Liikenne- ja viestintäministeri Anne Berneriä on helppo haukkua. Hän on tuore ja politiikan ulkopuolelta tuleva ministeri, joka oli lähellä valita Keskustan sijaan Kokoomuksen. Luottamuksen puutteen osoittaa Keskustan piirihallituksien jäsenille tehty kysely (MTV 29.12.), jossa Berner saa kaikista Keskustan ministereistä huonoimman arvosanan. Miksi?
Bernerin tapa tehdä politiikkaa on hyvin Sipilämäinen. Berner on tottunut johtamaan yritystä, ei politikoimaan. Juuri tämän takia häneltä on kuultu hyvinkin radikaaleja muutosehdotuksia, joiden myymimen kannattajille vaatii aikaa. Koko suomalaisen liikenteen isoa kuvaa muuttamaan lähtenyttä Berneriä on syytetty ainakin maaseudun näivettämisestä ja junavuorojen lakkauttamisesta. Kohut ovat liioiteltuja.
Ihmisten arkipäiväiseen liikkumiseen puuttuminen herättää varmasti tunteita. Monen työmatka on saattanut vaikeutua kohtuuttomasti tai juna on jouduttu vaihtamaan autoon. Pelkät hallituksen toimet eivät kuitenkaan ole näiden muutosten takana. Linja-autojen kaukoliikenteen vapauttaminen ja ihmiset siirtyminen kumipyörille on lisännyt hintakilpailua. Ihmiset haluavat halvempia lippuja. VR vastaa kilpailuun laskemalla hintoja. Hintojen tiputtaminen vaatii säästöjä muista toimintakuluista. Näitä ovat esimerkiksi hiljaisemmat junavuorot. Sitä saa mitä tilaa.
Suomalaiseen liikenteeseen tarvitaan kokonaisvaltainen uudistus. Tällä hetkellä kehä kolmosen ulkopuolella ajoneuvona on liian usein oma, paljon saastuttava auto. Nykytilanne on kestämätön.
Vaikka suunnitelmat junavuorojen supistamisista ja lakkauttamisista kohahduttavat, tilanne joukkoliikenteen saavutettavuuden pitämiseksi ei ole mahdoton. Uskon, että Nurmekseenkin päästään vielä tulevaisuudessakin raiteita pitkin. Se ei kuitenkaan onnistu nykysysteemillä, jossa liput ovat kalliita ja matkustajia ei ole tarpeeksi. Tarvitaan rohkeita muutoksia. Raideliikenteen avaaminen ja raideosuuksien kilpailuttaminen nipuissa pelastaisi myös vähemmän liikennöidyt osuudet.
Toki voimme vain valittaa. Isot muutokset ovat aina epämiellyttäviä, varsinkin jos ne vaikuttavat omaan arkeen. Jos VR:n roolia yhteiskunnassamme ei mietitä uudelleen, rautatieliikenteelle käy kuten yritykselle, joka ei uskalla investoida. Se näivettyy.
Julkinen liikenne kaipaa yhteistyötä. Olen kauan ihmetellyt, miksei bussien ja junien aikataulutusta voida yhdistää yhteen palveluun. Mikseivät VR ja Matkahuolto tee enmmän yhteistyötä aikataulujen yhteensovittamiseksi?
Myös linja-autoliikenteeseen tarvitaan uusia ajatuksia, jotta linjojen väheneminen voidaan pysäyttää ja lippujen hinnat laskevat. Maaseudulla tulee olla muitakin mahdollisuuksia liikkua kuin auto. Uberin kaltaiset palvelut voisivat olla mahdollisuus vaivattomaan liikkumiseen. Taksilupien poistamisesta taksiyrittäjille aiheutuvia ansionmenetyksiä voitaisiin korvata pakettien ja ruokakuljetusten mahdollistamisella. Miksei taksialan tulisi olla mukana muutoksessa?
Onnibus on osoittanut, että ihmiset ovat valmiita tinkimään matkustusmukavuudesta, jos hinta on halpa. Kuitenkin nykytilanne on "halpabussien" osalta ongelmallinen. Edullinen matkustaminen on mahdollista vain isojen keskusten välillä. Muu Suomi jää tyhjiöön. On kuitenkin ymmärrettävä, että kaikki pikavuorot eivät voi jokaisessa kylässä pysähtyä, vaan pienten paikkakuntien väliseen joukkoliikenteeseen tarvitaan joustavia ja digitalisaation avulla tuotettuja ratkaisuja.
Suomen sisäinen lentoliikenne on elinkeinopoliittisesti maakunnille erittäin tärkeä asia. Kenttien kilpailukyky tulee taata. Mielestäni erityisesti Lappiin suuntautuvien lentojen tulee palvella turisteja niin, että sinne lentäminen on Helsingistä vaivatonta ja kohtuullisen hintaista. Näen, että muualta kuin Pohjois-Suomesta lennettävät kotimaan lennot on osittain mahdollista korvata nopeilla junayhteyksillä. Tämä kuitenkin vaatii investointeja raiteisiin niin, että matka-ajat voisivat vähintäänkin puolittua.
Pitää muistaa, että Sipilän hallituksen taival on vasta alussa. Berneriltäkin voidaan odotta hyvinkin radikaaleja ehdotuksia ja muutoksia liikenteeseen ja tapaan miten käytämme joukkoliikennettä. Kuitenkin kritiikki tässä vaiheessa tuntuu oudolta, sillä todelliset uudistukset ovat vasta tulossa. Toivon todella, että esimerkiksi polttoaineen verotukseen ei tule korotuksia. Tarvitsemme autoja ennen kuin meillä on mahdollisuus halpaan ja monipuoliseen joukkoliikenteeseen koko Suomessa. Se olisi koko Suomen etu.