (paitsi ehkä kaikkivaltias korkeuksista).
Aikoina, jolloin ihmisten välillä on tasa-arvoa ja hyvin vähän eripuraa, vaatetuksellakaan ei ole merkitystä. Jokainen vetäytyy omiin kategorioihinsa tai toisin sanoen samanmielisiin, joskus jopa erimielisiin, ihmisryhmiin, eikä heillä ole suurtakaan tarvetta alkaa käydä sanallisesti tai muutenkaan kenenkään kimppuun. Kun ajat muuttuvat epävakaammiksi, yhteiskunnan vallitsee sekasorto, epävarmuus ja eriarvoisuus, erilaiset ääriliikkeet nostavat päätään. Samalla kaikella, millä ei ollut aiemmin suurtakaan merkitystä, on tavattoman paljon merkitystä.
Olen pukeutunut vuosikaudet mustiin. Se on itseasiassa väri, joka on tullut teini-iän perintönä. Musta on neutraali väri. Siinä värityksessä hukkuu suomalaisten joukkoon, mutta silti sillä halutaan viestiä esimerkiksi kuulumista metallistien (metallimusiikkia kuuntelevien) heimoon. Toisaalta se on armeijanvihreän ja maastokuvioinnin lisäksi isänmaallisuuden tai sotilaallisuuden tunnus. Metallistit tunnetaan usein pitkistä hiuksistaan, kun taas isänmaalliset – erityisesti skinit – vetävät päänsä kaljuksi. Kuten minä.
Vuosia sitten istuin Helsingin metrossa. Viimeinen linja itään. Vaunu oli tyhjä lukuunottamatta nuorta miestä, jolla oli yllään tummanpuhuvaa ja kasvoissaan enemmän metallia kuin kannettavassa, jolla tätä juttua kirjoitan. Kädessään hänellä oli paperiin kääritty pullo, josta siemaili. Pelottava ilmestys, joka yhtäkkiä tervehti minua ja alkoi kertoa kuluneesta illastaan sekä matkastaan ystäviensä luokse. Kuuntelin mielenkiinnolla hänen juttuaan, kun hän tarjosi juotavaa. Kiitin ja kieltäydyin. Hymyilin. Hän hymyili takaisin. Vaatetuksemme puhuivat puolestamme. Hän tulkitsi minut heimolaisekseen luultavasti juuri ulkoasustani. Eikä minulla ollut lopulta häntä vastaan mitään, vaikka hänen ulkoasunsa aluksi pelotti, enkä ollut tuolloin vielä erityisen hyvä humalaisten kanssa kommunikoinnissa.
Kun ajat muuttuvat epävakaammiksi, tätä heimolaisuutta etsitään entistä kiivaammin. Ääripäissä seisovat nationalistit/fasistit/rasistit ja kansainväliset/rakkauden sanomaa levittävät antifasistit (toisin kuin kenties nationalistit ajattelevat, heidän vihollisensa ei ole vihervasemmistolainen kupla, mikä ikinä se onkin). Väkivaltaiset yhteenotot muuttuvat osaksi heidän toimintatapaansa ja taisteluaan, aivan samaan tapaan kuin taistelua tällä hetkellä käydään Syyriassa, Iranissa, Nigeriassa ja ties missä muualla. He uskovat siihen, että heidän taistelulleen on hyvä syy ja oikeutus. Niin kaikki sotia käyvät uskovat, koska muutenhan ääriryhmissäkin ymmärrettäisiin, ettei heidän toiminnassaan ole mitään järkeä. Siinä on oltava järkeä ja sille on oltava hyvä perustelu.
Ääriaineksen tuolla puolen ovat sitten kriitikot, jotka kykenevät edes jonkinlaiseen keskusteluun. Maahanmuuttokritiikille on paikkansa, eivätkä maahanmuuttokriitikot ole kaikissa asioissa väärässä tai oikeassa. Vihervasemmistolaiset, joita pidetään ääriaineksena (koko ajatus äärisuvakista on itsessään ristiriitainen ja mahdoton kielikuva), puhuvat puolestaan ihmisarvon ja rakkauden puolesta. Hekin ovat yhtälailla ihmisiä, joskus väärässä ja joskus oikeassa. Keskustelu voi olla asiallista, mutta eväiden loppuessa kesken ja vastapuolen argumenttien alkaessa turhauttaa, siitäkin tulee huutamista ja lopulta uhriutumisen kautta edelliset ääriaineistot saavat jälleen polttoainetta omaan taisteluunsa. Sillä mikään sota ei yksinkertaisesti olisi mahdollinen ilman ’vihollista’, olkoon se todellinen tai mielikuvituksen tuote.
