Näyttää siltä ettei Sipilän yhteiskuntasopimuksesta tule mitään. Sipilä ei itsekään enää usko. Neuvottelut pannaan käyntiin muodon vuoksi. Osapuolten asenteet ovat kuitenkin sen kaltaiset ettei siitä mitään nyt voi tulla.
Kun yhteiskuntasopimusta ei saada aikaan hallitukselta puuttuvat keinot Suomen talouden tervehdyttämiseksi. Toki hallituksella on keinoja, mutta niillä keinoilla ei voida korjata muuta kuin valtiontaloden tasapainoa, kilpailukykyyn niillä toimilla joita hallituksella on käytössään ei ole vaikutusta.
Vaikka työttömyyskorvauksia supistetaan tai sosialikustannuksia leikataan, samoin kuin muita valtion menoja, kilpailukyky ei tästä parane. Jos poliisivoimia supistetaan, koulutuskustannuksista säästetään, kuntia laitetaan yhteen ja virkamiehiä irtisanotaan, sekään ei vaikuta kilpailukykyyn.
Kun kilpailukyky ei parane, työpaikkoja vähenee entisestään, valtion verotulot pienenevät entisestään, valtion sosialimenot kasvavat leikkauksista huolimatta, koska avun tarvitsijoiden määrät kasvavat.
Koska valtin menot edelleen kasvavavat ja tulot edelleen pienenevät, leikkauksia valtion menoihin tarvitaan lisää ja kierre jatkuu.
Tämä on siis tilanne, ellei asenne yhteiskuntasopimukseen muutu.
Saksassa kaikki on toisin. Siellä on tehty yhteiskuntasopimus ja siellä se toimii. Saksalaiset ymmärtävät taloutta suomalaisia paremmin. Olisikohan niin että siellä Saksassa päättäjät osaavat selittää asiat äänestäjilleen paremmin kuin Suomessa ja haluavat selittää, toisin kuin Suomessa. Saksalaiset äänestäjät ymmärtävät ja siellä kaikki toimii, Suomessa äänestäjät ei ymmärrä, eikä mikään toimi.
Siksi Saksassa on siis kaikki tällä hetkellä paremmin kuin Suomessa.
Suomalaiset eivät kyllä osaa hoitaa edes omia bisneksiäänkään. Suomalaiset eivät uskalla omistaa edes omia telakoitaan, koska eivät usko että osaavat. Saksalaiset tietävät että osaavat ja uskaltavat omistaa telakoita myös Suomessa.
Spede esitti joskus että Suomi pitäisi liittää Ruotsiin ja se hoituisi julistamalla Ruotsille sota ja antautumalla heti. Jos Spede eläisi, hän voisi keksiä tavan millä Suomesta voitaisiin tehdä Saksan liittovaltio.
Minä en sellaiseen innovaatioon pysty. Saksaan liittyminen voisi kuitenkin olla kannattavaa. Saksalaiset osaavat hoitaa talouspolitiikkaa ja osaavat johtaa omaa kansaansa. Mikseivät he voisi ohjata myös Suomea, sillä itse emme siihen näytä kykenevän.