Tässä kirjoituksessa on puhe tulevaisuuden, ei menneisyyden, sosialistisesta yhteiskunnasta. Ja sosialismilla tarkoitan sellaista yhteiskuntaa, jossa suurtuotantovälineet, mukaan lukien rahoitus, ovat yhteiskunnan yhteisomistuksessa. Muuten sosialistinen yhteiskunta on sellainen, millaiseksi kansa sen kokee hyväksi järjestää. Sitten itse otsikon aiheeseen...
Työvoima ei ole pelkkää raakaa fyysistä voimaa, vaan myös ja ennenkaikkea työntekijällä olevaa tietotaitoa. Tuo tietotaito karttuu työnteon myötä – työ tekijäänsä opettaa – mutta alkuun pääsemiseksi on hankittava ensin tarvittavat perustiedot opiskelemalla. Opiskelu on siis osa työvoiman valmistamisprosessia.
Tähän työvoiman valmistamiseen osallistuu monta tahoa. Siinä on opiskeleva taho, opettava taho, ja opiskelua tukeva taho. Opiskeleva taho on luonnollisesti opiskelija itse, opettavana tahona on opettajat ja oppimateriaalien valmistajat. Opiskelua tukevina tahoina ovat ne tahot, jotka pitävät huolta kahden edellämainitun tahon toimeentulosta opiskelun ja opettamisen aikana.
Työvoiman valmistus on yhteiskunnan kannalta tärkeää työtä. Näin ollen opiskeleminen ja opettaminen eivät ole pelkästään opiskelijan sijoitus omaan tulevaisuuteensa tai opettajan keino hankkia oma toimeentulonsa. Molemmat tekevät työtä koko yhteiskunnan hyväksi.
Koska opiskelija tekee yhteiskunnallisesti tärkeää työtä opiskellessaan ja siten valmistaessaan työvoimaa, yhteiskunta maksaa hänelle palkkaa opiskelusta. Opiskelijan ei siis tarvitse velkaantua opiskelunsa takia. Hänen ei myöskään tarvitse tehdä opiskelun ohella muuta työtä, vaan hän voi paneutua opiskeluun kaikella tarmollaan.
Kun opiskelijan ei tarvitse sijoittaa rahaa opiskeluun, kenelläkään ei ole taloudellista estettä opiskelemiselle. Tämä mahdollistaa sen, että kukin voi suuntautua sille alalle, jolle omat taipumukset parhaiten sopivat. Tämä on hyväksi paitsi yksilön itsensä kannalta, myös yhteiskunnan kannalta, koska opiskelijoiden ohjautuminen niille aloille, joilla he voivat parhaiten kantaa oman kortensa kekoon, ei esty taloudellisista syistä.
Koska opiskelu ei ole opiskelijalle taloudellinen sijoitus eikä uhraus, hänen ei myöskään tarvitse saada opiskelun jälkeisessä työssään taloudellista kompensaatiota siitä että hän on opiskellut. Korkea koulutus ei siis sinällään herätä odotuksia eikä vaatimuksia korkeasta palkasta. Se herättää vain odotuksia työpaikasta, jossa palkka on kohtuullinen ja jossa voi käyttää niitä taitoja, joita opiskellessa opittiin.
Opiskelu ei ole ollut opiskelijalle taloudellinen sijoitus, mutta yhteiskunnalle se on ollut sellainen. Näin ollen on luonnollista, että yhteiskunta odottaa, että opiskelija saatuaan opintonsa päätökseen osallistuu omalla työllään yhteiskunnan hyvinvoinnin rakentamiseen.
Yhteiskunta ei ole pelkkä abstraktio, vaan eläviä ihmisiä. Ihmisillä, jotka ovat työllään valmistaneet suoraan tai välillisesti ruokaa, vaatteita, asuntoja ja kaikkia muita elämisen kannalta välttämättömiä hyödykkeitä opiskelijalle tämän opiskellessa, on oikeus odottaa, että opiskelija valmistuttuaan käyttää taitojaan saman yhteiskunnan hyväksi – olivatpa ne taidot sitten lääkärin tai insinöörin tai tiedemiehen tai mitä tahansa muita taitoja.
Tästä syystä on ymmärrettävää, että opiskelija ei voi heti valmistuttuaan muuttaa toiseen maahan ja alkaa siellä rahastaa sillä osaamisella, jonka hän on opiskellessaan hankkinut. Sellainen rusinoiden noukkiminen pullasta ei olisi oikeudenmukaista sen paremmin lähtömaan kuin tulomaankaan kansalaisten kannalta. Siksi sosialistisessa yhteiskunnassa opiskelleelta on voitava edellyttää työskentelemistä samassa yhteiskunnassa tietyn ajan verran ennen kuin hän saa vapaasti muuttaa pois. Tuon ajan on oltava sen mittainen, että voidaan katsoa hänen antaneen työssään saman verran kuin hän sai opiskellessaan.
Nykyisin läntisessä kapitalistisessa maailmassa työntekijöiden palkat ovat arvoltaan noin puolet sen työn arvosta, joka niiden palkkojen eteen on tehty. Jos sosialistisessa yhteiskunnassa vallitsisi sama suhde, se tarkoittaisi sitä, että opiskelijan on valmistuttuaan työskenneltävä samassa yhteiskunnassa yhtä monta vuotta kuin hän opiskeli, ja vasta sen jälkeen hänellä on oikeus muuttaa vapaasti pois.