Miten tämä liittyy viestintään ja erityisesti vaatetukseen? Kun nämä ainekset alkavat kärhämöidä ja ajatukset muuttuvat äärimmäisiksi, ei ole enää mitään merkitystä sillä, mitä mieltä ihmiset oikeasti ovat. Perusteluita ei kaivata, koska mikä tahansa selityksen alkukin voidaan tuomita vääräksi. Mikä tarkoittaa, että puhuupa sinivalkoinen tai vihreä mitä tahansa, häntä ei tarvitse kuunnella. Leima voidaan lyödä puhtaasti sen perusteella, millaiset vaatteet ihmisellä on päällä. Tämä on hieman samankaltainen kuvio kuin se, että ihmiset tuomittaisiin heidän ihonvärinsä perusteella. Kuljen mustissa ja olen kalju, mutta olen ehdottomasti ihmis- ja tasa-arvon kannalla. Pidän tärkeänä sananvapautta, olkoon se kenen tahansa sananvapautta, mutta silloin kun trendi johtaa epävakauteen ja mahdollisen ääriliikkeen poliittiseen kasvuun, siitä on oltava huolissaan. Ihmiset, jotka pelkäävät ISIS:in rantautumista Suomeen saattavat itse radikalisoitua ja järjestäytyä terroristijärjestöksi. Sitäkö suomalaiset (nimenomaisesti ääriliikkeet) kaipaavat? Sitä kauttako maahan saadaan rauha, että täällä ovat ääriliikkeet aseistautuneina ja valmiina toimintaan? En oikein usko.
Teen vaatetuksellani selvän eron vihreisiin ja vasemmistolaisiin. Pysyn mustuudessani (oikeasti harmaudessani) puolueettomilla vesillä, koska en ole eläessäni kokenut kuuluvani mihinkään ideologiseen ryhmään. Olen suomalainen, mutta se ei ole ideologia. Olen syntynyt Suomessa, puhun äidinkielenäni suomea. Seuraan urheilukisoissa suomalaisten menestymistä, ja pidän Suomea paljon parempana maana elää kuin esimerkiksi Yhdysvaltoja tai Ugandaa, joista minulle on kertynyt kokemusta. Suomi on turvallinen ja rauhallinen, mutta saamme maksaa siitä turvasta ja rauhasta veroja, kalliimpia kuluttajahintoja ja asumiskustannuksia. Sen vuoksi meidän harteillemme on asetettu myös vastuuta köyhemmistä maista, jotta niissä olisi edes hieman paremmat oltavat. Jos ja kun emme välitä, mitä rajojen ulkopuolella tapahtuu, siellä vaanivat levottomuudet saattavatkin olla jonakin päivänä rajojemme sisäpuolella.
Jos Suomen verrokkimaaksi kelpaa Uganda, sanoisin, että hallituksen toimenpiteet ovat nyt juuri sen suuntaiset kuin niiden ugandalaisen poliittisen standardin mukaan kuuluu olla. Muuttamalla pelisääntöjä, aiheuttamalla kitkaa eri toimijaosapuolten kanssa ja lisäämällä eriarvoisuutta, aiemmin rauhallisesti sekä tolkullisesti keskenään viestineet ihmisryhmät saadaan vastakkainasetteluun ja avoimiin selkkauksiin. Ugandasta palasin kotimaahani uutta oppia mukanani. Vaikken ole musta ihonväriltäni, ymmärrän hyvin, minkä vuoksi ihonväriltään tumma ajautuu rikoksiin ja väkivallantekoihin: hyvin usein yhteiskunnallisten olojen ja valtaapitävien harjoittaman politiikan vuoksi, ei sen vuoksi, että hän on musta tai vihreä, hänellä on pilottitakki tai hän on kalju.